Kinokoon peilijärjestelmä, heippa!

Kinokoon (tai hiukan suurempi tai pienempi, sama se) yksisilmäinen, silmälle nostettava peilikamera, juuri sellainen kuin suurin osa tämän päivän järjestelmäkameroista on - se ei suinkaan syntynyt Japanissa, ei USA:ssa, ei edes Länsi-Saksassa, vaan kaikista maailman maista DDR:ssä eli Itä-Saksassa. Contax S oli ensimmäinen peilikamera, jossa oli oikein päin olevan kuvan tuottava pentaprisma. Oli vuosi 1949. Sinänsä Itä-Saksa ei tässä ole mikään ihme, sillä toinen  maailmansota kiihdytti optisen alan tutkimusta niin Saksassa kuin muuallakin. Zeiss Ikon VEB:illä oli tuo tietotaito hallussaan. Ruotsissakin armeijalle ilmakuvakameroita valmistanut Victor Hasselblad oli samaan aikaan päässyt puisista malleista ensimmäisiin jotenkin toimiviin peilikameran malleihin. 

Jo aiemmin oli ollut kaksisilmäisiä peilikameroita ja mittaetsinkameroita. Yksisilmäisen tuottaminen oli kuitenkin vaikeampaa, tarvittiin enemmän liikkuvia osia, hienompaa mekaniikkaa, täsmällistä optiikkaa ja ajoitusta. Eipä silti, kyllä yksisilmäisiä peilikameroitakin oli jo 1800-luvun puolella, ja muutamiakin kinokokoisiakin 1930-luvulla. Pentaprisma ei siis ollut sinänsä välttämätön mutta kuiluetsimessä näkyvä vääräpielinen kuva ei tietenkään voinut olla lopullinen tapa katsella maailmaa objektiivin läpi.

Mitäs sen jälkeen on tapahtunut? Ainakin syntyi järjestelmäkamera siinä mielessä kuin sen tänään tunnemme. Nikon F:ää voinee pitää ensimmäisenä oikean järjestelmän ytimenä, silloin oli vuosi 1959. Tähyslasin valoisuutta opittiin mittamaan ja ensimmäisenä sellaisen rungon sai myyntiin Topcon vuonna 1963. Filmiä opittiin siirtämään moottorilla ja peilin klonksutus kiihtyi. Automaattitarkennuskin tuli mukaan 1980-luvun alussa. Lopuksi filmin tilalle vaihdettiin digikenno 1990-luvulla. Siinäpä se, valokuvaajan näkökulmasta Contax S:n jälkeen ei ollut tapahtunut mitään mutta insinöörit ovat olleet kovasti ahkeria.

Itse hyppäsin mukaan peilikameramaailmaan vuonna 1974. Sen jälkeen minulla on ollut aina täyden kinokoon peilikamera pientä katkosta ennen EOS 5D:tä lukuunottamatta. Yllä olevista vaiheista olin kokemassa automaattivalotuksen ja -tarkennuksen tulon sekä filmin menon. 

Mutta nyt, kahdessa vuodessa olen irtaantunut peilin paukutuksesta. Canon ja Nikon saivat lopullisesti mennä tänä syksynä. Peilikameroista minulla on vielä jäljellä keskikoko digiperineen - mutta miksi? Siitä täytyy ottaa selvää vuonna 2012.

-p- 

E-P1 + 14-42/3.5-5.6 ED vastaan Canon 5D + 24-105/4 L IS

Mikä olisi täydellinen matkakamera? Mitä objektiiveja? Paljonko painoa ja pullottavaa kokoa? Millaisia kompromisseja koon, määrän ja laadun välillä? Nämä ovat luullakseni tuiki tuttuja pohdintoja jokaiselle kuvaajalle.

