E-M5 vs. E-P3: RAW-tiedostojen laatu

Tämä on aiemman, JPEG-laatua koskeneen, blogini uudelleenkirjoitus RAW-tiedostoille. Edellinen vertailu täällä.

Kasasin alle kuvakentäksi testiruudut, jotka kuvasin eri ISO-herkkyyksillä E-M5:llä ja E-P3:lla. Kuvatessa käytin tällaista:

• Objektiivi Zuiko D. 50mm f/2 Macro @F4
• Kummassakin rungossa samat aukko- ja valotusaika-asetukset vastaavilla ISO-herkkyyksillä. (Kameroiden herkkyydet vastaavat toisiaan)

Avasin RAW-tiedostot Lightroom 4.1:ssä (Release Candidate 2), tein niille normalisoinnin ja rajauksen samalla tavalla. E-M5:n rajaukset ovat 100%, pikseli ruudulla on pikseli tiedostossa. Suurensin E-P3:n rajaukset samaan kokoon Lightroomin Exportissa. Kaikissa kuvissa on kevyt terävöitys ja kohinanpoisto samoilla arvoilla.

Valitsin vertailutavaksi E-P3:n ruutujen suurentamisen, koska minua kiinnostaa laatu samankokoisissa vedoksissa. ISO-herkkyyksillä 200 ja 400 kameroiden väliset erot eivät tule näkyviin ellei vedoskoko ole suurempi kuin A3. Tällä tavalla näkyvä ero on siis se, joka voi olla nähtävissä sitä isommissa vedoksissa.

JPEG-vertailussa E-M5 oli näkyvästi parempi joka suhteessa. Korkeammilla ISO-arvoilla E-M5:n etu oli noin kaksi EV-porrasta. Silloin kirjoitin: Ero tulee uuden kennon paremmasta resoluutiosta, paremmasta laadusta per pikseli, ohuemmasta low pass (alipäästö) -suotimesta ja uudenlaisesta JPEG-prosessoinnista. Tämä vertailu osoittaa jälkimmäisen oleellisuuden silloin.

RAW-kuvilla erot eivät ole yhtä suuria tällaisessa targetissa. Tässä nähdään pääasiassa erot erotuskyvyssä ja kohinassa. E-M5:llä on etunaan 14% parempi lineaarinen erotuskyky ja ohuempi low pass -suodatin. Vaikutus näkyy selkeimmin salmiakkikuvion pienetessä. ISO 800:sta ylöspäin E-M5:n parempi kenno alkaa kasvattaa kaulaa. Jos olisin säätänyt tarkemmin kuvakohtaisesti terävöityksen ja kohinanpoiston suhdetta, E-M5 olisi hyötynyt enemmän. Kohteen vaativuuden kasvaessa E-M5 antaa lisää pelivaraa säädöissä. Sanoisin, että omalla kuvienkäsittelytavallani (Lightroomissa) ero on lähes kaksi aukkoväliä. E-P3:lla en mennyt koskaan yli ISO 1600:n. Nyt raja näyttäisi löytyvän hiukan alle ISO 6400:n.

Kuva alla E-M5, M.Zuiko 12mm f/2 (Sama kuva löytyy JPEG:nä kuvattuna mainitussa aiemmassa blogissa).

• ISO 200, @F6.3
• Säädöt Lightroom 4.1 (RC2)
• Rajaukset 100%, kuvan kirkkaimmasta ja tummimmasta kohdasta ilman lisäsäätöjä.

Kuva alla E-M5, Zuiko D. 12-60mm f/2.8-4

• ISO 200, @F5.6, tarkoituksellinen alivalotus
• Ensimmäinen kuva: avattu Lightroom 4.1een, Ligtroomin oletusasetukset, ei mitään säätöjä.
• Toinen kuva: valotuksen korjaus +5 aukkoa Lightroomissa, täysi Highlight-korjaus (-100); kaksi yksinkertaista säätöä säädettävyyden havainnollistamiseksi.
• Kolmas kuva on 100% rajaus. Tämä voimakas varjojen avaaminen tuo luonnollisesti esiin luminositeettikohinan. Mutta siinäpä se onkin. Ei mainittavaa leviämistä (ruoho on aina vaikea, kivessä oli tällainen laimukas pinta), suhteellisen terävät yksityiskohdat.

