Olympus OM-D: Oikealle valottaminen (ETTR) ja Lightroom 4.1

Julkaisin aiemmin artikkelin ”Valota oikealle, ETTR - E-P3:lla”. Se on luettavissa täällä. Tämä teksti perustuu samaan perusideaan ja julkaisin tämän englanniksi jo kaksi kuukautta sitten 14.6.

Aiempi artikkelini ja myös tämän tekstin englanninkielinen versio ovat saaneet sekä kehuja että kohdanneet vihastusta. Jälkimmäinen tulee ihmisiltä, jotka uskovat ETTR-menetlmään nimeltä UniWB. UniWB on fiksu menetelmä, jolla pritään voittamaan niitä rajoituksia, joita kaikki digikamerat asettavat, jos halutaan valottaa oikealle. Sen kanssa on siedettävä joko vihreäsävyistä tai mustavalkoista live-etsintä enkä pidä kummastakaan. Se perustuu myös histogrammin käyttöön, joka ei ole sekään paras ratkaisu. Itse käyttämäni menetelmä perustuu huippuvalojen varoitusvärien käyttöön valotusmittarina: värit näkyvät selkeästi ja osoittavat täsmälleen mitä kuvassa tapahtuu. Käytössä on itse asiassa maailman tarkin pistemittari vaikka toimitaankin kuvan koko alalla. Tämä menetelmä toimii Olympuksen OM-D:llä sekä PEN-kameroilla E-P3, E-PL3 ja E-PM1. Tässä käsittelen OM-D:tä.

OM-D:n konfigurointi

Konfiguroin OM-D:n näin:

Shooting Menu 1 > Picture Mode > 4 Muted > Contrast -2, Saturation, -2, gradation: Normal

Custom Menu D > Info Settings > LV-info > Highlight&Shadow:On, Histogram: Off

Custom Menu D > Histogram Settings > Highlight: 245

Custom Menu D > Live View Boost: Off

Custom Menu G > Color Space: Adobe RGB

Auto white balance, jos käytössä, asetettava neutraaliksi: Custom Menu G > Auto WB, Keep Warm Color: Off

Valotus

Säädän valotukseni valotuskorjailulla (laukaisimen ympärillä oleva rulla) niin, että punainen varoitusväri juuri ilmestyy kriittisenä pitämääni sävykohtaan kuvassa. Kriittisellä sävykohdalla tarkoitan kuvan vaaleinta kohtaa, jossa haluan olevan sävyjä, kun kuva painetaan. Teoriassa tarkkuus on enintään 1/6 aukkoväliä, mutta käytännössä vaalea sävykohtani on hyvin lähellä arvoa 96%, kun kuva aukeaa Lightroom 4.1:n kehitysmoduliin sen oletusarvoilla. Se tarkoittaa RGB-arvoa 245 (Adobe RGB tai sRGB) lopullisessa kuvassa lähes ilman säätötarvetta, kuten seuraavassa tullaan näkemään. Minun ei tarvitse myöskään käyttää histogrammia kuvatessani enkä minulla ole tarvetta tarkistaa otettuja kuvia ainakaan valotuksen vuoksi.

Valotin tämän targetin (Spyder Checkr´in oikea puolisko) niin, että punainen varoitusväri ilmestyi vaaleimpaan kohtaan, joka on valkoinen ruutu vasemmalla ylhäällä. Tältä kuva näyttää Lightroomiin tuotuna LR:n oletusarvoilla. Ainoa asia, jonka olen muuttanut on Lightroomin Custom WB:n valinta kursorin osoittamasta ruudusta. Kuvasin targetin ulkona käyttäen valkotasapainoa Daylight WB. Voit käyttää OM-D:n Auto-WB-asetusta yleiskuvauksen keskimääräisille näkymille, mutta kamerassa esivalittu WB tai kamerassa harmaatargetista määritetty Custom WB on parempi valinta, jos kuvassa on yksi tai kaksi hallitsevaa väriä.

(Huomaa: Yllä näkemäsi on sRGB-kuva. Se on ainoa järkevä mahdollisuus valinta internetissä näytettäväksi. Jos lataat tämän kuvan ja mittaat sen ruutuja kuvankäsittelyohjelmassa, ne ovat sRGB-väriavaruuden arvoja ja eroavat arvoista, joita näytän seuraavassa Lightroomissa mitatuiksi.) 

