Kinokoon peilijärjestelmä, heippa!
December 16, 2011 at 0:56 Kinokoon (tai hiukan suurempi tai pienempi, sama se) yksisilmäinen, silmälle nostettava peilikamera, juuri sellainen kuin suurin osa tämän päivän järjestelmäkameroista on - se ei suinkaan syntynyt Japanissa, ei USA:ssa, ei edes Länsi-Saksassa, vaan kaikista maailman maista DDR:ssä eli Itä-Saksassa. Contax S oli ensimmäinen peilikamera, jossa oli oikein päin olevan kuvan tuottava pentaprisma. Oli vuosi 1949. Sinänsä Itä-Saksa ei tässä ole mikään ihme, sillä toinen maailmansota kiihdytti optisen alan tutkimusta niin Saksassa kuin muuallakin. Zeiss Ikon VEB:illä oli tuo tietotaito hallussaan. Ruotsissakin armeijalle ilmakuvakameroita valmistanut Victor Hasselblad oli samaan aikaan päässyt puisista malleista ensimmäisiin jotenkin toimiviin peilikameran malleihin.
Jo aiemmin oli ollut kaksisilmäisiä peilikameroita ja mittaetsinkameroita. Yksisilmäisen tuottaminen oli kuitenkin vaikeampaa, tarvittiin enemmän liikkuvia osia, hienompaa mekaniikkaa, täsmällistä optiikkaa ja ajoitusta. Eipä silti, kyllä yksisilmäisiä peilikameroitakin oli jo 1800-luvun puolella, ja muutamiakin kinokokoisiakin 1930-luvulla. Pentaprisma ei siis ollut sinänsä välttämätön mutta kuiluetsimessä näkyvä vääräpielinen kuva ei tietenkään voinut olla lopullinen tapa katsella maailmaa objektiivin läpi.
Mitäs sen jälkeen on tapahtunut? Ainakin syntyi järjestelmäkamera siinä mielessä kuin sen tänään tunnemme. Nikon F:ää voinee pitää ensimmäisenä oikean järjestelmän ytimenä, silloin oli vuosi 1959. Tähyslasin valoisuutta opittiin mittamaan ja ensimmäisenä sellaisen rungon sai myyntiin Topcon vuonna 1963. Filmiä opittiin siirtämään moottorilla ja peilin klonksutus kiihtyi. Automaattitarkennuskin tuli mukaan 1980-luvun alussa. Lopuksi filmin tilalle vaihdettiin digikenno 1990-luvulla. Siinäpä se, valokuvaajan näkökulmasta Contax S:n jälkeen ei ollut tapahtunut mitään mutta insinöörit ovat olleet kovasti ahkeria.
Itse hyppäsin mukaan peilikameramaailmaan vuonna 1974. Sen jälkeen minulla on ollut aina täyden kinokoon peilikamera pientä katkosta ennen EOS 5D:tä lukuunottamatta. Yllä olevista vaiheista olin kokemassa automaattivalotuksen ja -tarkennuksen tulon sekä filmin menon.
Mutta nyt, kahdessa vuodessa olen irtaantunut peilin paukutuksesta. Canon ja Nikon saivat lopullisesti mennä tänä syksynä. Peilikameroista minulla on vielä jäljellä keskikoko digiperineen - mutta miksi? Siitä täytyy ottaa selvää vuonna 2012.
-p-