Canon 5D ja zoom-objektiiivi 24-105mm f/4 L IS oli matkakumppanini muutamia vuosia. En pidä runsaan varustemäärän kantamisesta, ja tämä yhdistelmä tarjosi minulle hyvän kuvalaadun ja monipuoliset polttovälit kohtuullisen kokoisessa ja painoisessa paketissa. Kuvanvakaaja kompensoi keskinkertaista valovoimaa, ja objektiivi tarkentuu tarpeeksi lähelle. 5D:n kuvanlaatu on myös erittäin hyvä ISO 800:aan saakka. Myöhemmin olen käyttänyt samaa objektiivia 5D MkII:n kanssa, mutta tämä yhdistelmä ei ole yhtä tasapainoinen, koska zoomi ei yllä 5D MkII:n korkeampiresoluutioisen sensorin tasolle. Mutta se onkin jo toinen tarina. Alla on maisemakuva Mauritiukselta. Kuvattu Canon 5D:llä ja 24-105mm objektiivilla. Polttoväli 45mm @ ISO 400.

Mutta sitten tuli Olympus E-P1

Verratessani E-P1:llä kuvaamieni ruutujen yleistä vaikutelmaa aikaisempiin kuviini eri digikameroilla havaitsin, että ISO 100:lla ne eivät ole liian kaukana 5D:n kuvista. Molemmissa on 12 megapikselin kenno, mikä selittää osan. 5D on lisäksi vanhempi kamera. En tiedä miten samaa tahtia Canonin ja Olympuksen kennotekniikat kehittyvät mutta joka tapauksessa 5D:n kennon pinta-ala on nelinkertainen, mikä tekee siitä edelleenkin paljon paremman kameran korkeilla herkkyyksillä. Mutta unohdetaan nyt korkeat herkkyydet ja pysytään ISO 100:ssa.

Voin jo kuulla kriittisen joukon huutavan, että ei ole reilua verrata näitä kahta kameraa. Käytetty 5D uuden 24-105mm objektiivin kanssa maksaa kolme kertaa niin paljon kuin E-P1 kittizoomilla. 5D on täyden koon kamera ja 24-105:llä on laajempi polttovälialue. Joo, se on kaikki totta. Mutta voin silti verrata mitä tahansa kameroita valitessani matkakameraani. Olisi tietysti turhaa verrata liian erilaisia kameroita kuten Sinar P2:ta PhaseOnen digiperällä johonkin Canonin Ixukseen. Siinä ei olisi järkeä, mutta tässä on!

Matkakameroita verratakseni päätin matkustaa E-P1:n ja 5D:n kanssa. Otin junan Helsinkiin ja kuvasin kirkkoja, patsaita, laivoja, toria, katuja, rakennuksia ja liikkeiden ikkunoita... ja junia. Oli mukavaa olla turisti muutaman tunnin, syödä jäätelöä ja matkustaa takaisin kotiin. No, junamatkahan kesti vain 20 minuuttia mutta silti oli kiva käydä Stadissa kauniina sunnuntai-iltapäivänä, sitä kun ei tule tehtyä usein.

Kuvaamisen fiilikset

5D voittaa mennen tullen, koska siinä on etsin ja sillä voi kuvata vakaasti niin kuin kameralla kuuluu. Minulla oli VF1-etsin koko ajan E-P1:ssä mutta se käyttö kittizoomissa on rajallista. En nauti kuvaamisesta LCD-ruudun kautta. Piste. E-P1 voittaa mennen tullen, koska se on niin pieni ja kevyt. Se on yhtä nopea käyttää kuin 5D. Sillä on helppo kuvata huomaamatta, ja sen jälkeen 5D:llä kuvaaminen tuntuu performanssilta. Molemmat tuntuvat oikeilta kunnon kameroilta mutta kummallakin kuvaaminen on erilainen kokemus. Omaan käyttööni molemmat kamerat tarkentavat ja valottavat yhtä hyvin, ja molemmat ovat säädettävissä käyttäytymään kuten haluan.

Kuvat

Otin muutaman tusinan kuvia molemmilla kameroilla. Käytin E-P1:n kittizoomin polttovälejä: 14, 18, 25, 35 ja 42mm ja yritin rajata 5D:llä samoilta jalansijoilta samalla tavalla 5D:llä. Siinä oli tietysti hiukan vaihtelua vastaavissa polttoväleissä, koska kameroiden kennojen sivusuhteet ovat erilaiset. Kuvasin useita aiheita kullakin polttovälillä, ettei tämä aiheuttanut vertailuvaikeuksia.