Tämä kuva osoittaa vaaleimman ja tummimman ruudun mittausarvot. Vaalein ruutu on hyvin lähellä tavoitettani, 96%. Kuva näyttäisi enimmäkseen hyvältä mutta tummimmat sävyt vaativat korjausta kohteissa, joiden kontrasti on joko hyvin loiva tai hyvin jyrkkä.

Normaalissa kuvauksessa kohteissa on usein kirkkaampia kohtia tai alueita kuin kriittiseksi mainitsemani kohta. Näitä ovat esimerkiksi valaisimet ja metallin kiillot, joissa ei tarvitakaan sävyvaihtelua. Ne saavat ja niiden pitääkin mennä puhtaan valkoisiksi, muuten kuva jäisi latteaksi. Olen kiinnostunut vaaleimmasta kohdasta, johon haluan sävyvaihtelun juuri loppuvan.

Periaatteessa kaikki oli tässä. Olen nyt kertonut miten säädän OM-D:n ja miten sillä valotan, kun käytän Lightroom 4.1:tä. Seuraavassa jatkan vielä eteenpäin ja kirjoitan taustatietoa värikanavista ja väriavaruuksista, koska siitä on varmaan hyötyä monille lukijoille. Blogin lopussa on kuitenkin vielä kaksi esimerkkiä oikealle valottamisen hyödyistä niillekin, joiden mielestä nämä värikanava- ja profiilijutut tuntuvat vaikeilta.

Värikanavien pika-arviointi

Kaikki ei ole vielä ihan varmaa, jos sinun on oltava tarkempi värien kanssa. Nimittäin, joissakin saturoituneissa väreissä voi olla tukossa oleva RGB-värikanava Lightroomin RGB-esikatselussa. Tässä targetissa kaikissa muissa ruuduissa ovat kaikki värikanavat kunnossa, mutta keltaisessa ruudussa punainen kanava on ylikylläinen (100%) ja sinisessä ruudussa sama kanava on nollassa LR:n oletusasetuksilla.

Tässä kuvassa nämä kaksi ruutua on korjattu niin, että niissä on ”piirtoa” kaikissa kolmessa värikanavassa. Tein sen laskemalla hiukan keltaisen ja sinisen värikylläisyyttä LR:n HSL-ikkunassa.

Huomautus: Jos kuvaisin ”tavallisia” kuvia vain ruudulla katseltavaksi, voisin valottaa vielä enemmän oikealle. Puhtaan valkoisen suhteen on nimittäin pelivaraa jäljellä. Asetuksella "Custom Menu D > Histogram Settings > Highlight: 255" valottaisin kuvat 1/3 aukkoa vaaleammiksi. Ja vielä siitäkin on täysi aukko varaa vaalentaa ennen kuin vaalein ruutu menisi toivottomasti tukkoon. Olen kokeillut sitä, mutta riski yllä esitettyä pahemmasta värikanavien menosta tukkoon ja korjauskelvottomaksi kasvaa liian suureksi ja lisäksi värien säätämiseen joutuu käyttämään liikaa aikaa joka kuvassa. Sen vuoksi olen valinnut yllä esitetyn konservatiivisemman ja helpposäätöisen tavan valottaa vaaleimman mukaan. "Histogram Setting 255" on kuitenkin kokeilemisen arvoinen, jos kuviasi katsellaan vain ruudulla.

RGB-profiilit and LR:n Soft Proofing

Tässä kuvassa nähdään edellä ollut tilanne Lightroom 4.1:n Adobe RGB Soft Proofina. Soft Proofing on Lightroom 4:n myötä tullut uusi ominaisuus. Se antaa työkalun, jolla voidaan tarkistaa, että kuvan värikanavissa on järkevät arvot haluttuun käyttöön. 

Silloin, kun kuva painetaan aikakauslehdessä (tai ylipäätään normaalissa offset-painossa), oikea työnkulku on valmistella ja lähettää kuva AdobeRGB-väriavaruudessa ennen värierottelua (= muunnosta oikeanlaiseen CMYK-väriavaruuteen). ETTR-valotuksellani vaalein ruutu menee juuri sinne missä sävyvaihtelu yleensä loppuu offset-painossa, se on RGB-arvo 245. Paperista riippuen offset-painon tummin sävyvaihtelu yltää RGB-arvojen 16 ja 30 välille. RGB 16 olisi korkealaatuinen kiiltävä aikakauslehden kansi tai esite ja RGB 30 puolestaan katalogin mattapintainen (päällystämätön) paperi.