-p-

Olympus E-M5: RAW-kuvien dynamiikka

Julkaisin helmikuussa blogin E-M5:n dynamiikasta. Silloin kyse oli jpeg-kuvista. Nyt on käytössä kaksi suosittua ja hyvin tunnettua konvertteria, jotka tukevat E-M5:ä. Niiden avulla pääsin tutkimaan dynamiikkaa raw-kuvissa. Nämä konvertterit ovat Lightroom 4.1 (Release Candidate 2) ja CaptureOne Pro 4.6.

Tämä kaavio esittää samat E-M5:n ja E-P3:n dynamiikat jpeg-tiedostoille (oranssi ja punainen), jotka olivat aiemmassa blogissani. Ne on itse asiassa mitattu lähtien raw-kuvista, jotka konvertoin jpeg:eiksi Olympus Viewer 2:ssa. Tämä ohjelmisto emuloi kameran jpeg-prosessia, jonka ansiosta voin säätää jpegit niin hyvälaatuisiksi kuin mahdollista.

Sininen ja vihreä kuvaaja osoittavat mitä voi saada esiin E-M5:n ja E-P3:n raw-tiedostoista. Avasin raw-tiedostot Lightroomissa ja CaptureOnessa ja mittasin dynamiikat eri ISO-arvoilla. Molemmat ohjelmistot tuottivat lähes samat tulokset E-M5:lle. E-P3:n kanssa oli joillakin ISO-arvoilla hiukan heittoja, mutta ei trendiä kummankaan softan hyväksi. Nämä kuvaajat ovat Lightroomin ja CaptureOnen keskiarvot. Suurin ja ehkä merkittävin (tai oudoin) ero oli E-M5:lle ISO 200:lla. Lightroomissa sain luettua 12,6 EV:n dynamiikan ja CaptureOnessa se oli 12,0 EV. Tarkkuus, johon pääsen on enintään 0,3 EV, joten kyse voi olla myös kumuloituvasta lukuvirheestä. ISO 400:lla molemmat ohjelmistot antoivat sitten saman tuloksen, 12 EV.

Tuota kuvaajaa katsellessa ei kannata tuijottaa eksaksteja numeroita liian vakavasti. Katso trendejä E-M5 vastaan E-P3 ja raw vastaan jpeg. Näin sanoessani uskon kuitenkin, että ei ole täysin vahinko, että sain E-P3:n dynamiikaksi 10 EV, joka on sama kuin kameran DxO Mark -tulos. Oma merkityksensä lienee myös sillä, että kaksi arvostettua ohjelmistoa tuottaa käytännössä (paitsi se ISO 200) identtiset tulokset E-M5:lle.

Olen nyt kuvannut runsaat pari tuhatta ruutua E-M5:llä. Ne kuvat osoittavat käytännön tilanteissa saman trendin E-P3:een nähden kuin tämä kaavio.

-p- 

Sigma 30 mm f/2.8 EX DN

Sigman uusi 30-millinen objektiivi on tasapainoinen kaveri mFT-rungoille. Se ei ole mikään pannukakku, mutta vain 39 mm pitkänä pitää silti yhdistelmän koon kurissa. Painoakaan objektiivilla ei ole kuin 135g. Balanssi on hyvä esimerkiksi yllä E-P3-rungon kanssa. Kaikki tämän blogin havainnot kertovat tästä yhdistelmästä.

30-millinen mFT-objektiivi vastaa täydessä kinokoossa 60 mm kuvakulmaa. Tämä kuvakulma on varsin harvinainen kiinteäpolttovälisissä, mutta täydentäisi toisaalta esimerkiksi omassa käytössäni hyvin 20 mm Lumixin ja 45 mm M.Zuikon välille jäävän aukon. Kooltaankin objektiivi sopii näiden seuraan paremmin kuin hyvin. Osaltaan selittävänä tekijänä objektiivin polttovälin kohdalla on saman objektiivin saatavuus myös APS-C -koon peilittömiin. Siellä toteutuva kuvakulma vastaa normaalipolttoväliä. Sigman 30-millisen optinen konstruktio on telesentrinen ja koostuu 7 lasilinssistä 5 ryhmässä. Kaksi linsseistä on valettuja asfäärisiä ja niistä toinen vielä asfäärinen molemmilta pinnoiltaan. Lähin tarkennusetäisyys on 30cm.