Kuvasin E-P1:llä RAW + SuperFineJPG -kuvia ja pelkästään RAW-kuvia 5D:llä. Avasin Olympuksen JPG:t ja Canonin RAW:t Lightroomissa. Kuvat olivat suhteellisen lähellä yleiseltä vaikutelmaltaan, mutta hienosäädin Canonin ruutuja tarpeen mukaan samaan terävyyteen ja sävyyn kuin E-P1 JPG:t. Sitten valitsin 15 edustavaa kuvaparia ja tulostin ne A3-kokoon vertailua varten. Luonnollisesti vertailin pareja myös ruudulla.

Havaintoja

E-P1:n (oik) 14mm ja 5D:n (vas) 28mm polttoväleillä 100% rajaukset ovat hyvin lähellä toisiaan laadultaan. Polttovälien tasaamisen vaikeuden vuoksi Canonin objektiivi oli tässä hiukan laajemmalla asetuksella.

E-P1:n (oik) 18mm ja 5D:n (vas) 35mm polttoväleillä 100% rajaukset ovat jälleen hyvin samanlaatuisia kuten ylläkin.

 

Nämä osasuurennokset ovat E-P1:n 25mm (oik) ja 5D:n 50mm (kesk) polttoväleillä. Tässä näkyy jo eroja, vaikkapa sanan ”NESTEKAASUA” kohdalla. Tosiasiassa sama asia näkyy jo edellisissä kuvissa vaikkapa kivessä ”1863”:n ympärillä ja nahkapinnassa. Lisäksi E-P1:n osasuurennoksessa on rakeisuutta. 5D:n kuvat ovat hyvin puhtaita, siinä yksinkertaisesti on parempi kenno ja algoritmit kuin E-P1:ssä. Tässä täytyy muistaa, että E-P1:n kuvat ovat kameran prosessoimia JPG-kuvia. Meidän täytyy odottaa, että Adobe päivittää RAW-prosessorinsa, että saamme todella vertailukelpoisia tuloksia. Ok, 100% osasuurennoksissa siis on eroja. Kuvista nautitaan hyvin harvoin 100% osasuurennoksina oikeassa elämässä. Missä voidaan odottaa, että tämä tai jotain eroa näkyy käytännössä? A3-kokoisissa vedoksissa en näe mitään näistä mainituista eroista. Koossa A2, kyllä, jotkut ihmiset näkevät, kun heitä pyydetään vertaamaan vedoksia rinnakkain. Muuten, eroja on mutta ne eivät ole niin ilmeisiä kenellekään. Netissä? Kenelläkään ei ole tarpeeksi suuria monitoreja.  Ja, lopultakaan hyvin harvat kuvat ovat kiinni viimeisen päälle mikrokontrastista. Katsopas köysiä. Eivätkö ne olekin terävämpiä E-P1-kuvassa? Tässä E-P1:n pieni krouvius on hyvästä ja se myös näkyy A3-vedoksissa.

Jatketaanpa seuraavaan pykälään: E-P1 35mm (oik) ja 5D 70mm (kesk) polttovälit. E-P1:n vaatimaton kittizoomi ei ole ollut tähän saakka yhtään huonompi kuin Canonin ammattilainen L-zoomi. Oikeastaan se on hiukan parempi 25mm (50mm) polttovälillä ja toisen hiukkasen parempi tässä. Kummallakaan objektiivilla ei terävyystaso ole suora, joten tulokset ovat kohteesta riippuvia. Nämä parit ovat silti aika tyypillisiä. Myöskään tämä kontrastiero ei ole juurikaan näkyvä A3-vedoksissa. Yksi pahimpia virheitä E-P1:ssä on punaisen leviäminen. Se näkyy yllä poikittaisissa punaisissa viivoissa. 

Viimeisenä ja vähimpänä E-P1 42mm (oik) ja 5D noin 84mm (kesk) polttovälillä. Vähimpänä, koska tässä E-P1:n kittizoomi on selvästi Canon-objektiivia huonompi. A3-vedoksissa ero esiintyy pääosin kontrastin puutteena lähes kaikissa E-P1-kuvissa. Mielestäni Olympuksen m4/3 kittizoomi on erinomainen objektiivi alueella 14-35mm. Sen hinta-laatusuhde on loistava. 42mm:n asennossa se ei ole suoranaisesti huono, mutta, no - kävele lähemmäksi, jos mahdollista ja kuvaa 35mm asetuksella.

-p-