Sanan ”Histogram” sijaan oikealla ylhäällä lukee nyt ”Soft Proofing” ja histogrammi näyttää miten kuvan sävyt asettuvat AdobeRGB-väriavaruuteen. Histogrammin alla on nyt näkyvissä RGB-arvot prosenttiarvojen sijaan. Kuvassa näkyvät ovat vaaleimmalle ruudulle. Pipetti näyttää edelleen prosentteja mutta olen kopioinut tähän kuvaan jokaiselle ruudulle näkyviin myös vastaavat RGB-arvot. Gamut-varoitus on päällä, minkä osoituksena on pikku neliö histogrammin oikeassa yläkulmassa. Sinisessä ruudussa on vielä jäljellä hiukan jälkiä punaisesta varoitusväristä, mikä osoittaa sen olevan juuri ja juuri AdobeRGB-väriavaruuden sisällä. RGB-arvot osoittavat, että jokaisessa ruudussa kaikissa RGB-kanavissa on piirtoa (ehkä niukin naukin mutta kuitenkin) ja ne printtautuisivat aivan hyvin CMYK-väreissä. Tähän asiaan liittyy vielä muutakin (Intent ym.), mutta tärkeintä on huomata miten valotustavallani OM-D antaa teknisesti erittäin hyviä kuvia minimivaivalla Lightroomissa.

Tässä sitten soft proofataan samaa RAW-tiedostoa sRGB-väriavaruudessa. Vaaleimmassa ruudussa on sama arvo kuin AdobeRGB:n mukaan, mutta tummin ruutu on tummempi. Suurin ero on kuitenkin sRGB-väriavaruuden pienempi gamut. Punainen varoitusväri peittää viittä ruutua.

Korjaus on tässä. Olen säätänyt nämä viisi ruutua sRGB-väriavaruuden sisään HSL-ikkunan säätimillä. Jälleen: Valotus on oikein, mutta RAW-tiedostossa on paljon enemmän mahdollisia värejä kuin voidaan näyttää sRGB-väriavaruuden sisällä. Tällainen ”mapping”, sävyjen säätö, on periaatteessa sama kuin se, joka tapahtuu, kun kuvaat kamerallasi suoraan JPEG-kuvia ja kamerassa on valittu sRGB-väriavaruus. Kirjoitin periaatteessa sen vuoksi, että tein säädön tässä hyvin yksinkertaisesti ja eri kameroissa on erilaisia tapoja tehdä tämä säätö ja silloin myös värit ovat eri valmistajilla hiukan erilaisia. 

Huomaa: ”Tavallisessa” kuvauksessa ja kuvia monitorilla katsellessa ei tietenkään ole mikään pakko pakottaa värejä sRGB-väriavaruuden sisään (tai AdobeRGB:n sisään, jos monitorisi kykenee niin laajaan väriavaruuteen). Saat pitää värit aivan niin saturoituina kuin haluat, mutta on hyvä tietää, että useimpiin ammattimaisiin tarkoituksiin värien tulee olla kohdeväriavaruuden mukaiset. Myöskään kaikki kamerat eivät käyttäydy siististi ja säädä värejä valitun väriavaruuden gamutin mukaisiksi JPEG-kuville. Kalpeammat, gamutin sisällä olevat värit eivät ole tarpeeksi näyttäviä, markkinoinnillisista syistä on parempi tehdä väreistä kylläisiä, vahvoja ja kauniita.

 

Viimeinen esimerkkini palaa takaisin syihini tehdä asioita tavallani. Suosikkipaperini pigmenttivedoksilleni on Canson Infinity Platine Fibre Rag. Tässä on jälleen sama targetti Lightroomin oletusarvoilla (kuitenkin Custom WB). Kaikki värit asettuvat kauniisti Platine Fibre Ragin gamutin sisään! Mikä olisikaan parempaa? Täydellinen valotus vaaleimmille sävyille ja voimakkaatkin värit toistuvat puhtaasti ja sävykkäästi mitään tekemättä. Minun tarvitsee säätää vain tummimmat sävyt paikoilleen kohteen kontrastin mukaan. Useimmiten teen kyllä paljon muutakin kuvilleni mutta se ei todellakaan aiheudu pakosta eikä tarpeesta korjata mitään pielessä olevaa.