Objektiivia myydään Euroopassa alle 200 euron hintaan, joten omissa ennakkoasenteissani en odottanut siltä aivan huippulaatua mekaanisesti tai optisesti. Koeyksilössäni himmenninelementit (ilmeisesti) helisivät objektiivia heilutettaessa, mikä on saamieni kommenttien mukaan normaali ominaisuus tälle objektiiville. Joissakin tilanteissa himmennin pitää raksuttavaa ääntä valonmittauksen yhteydessä. Näillä ääni-ilmiöillä ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta objektiivin valokuvauksellisiin ominaisuuksiin. Sisäinen automaattitarkennus on nopea, selkeästi ripeämpi kuin vaikkapa Lumix 20mm f/1.7 -objektiivin tarkennus, mutta ei yhtä salaman nopea kuin uusimmilla M.Zuikoilla. Tarkennus on myös hyvin hiljainen joskaan ei täysin äänetön. Uusimpaan sisäisesti tarkentavien tyyliin tässäkin objektiivissa on lineaarinen AF-moottori, joka vähentää liikkuvien osien määrää. Mekaanista laatuvaikutelmaa heikensi eniten tarkennusrengas, joka nytkähtää pientä tarkennusliikettä yritettäessä. Rengas ei hirtä kiinni jatkuvassa liikkeessä mutta nykäyksetön liikkeelle lähtö on vaikeaa ellei mahdotonta. Tarkennusrengas on ilmeisen ohut, koska sormien puristus saa sen jumittamaan. Objektiiviin kannattaa siis suhtautua alusta alkaen pelkkänä automaattitarkennusobjektiivina. 

Objektiivi keskustelee kamerarungon kanssa hitaan puoleisesti kytkettäessä kameraan virta päälle. Kameran käynnistymiseen menee siis hiukan pidempi aika kuin yleensä mFT-objektiiveilla.

Testitaulut

Kuvasin normaalin testitargettini aukoilla F2.8 - F8. Tulos oli erittäin positiivinen yllätys!

Kuvan keskusta on todella hyvä jo aukolla F2.8 ja saavuttaa huipun aukolla F5.6. Kuva-alan reunat jäävät keskustasta jälkeen kaikilla aukoilla, mutta erot eivät ole normaalikuvissa juurikaan näkyviä ehkä täyttä aukkoa lukuun ottamatta, joka sekään ei ole huono. Näissä testiruuduissa olen poistanut kromaattisen aberraation Lightroom 4:n automaattiasetuksella. Kromaattinen aberraatio ei ole voimakasta ja se korjautuu helposti. 

Muita kohteita 

Alla olevat kuvat on kuvattu RAW-tiedostoina E-P3:lla ja ne on avattu Lightroom 4:ään. Kaikissa kuvissa olen korjannut kromaattisen aberraation LR4:n automaattiasetuksella, tehnyt valkotasapainon ja sävyjen säädön sekä terävöityksen. Mitään alueittaisia tai yksityiskohtien korjailuja ei ole tehty. Osasuurennokset ovat kaikki 100%. Omasta mielestäni Sigma on tehnyt objektiivin, joka on optisesti huomattavasti ennakkoluulojani parempi. Se antaa hintaansa nähden paljon ja on ehdottomasti harkitsemisen arvoinen, jos tämä polttoväli muuten sopii ajatuksiin. 

-p-

F2.8 @ ISO 200, 1/1000s. Miellyttävää jälkeä jo täydellä aukolla reunoja myöten. Pieni kukerrus voimakkaissa kontrastirajoissa ei välttämättä johdu objektiivista vaan Lightroomista.

F2.8 @ ISO 320, 1/80s. Turkin karvojen erottuvuutta katsellessa kannattaa huomioida erittäin lattea valo.

F2.8 @ ISO 400, 1/60s.

F2.8 @ ISO 1250, 1/80s.

F2.8. Bokeh - epäterävien alueiden toistuminen - riippuu mm. tarkennuspisteen ja epäterävän kohdan suhteellisesta etäisyydestä sekä valaistuskontrastista. Himmentimessä on seitsemän kaarevaa lamellia, joiden avulla saadaan kauniit, lähes täysin pyöreät epäterävyyspallot. 