Hyötyä ilman vaivaa

Tässä lupaamani kaksi esimerkkiä, jotka osoittavat eron yksityiskohdissa ja kohinassa, kun valotetaaan ”normaalisti” kameran mukaan tai ”minun” tavalla. "Minun" tarkoittaa luonnollisesti blogin alussa antamiani asetuksia ja tapaa valottaa.

Esimerkki yksi:

 

Sama näkymä kuvattuna ensin kameran (Olympus OM-D) automaattivalotuksella ja sitten niin, että punainen varoitusväri juuri ilmestyi vaunun kirkkaaseen kylkeen. Valotuseroksi tuli yksi aukko. Molemmat kuvat on yllä avattu Lightroomiin sen oletusasetuksilla. Lukemat histogrammin alla ovat vaunun vaaleasta kyljestä.

Seuraavaksi klikkasin Auto Tonella automaattisen sävyjen säädön kummallekin kuvalle. Kuten huomaat, myös Lightroom antaa lähes tasan yhden aukon valotuseron tekemilleen korjauksille. Jälleen histogrammmien alla on lukemat samasta paikasta, ja kas kummaa myös Lightroom halusi siinä olevaksi sävyksi 96%. Näistä 100% osarajauksista näkyy, että vaunun kylki ei ole puhtaan valkoinen vaan maalin alta kuultavat vaunun aiemman omistajan merkinnät. Olisin toki voinut jatkaa kuvien säätämistä, mutta sillä ei ole merkitystä tässä. Nämä huippuvalojenkin yksityskohdat olisivat olleet hyvin samanlaisia kaikkien järkevien säätöjen jälkeen. Olen tehnyt kummallekin kuvalle samanlaisen, voimakkaan terävöityksen mutta en mitään kohinanpoistoa. On helppoa huomata, miten ETTR-kuvassa on paljon parempi taivas sekä keltaiset ja vihreät pinnat. Siinä on paljon enemmän säätövaraa vaikka mihin.

100% rajaukset kuvien oikeasta yläkulmasta osoittavat miten tummempi mutta vielä keskisininen taivas käyttäytyy. Sama voimakas terävöitys, ei kohinanpoistoa. ETTR-kuva tuo hennot pilvet paljon paremmin esiin.

Esimerkki kaksi:

  

Jälleen ensimmäinen kuva kameran automaattivalotuksella ja toinen ETTR-tavallani. Valotuseroksi tuli tällä kertaa 1,7 aukkoa. Molemmat kuvat tässä avattuina Lightroomin oletusasetuksilla, ero histogrammeissa on melkoinen. Seuraavaksi katsellaan tummia sävyjä.

Ja taas klikkasin Auto Tone kuvien sävyjen normalisoimiseksi. Nämä yksityskohdat tuolin selkänojasta ovat 2:1 ruutukaappauksia Lightroomista. Voimakas terävöitys, ei kohinanpoistoa. Kuten huomaat, ETTR-kuvassa vasemmalla yksityiskohdat erottuvat paljon paremmin ja erityisesti värikohina on vähäisempää. Myös taustassa voi huomata saman eron sileämpinä sävyinä ja tarkempina yksityiskohtina. Kohinanpoiston jälkeen ero kuvien välillä olisi vieläkin suurempi. Mitä enemmän kuvia muokkaat, sitä enemmän ETTR-valotuksesta on hyötyä. 

-p-  

Valota oikealle, ETTR - E-P3:lla

Tämä blogi liittyy oikeastaan kokemuksiini Olympus E-P3 kameralla (ja osin E-P2:lla sitä ennen). Kyseessä on se hyöty, joka saadaan, kun kuvataan RAW-formaatissa ja valotetaan aina niin runsaasti kuin mahdollista. Ilmaisu ”kuin mahdollista” tarkoittaa tässä sitä, että ei kuitenkaan ylivaloteta. Mitä sitten tarkoittaa ylivalotus?

Gamma

Tämän asian läpikäymisen vuoksi en mene suoraan E-P3:een vaan meidän on käytävä läpi muutamia asioita. Tarkastelemme aluksi RAW-tiedoston ja filmin välillä olevaa ratkaisevaa eroa, jonka vuoksi käsitteiden ylivalotus tai oikea valotus merkitys RAW-kuvauksessa on hämärtynyt. Se ero on gammakäyrä.

Käytännössä melkeinpä kaikkien digikameroiden valotusautomatiikka noudattelee vanhaa, filmiajalta peräisin olevaa määritystä. Se perustuu kohteen keskimääräiseen heijastavuuteen. Kamera voi olla säädetty valottamaan joko 12% tai 18% heijastavuuden mukaan. Filmillä on gammakäyrä, joka on ikäänkuin laskettelumäen muotoinen käyrä. Ylhäällä on kirkasta ja loivaa, keskiosassa jyrkkää, tasaista liukua ja alhaalla mennään loiventuen varjoihin. Kuva näyttää parhaalta, kun sen keskialueilla on hyvä kontrasti. Tummat sävyt eivät saa muuttua yhtäkkiä mustaan eivätkä vaaleat sävyt yhtäkkiä valkoiseen. Sellaiset terävät reunat eivät näytä luonnollisilta. Siksi sävymuutoksia hidastetaan kummassakin päässä loivalla kaarella. Filmikuvaajalle on tärkeintä käyttää sävyalueen keskiosan suora, hyväkontrastinen alue mahdollisimman kokonaan. Luonnollisuusvaatimuksen mukaan eroa filmityypin mukaan tulee siinä, että diakuvaajat varovat valottamasta vaaleimpia sävyalueita liian vaaleiksi (olisi ylivalotus) ja negatiivifilmille kuvaavat varovat tekemästä varjoalueita liian ohuiksi ja tummiksi (olisi alivalotus).   

Suurimmassa osassa kohteita kaikki menee hyvin, jos valotetaan kameran mittarinäyttämän mukaan. Kokemuksesta pitää tietää milloin, mihin suuntaan ja miten paljon on syytä poiketa kameran antamasta arvosta.

RAW

RAW-tiedosto eroaa filmistä siinä, että sillä ei ole samanlaista gammakäyrää, vaan se on lineaarinen. Valkoisesta mustaan mennään suoraa viivaa ilman mitään alku- ja loppuloivennuksia. Kuvan (ihmissilmälle) luonnollisuuden vaatimus toteutetaan kuitenkin RAW-konversiossa, kun RAW-tiedostosta tehdään pikselitiedosto ja tallennetaan se esimerkiksi TIFF- tai JPG-formaatissa. Silloin lopullinen kuva saa gammakäyrän ja se on käyttäjän säädettävissä jokaisessa hyvässä konvertterissa. Tosin tämä käyrä ei ole sinänsä näkyvissä läheskään aina, vain sen vaikutus kuvaan on havaittavissa.

Nyt voisi kuvitella, että mitäs eroa tässä on. Kohde vain valotetaan keskelle (tai johonkin kohtaan) sitä suoraa viivaa, tehdään se käyrä ja kaikki on hyvin. Ei sinä mitään, näin useimmat taitavat tehdäkin - samalla he hukkaavat merkittävän osan kuvan sävyistä.

RAW-tiedoston sävyt  

RAW-tiedoston kohdalla puhutaan bittisyydestä. Se tarkoittaa miten moneen pikkuruiseen portaaseen tämä suora viivamme jaetaan. Viiva nimittäin on jaettava, muuten meillä ei olisi digitaalista tiedostoa. Yleisvaikutelma on silti suora viiva, koska portaita on niin paljon. Tavallisimmin digijärjestelmissä on nykyisin 12-bittinen (per osaväri) muunnin, joka muuttaa kennon antaman analogisen (suora viiva) signaalin digitaaliseksi (pikku portaat suoralla viivalla). Parhaimmissa kameroissa voi olla myös 14- tai 16-bittinen muuunnin. Se ei kuitenkaan muuta itse asiaa, sama väli valkoisesta mustaan jaetaan vain suuremmaksi määräksi pienempiä portaita.