F5.6 @ ISO 200, 1/125s. Objektiivi kestää varsin hyvin vastavaloa. Flarea ja punertavaa ääriviivaa saa kyllä etsimällä esiin, kuten tässä kuvassa, kunhan taivas on useita aukkoja vaaleampi kuin muu kohde. Yleisesti kirkkaat valopisteet eivät ole ongelma.  

F5.6 @ ISO 200, 1/60s.

F5.0 @ IS0 200, 1/500s.

E-M5 vastaan E-P3: Kuvalaatu JPEG-kuvissa

Kasasin alle kuvakentäksi testiruudut, jotka kuvasin eri ISO-herkkyyksillä E-M5:llä ja E-P3:lla. Kuvatessa käytin tällaista:

• Objektiivi Zuiko D. 50mm f/2 Macro @F4
• JPG Large Fine (Tallensin myös RAW-tiedostot myöhempää tarkastelua varten. JPEG-laatujen Large Fine ja Large SuperFine välillä ei ole visuaalista eroa 100% kuvissa ellei kuviin tehdä voimakasta jälkikäsittelyä)
• Picture Mode: 4 Muted @ Contrast -2, Saturation -2, Sharpness -2, Gradation Normal (Normal on Olympuksen vakio gammakäyrä JPEG-kuvissa)
• Noise reduction & noise filter: OFF
• Kummassakin rungossa samat aukko- ja valotusaika-asetukset vastaavilla ISO-herkkyyksillä.

Avasin JPEG-tiedostot Photoshopissa, tein niille normalisoinnin (tässä Auto Levels) ja rajauksen samalla tavalla. E-M5:n rajaukset ovat 100%, pikseli ruudulla on pikseli tiedostossa. Suurensin E-P3:n rajaukset samaan kokoon Bicubic Smoother -interpoloinnilla. Lopuksi kaikkiin kuviin kevyt terävöitys. (E-P3:n harmaakiilat näyttävät osin vaaleammilta kuin samat E-M5:llä. Syynä on E-P3:n ruuduissa nähtävissä oleva voimakkaampi musta reunus mustan ja valkoisen rajapinnoissa. Vakiomääräinen Auto Levels -säätö laskee täysin mustaksi menevien pikselien prosenttiosuudet samoiksi kaikissa ruuduissa ja edellä mainittu reunus vaikuttaa siinä. En lähtenyt tasaamaan harmaa-asteikkoja, koska se olisi vaikuttanut taas muuten yksityiskohtiin. Jos haluat kokeilla toisenlaista lookkia, kopioi kuva ja säädä E-P3-ruutuja. Nyt se on mahdollista.)

Valitsin vertailutavaksi E-P3:n ruutujen suurentamisen, koska minua kiinnostaa laatu samankokoisissa vedoksissa. ISO-herkkyyksillä 200 ja 400 kameroiden väliset erot eivät tule näkyviin ellei vedoskoko ole suurempi kuin A3. Tällä tavalla näkyvä ero on siis se, joka voi olla nähtävissä sitä isommissa vedoksissa.

E-M5 on näkyvästi parempi joka suhteessa: terävyys, kohinasuhde, dynamiikka... Korkeammilla ISO-arvoilla E-M5:n etu on noin kaksi EV-porrasta. Ero tulee uuden kennon paremmasta resoluutiosta, paremmasta laadusta per pikseli, ohuemmasta low pass (alipäästö) -suotimesta ja uudenlaisesta JPEG-prosessoinnista.

Vertaan myöhemmin kameroiden RAW-kuvat ja näytän kuviakin lisää.

-p- 

Kuva alla: E-M5, M.Zuiko 12mm f/2 

• ISO 200, @F6.3
• JPG Large Fine
• Picture Mode: 4 Muted @ Contrast -2, Saturation -2, Sharpness -2, Gradation Normal
• Noise reduction & noise filter: OFF
• Rajaukset 100% kuvan kirkkaimmasta ja tummimmasta alueesta

Kuva alla: E-M5, M.Zuiko 45mm f/1.8

• ISO 1600, @F2.5
• JPG Large Fine
• Picture Mode: 4 Muted @ Contrast -2, Saturation -2, Sharpness -2, Gradation Normal
• Noise reduction & noise filter: OFF
• Normalisointi ja kevyt terävöitys Lightroom 3:ssa
• Osarajaus 100%

Valota oikealle, ETTR - E-P3:lla

Tämä blogi liittyy oikeastaan kokemuksiini Olympus E-P3 kameralla (ja osin E-P2:lla sitä ennen). Kyseessä on se hyöty, joka saadaan, kun kuvataan RAW-formaatissa ja valotetaan aina niin runsaasti kuin mahdollista. Ilmaisu ”kuin mahdollista” tarkoittaa tässä sitä, että ei kuitenkaan ylivaloteta. Mitä sitten tarkoittaa ylivalotus?

Gamma

Tämän asian läpikäymisen vuoksi en mene suoraan E-P3:een vaan meidän on käytävä läpi muutamia asioita. Tarkastelemme aluksi RAW-tiedoston ja filmin välillä olevaa ratkaisevaa eroa, jonka vuoksi käsitteiden ylivalotus tai oikea valotus merkitys RAW-kuvauksessa on hämärtynyt. Se ero on gammakäyrä.

Käytännössä melkeinpä kaikkien digikameroiden valotusautomatiikka noudattelee vanhaa, filmiajalta peräisin olevaa määritystä. Se perustuu kohteen keskimääräiseen heijastavuuteen. Kamera voi olla säädetty valottamaan joko 12% tai 18% heijastavuuden mukaan. Filmillä on gammakäyrä, joka on ikäänkuin laskettelumäen muotoinen käyrä. Ylhäällä on kirkasta ja loivaa, keskiosassa jyrkkää, tasaista liukua ja alhaalla mennään loiventuen varjoihin. Kuva näyttää parhaalta, kun sen keskialueilla on hyvä kontrasti. Tummat sävyt eivät saa muuttua yhtäkkiä mustaan eivätkä vaaleat sävyt yhtäkkiä valkoiseen. Sellaiset terävät reunat eivät näytä luonnollisilta. Siksi sävymuutoksia hidastetaan kummassakin päässä loivalla kaarella. Filmikuvaajalle on tärkeintä käyttää sävyalueen keskiosan suora, hyväkontrastinen alue mahdollisimman kokonaan. Luonnollisuusvaatimuksen mukaan eroa filmityypin mukaan tulee siinä, että diakuvaajat varovat valottamasta vaaleimpia sävyalueita liian vaaleiksi (olisi ylivalotus) ja negatiivifilmille kuvaavat varovat tekemästä varjoalueita liian ohuiksi ja tummiksi (olisi alivalotus).   

Suurimmassa osassa kohteita kaikki menee hyvin, jos valotetaan kameran mittarinäyttämän mukaan. Kokemuksesta pitää tietää milloin, mihin suuntaan ja miten paljon on syytä poiketa kameran antamasta arvosta.

RAW

RAW-tiedosto eroaa filmistä siinä, että sillä ei ole samanlaista gammakäyrää, vaan se on lineaarinen. Valkoisesta mustaan mennään suoraa viivaa ilman mitään alku- ja loppuloivennuksia. Kuvan (ihmissilmälle) luonnollisuuden vaatimus toteutetaan kuitenkin RAW-konversiossa, kun RAW-tiedostosta tehdään pikselitiedosto ja tallennetaan se esimerkiksi TIFF- tai JPG-formaatissa. Silloin lopullinen kuva saa gammakäyrän ja se on käyttäjän säädettävissä jokaisessa hyvässä konvertterissa. Tosin tämä käyrä ei ole sinänsä näkyvissä läheskään aina, vain sen vaikutus kuvaan on havaittavissa.

Nyt voisi kuvitella, että mitäs eroa tässä on. Kohde vain valotetaan keskelle (tai johonkin kohtaan) sitä suoraa viivaa, tehdään se käyrä ja kaikki on hyvin. Ei sinä mitään, näin useimmat taitavat tehdäkin - samalla he hukkaavat merkittävän osan kuvan sävyistä.

RAW-tiedoston sävyt  

RAW-tiedoston kohdalla puhutaan bittisyydestä. Se tarkoittaa miten moneen pikkuruiseen portaaseen tämä suora viivamme jaetaan. Viiva nimittäin on jaettava, muuten meillä ei olisi digitaalista tiedostoa. Yleisvaikutelma on silti suora viiva, koska portaita on niin paljon. Tavallisimmin digijärjestelmissä on nykyisin 12-bittinen (per osaväri) muunnin, joka muuttaa kennon antaman analogisen (suora viiva) signaalin digitaaliseksi (pikku portaat suoralla viivalla). Parhaimmissa kameroissa voi olla myös 14- tai 16-bittinen muuunnin. Se ei kuitenkaan muuta itse asiaa, sama väli valkoisesta mustaan jaetaan vain suuremmaksi määräksi pienempiä portaita.

12-bittinen kuva muodostuu 2^12 = 4096 mahdollisesta portaasta eli sävyarvosta valkoisesta mustaan. Tässä kohtaa joudumme valitettavasti antamaan hyvästit sävyjakauman lineaarisuudelle: sävyarvot eivät jakaudu tasaisesti bitteihin. Valkoisesta kohti mustaa lähdettäessä puolet sävyistä on ensimmäisen bitin alueella. Yksinkertaisuuden vuoksi voimme puhua valokuvauksellisemmin käsittein eli aukkoväleistä: Yhden täyden himmenninaukkovälin avaaminen (esim. F5.6 -> F4) tai vastaava valotusajan lisäys (esim. 1/60s -> 1/30s) lisää valomäärän kaksinkertaiseksi. Näin ensimmäisen aukkovälin alueella valkoisesta lähtien on puolet RAW-tiedoston mahdollisista sävyistä! 12-bittisen digikameran ensimmäisen aukkovälin alueella puhtaasta valkoisesta lähtien on siis 2048 mahdollista sävyarvoa (per osaväri), seuraavan aukkovälin alueella on 1024 mahdollista sävyarvoa, jälleen seuraavan aukkovälin alueella on mahdollista 512 sävyarvoa ja niin edelleen.

Nyt ei taida enää ollakaan saman tekevää mihin kohtaan tätä mahdollista sävyjakaumaa RAW-kuva valotetaan, jos halutaan mahdollisimman sävykäs kuva!!! 

Yllä kaksi RAW-kuvaa sellaisina kuin ne Lightroom 3:een avautuvat. Ylempi on valotettu kameran mittarin (automatiikan) mukaan ja alempi on valotettu oikealle. Valotuksen muutos on +2 aukkoväliä. Kuvien alla niiden histogrammit Lightroomissa ja oletusasetuksineen, vasemmalla kameran ehdotus, oikealla oma ETTR-versioni.

Seuraavana kuvaparina nähdään samat kuvat normalisoituina. Lähinnä klikkasin Auto-painiketta plus joku pieni siirto säätimiin. Ylempänä jälleen kameran versio ja sen alla ETTR-valotettu. Säädinkuvissa vasemmalla kameraversion histogrammi ja säätimien asennot, oikealla ETTR-kuvan vastaavat. Merkittävimmät erot ovat kameraversion vaalentaminen 1,8 aukkoväliä ja ETTR-versioon mustan lisäys. Valotusta (Exposure) ei siinä ole tarvinnut liikuttaa. Yhtäkkiä katsoen kuvissa ei juuri ole eroa, mutta on niissä. Homman varsinainen koukku onkin alla.

Ja se koukku on yksityiskohtien erottuvuus ja kohina. Tässä 100% osasuurennukset, yllä kameran mukaan valotettu ja normalisoitu, alla ETTR-valotettu ja normalisoitu, kummassakaan ei luminanssikohinan poistoa. ETTR-valotus on tehokkaimpia tapoja minimoida kohina sekä varjoissa että muuallakin. Lisäksi runsas valotus ei suinkaan ole vähentänyt yksityiskohtia vaaleilla alueilla vaan lisää niitä, koska signaali/kohina-suhde paranee.

Histogrammi ja valottaminen  

Histogrammi ilmentää kuvan sävyjen jakautumista. Histogrammin oikeassa laidassa on valkoinen ja vasemmassa musta. Sen vuoksi voimme sanoa, että histogrammissa ensimmäisen aukkovälin alueella OIKEALTA on puolet kuvan mahdollisista sävyistä. 

Mitä digikameran histogrammi sitten näyttää? Se ei näytä RAW-kuvan sävyjä vaan RAW-kuvasta lasketun JPG-esikatselukuvan sävyjä. Nämä ovat riippuvaisia kameran kontrasti- ja saturaatioasetuksista. Histogrammi saattaa siis näyttää yli- tai alivalotusta (tai molempia) vaikka digikennossa sinänsä olisi vaikka kuinka paljon valotusvaraa jäljellä. Lisäksi histogrammiin vaikuttaa valittu väriavaruus. Erityisesti sRGB on suppeampi kuin kennon väriavaruus. Sen ollessa valittuna RGB-histogrammi näyttää tarpeettoman usein saturoituneiksi värejä, jotka eivät sitä todellisuudessa ole. 

Mikä pahinta, histogrammi ei edes ole hyvä ETTR-valotusmittari, koska se kertoo kuvasta globaalisti mutta ei sen yksittäisistä sävyalueista mitään. Se ei suoraan kerro mikä on juuri se kohta kuvasta, joka nyt menisi puhki. ETTR-valotus vaatii kuva-alan jokaisen pikselin erillisen käytön ja näytön valotusmittarina.   

Lopuksi se surkein: peilikameroiden perinteinen valotuksenmittaus (ennen kuvan ottoa) on vieläkin ongelmallisempi RAW-kuvauksen kannalta. Se ei ymmärrä mitään kennon käyttäytymisestä. Ne ovat kaksi aivan toisistaan irrallista asiaa.

Valota oikealle, ETTR

Peräti kolme neljäsosaa RAW-tiedoston mahdollisista sävyistä on kahden ensimmäisen aukkovälin sisällä oikealta. Tämän pitäisi olla jokaiselle RAW-kuvaajalle riittävä syy valottaa niin oikealle kuin mahdollista ilman, että kuvan sävyalueet menevät puhki. Tätä kutsutaan englannin kielessä lyhenteellä ETTR (Expose To The Right). Tässä menetelmässä luovutaan perinteisestä ”oikein” valottamisen käsitteestä. ETTR-valotuksessa RAW-tiedosto voi olla konvertteriin avattaessa liian vaalea. Konvertterin säätimillä laajennetaan sen sävyaluetta tummaan suuntaan kunnes sävyalue on haluttu. Useimmissa tapauksissa onnistuneessa valotuksessa kuvan vaaleinta sävyaluetta ei tarvitse säätää ollenkaan. Tuloksena on sävykkäämpi ja kohinan osalta jopa merkittävästi puhtaampi kuva.

ETTR:ää on kehumisen ohessa myös kritisoitu ja väheksytty nettiblogeissa. Ongelma ei kuitenkaan ole itse asiassa vaan kameroissa. Vai harva kamera tarjoaa kuvaajalle kunnon työkalut luotettavan oikealle valottamisen toteamiseen. Ilman sitä vaarana on kennon ylivalotus, jolloin kuva on korjauskelvoton. ETTR ei myöskään tarkoita aina runsaampaa valotusta kuin kameran mittari näyttää. Valotusta saatetaan niukentaa kameran mittarin näyttämästä kohteen suuren kontrastialueen vuoksi, mutta silloinkin valotetaan vaaleimpien sävyjen mukaan.

ETTR:ään pyrittäessä kameraan tulisi valita ”laimeimmat” löytyvät asetukset: mahdollisimman alhainen kontrasti ja saturaatio sekä mahdollisimman laaja väriavaruus. Live View -kameralla valotuksen säätö kennon antaman palautteen mukaan on mahdollista jo ennen valotusta mutta peilikameralla valotuksen voi nähdä vasta valotuksen jälkeen. Saadun informaation laatu riippuu siitä, miten hyvin tai huonosti kameran asetukset mukailevat RAW-tiedostoa. Lisäksi kaikki gammakäyrää muokkaavat automaattisäädöt (High Light, Shadow...) on kytkettävä pois päältä.

Toisessa esimerkissä ETTR-valotuksesta valotus on tehty jälleen kuvan vaaleimman osan eli patsaiden vaaleiden kohtien mukaan, ja se on johtanut vajaan aukon valotuksen lisäykseen kameran ehdottamasta. Histogrammi ja säätimet Lightroomin oletusasetuksilla. Lightroomin varoitusvärit osoittavat ne kohdat, joissa ainakin yksi RGB-kanava menisi tukkoon Lightroomin oletusgammalla (2.2). 

Tässä ennen/jälkeen-kuvaparissa vasemmalla yksityiskohta kuvan vaaleimmasta osasta em. oletusasetuksilla ja oikealla nähdään miten parilla pienellä säätimien siirrolla fiksataan gammakäyrän varvasta ja olkaa niin, että mikään kohta kuvassa ei mene tukkoon. ETTR ei siis johda nysväämiseen vaan vähentää sitä.

JPG-kuvaus

Selvennyksenä on mainittava, että ETTR:ää ei voi soveltaa JPG-kuvaukseen. JPG-tiedostoa ei voi onnistuneesti valottaa oikealle ja sitten jälkeenpäin tummentaa ellei kohteen sävyala ole niin kapea, että se mahtuu JPG-kuvan gammakäyrän suoralle osalle. Silloinkin todennäköisenä tuloksena olisi posteroituminen vaaleissa sävyissä.

ETTR tarkoittaa itselläni huomion kiinnittämistä kuvan sävykkääseen alueeseen. Kiillot ja heijastukset saavat ja niiden pitääkin mennä puhki, että kuva olisi oikealla tavalla sävykäs ja kontrastikas. Tässä esimerkissä ETTR-valotus on johtanut yhden aukkovälin "ylivalotukseen" kameran tarjoamaan nähden. Todellisuudessa tämä on oikein ja kameran automaattivalotuksen suunnitellut insinööri on väärässä. On makuasia mihin kohtaan laitetaan huippukillon raja. Sitä voi säätää pienen pienellä muutoksella Lightroomissa, jos niin halutaan. Muutenhan kuva on siinä. 

Olympus E-P3 ja ETTR

ETTR:n käyttö kompuroi siis useimmiten kelvottomien välineiden kanssa. Opin ETTR-valotuksen kuitenkin mainoskuvaajan ammatissani jo 90-luvun viime vuosina. Väline oli silloin Leafin kolmen valotuksen digiperä ja sen ohjelmisto. Niillä ja studiosalamalaitteilla oli mahdollista sijoittaa valotus 1/20-aukon tarkkuudella juuri siihen mihin pitikin. Myöhemmin PhaseOnen CaptureOne mahdollisti saman muilla kameroilla. Mutta tällainen vaati aina kuvauksen suoraan tietokoneeseen.

Näiden laitteiden jälkeen vasta Olympuksen VF-2 -etsin antoi itselleni uudenlaisen tien kohti takuuvarmaa ETTR-kuvausta missä ja milloin tahansa. E-P2:n kanssa opettelin näkemään etsinkuvasta milloin huippuvalojen valotus oli haluamani. Se vaati kameraan säädöt:

Shooting Menu 1 > Picture Mode > 4 Muted > Contrast -2, Saturation -2, Gradation: Normal

Custom G > Live View Boost: Off; WB Auto Keep Warm Color: Off; Color Space: Adobe RGB

Setup Menu > VF-2 Brightness: Kokeilua kunnes opin sopivan asetuksen. Sitten Custom D > Info Settings > Histogram: Off

Tämä oli vasta alkua, sillä silmä ei lopultakaan ole hyvä instrumentti, koska siihen vaikuttaa kuvaustilanteen yleinen kirkkaus. Jouduin vielä varmistamaan katsomalla VF-2:een tulevan jo otetun kuvan.

Olympus E-P3 korjasi tullessaan lopullisesti puutteen, koska siinä on lisäksi säädettävä huippuvalojen ja varjojen varoitusväri etsinkuvassa, siis ennen valotusta. Se säätö on itselläni:

Custom D > Histogram Settings > Highlight: 245

Nyt säädän valotusta kunnes sähköisessä VF-2 -etsimessä ylivalotuksen punainen varoitusväri juuri katoaa itselleni tärkeästä kohdasta. Periaatteessa tämä antaa enintään 1/6-aukon tarkkuuden, mutta käytännössä referenssikohta on erittäin lähellä arvoa 96% kuvan auetessa Lightroomiin. Se tulee vastaamaan lopullisessa kuvassa RGB-arvoa 245 ilman juuri mitään säätötarvetta, kuten yllä huomattiin. En käytä histogrammia, en käytä enää edes juuri otetun kuvan automaattista näyttöä, koska sitä ei tarvitse katsoa ainakaan valotuksen takia.

En tiedä mitään toista kamerarunkoa, jolla voisi tehdä tällaisen täydellisen valotuksen samalla tarkkuudella ja varmuudella. E-P3 on minulle ETTR King!

-p-