12-bittinen kuva muodostuu 2^12 = 4096 mahdollisesta portaasta eli sävyarvosta valkoisesta mustaan. Tässä kohtaa joudumme valitettavasti antamaan hyvästit sävyjakauman lineaarisuudelle: sävyarvot eivät jakaudu tasaisesti bitteihin. Valkoisesta kohti mustaa lähdettäessä puolet sävyistä on ensimmäisen bitin alueella. Yksinkertaisuuden vuoksi voimme puhua valokuvauksellisemmin käsittein eli aukkoväleistä: Yhden täyden himmenninaukkovälin avaaminen (esim. F5.6 -> F4) tai vastaava valotusajan lisäys (esim. 1/60s -> 1/30s) lisää valomäärän kaksinkertaiseksi. Näin ensimmäisen aukkovälin alueella valkoisesta lähtien on puolet RAW-tiedoston mahdollisista sävyistä! 12-bittisen digikameran ensimmäisen aukkovälin alueella puhtaasta valkoisesta lähtien on siis 2048 mahdollista sävyarvoa (per osaväri), seuraavan aukkovälin alueella on 1024 mahdollista sävyarvoa, jälleen seuraavan aukkovälin alueella on mahdollista 512 sävyarvoa ja niin edelleen.

Nyt ei taida enää ollakaan saman tekevää mihin kohtaan tätä mahdollista sävyjakaumaa RAW-kuva valotetaan, jos halutaan mahdollisimman sävykäs kuva!!! 

Yllä kaksi RAW-kuvaa sellaisina kuin ne Lightroom 3:een avautuvat. Ylempi on valotettu kameran mittarin (automatiikan) mukaan ja alempi on valotettu oikealle. Valotuksen muutos on +2 aukkoväliä. Kuvien alla niiden histogrammit Lightroomissa ja oletusasetuksineen, vasemmalla kameran ehdotus, oikealla oma ETTR-versioni.

Seuraavana kuvaparina nähdään samat kuvat normalisoituina. Lähinnä klikkasin Auto-painiketta plus joku pieni siirto säätimiin. Ylempänä jälleen kameran versio ja sen alla ETTR-valotettu. Säädinkuvissa vasemmalla kameraversion histogrammi ja säätimien asennot, oikealla ETTR-kuvan vastaavat. Merkittävimmät erot ovat kameraversion vaalentaminen 1,8 aukkoväliä ja ETTR-versioon mustan lisäys. Valotusta (Exposure) ei siinä ole tarvinnut liikuttaa. Yhtäkkiä katsoen kuvissa ei juuri ole eroa, mutta on niissä. Homman varsinainen koukku onkin alla.

Ja se koukku on yksityiskohtien erottuvuus ja kohina. Tässä 100% osasuurennukset, yllä kameran mukaan valotettu ja normalisoitu, alla ETTR-valotettu ja normalisoitu, kummassakaan ei luminanssikohinan poistoa. ETTR-valotus on tehokkaimpia tapoja minimoida kohina sekä varjoissa että muuallakin. Lisäksi runsas valotus ei suinkaan ole vähentänyt yksityiskohtia vaaleilla alueilla vaan lisää niitä, koska signaali/kohina-suhde paranee.

Histogrammi ja valottaminen  

Histogrammi ilmentää kuvan sävyjen jakautumista. Histogrammin oikeassa laidassa on valkoinen ja vasemmassa musta. Sen vuoksi voimme sanoa, että histogrammissa ensimmäisen aukkovälin alueella OIKEALTA on puolet kuvan mahdollisista sävyistä. 

Mitä digikameran histogrammi sitten näyttää? Se ei näytä RAW-kuvan sävyjä vaan RAW-kuvasta lasketun JPG-esikatselukuvan sävyjä. Nämä ovat riippuvaisia kameran kontrasti- ja saturaatioasetuksista. Histogrammi saattaa siis näyttää yli- tai alivalotusta (tai molempia) vaikka digikennossa sinänsä olisi vaikka kuinka paljon valotusvaraa jäljellä. Lisäksi histogrammiin vaikuttaa valittu väriavaruus. Erityisesti sRGB on suppeampi kuin kennon väriavaruus. Sen ollessa valittuna RGB-histogrammi näyttää tarpeettoman usein saturoituneiksi värejä, jotka eivät sitä todellisuudessa ole. 

Mikä pahinta, histogrammi ei edes ole hyvä ETTR-valotusmittari, koska se kertoo kuvasta globaalisti mutta ei sen yksittäisistä sävyalueista mitään. Se ei suoraan kerro mikä on juuri se kohta kuvasta, joka nyt menisi puhki. ETTR-valotus vaatii kuva-alan jokaisen pikselin erillisen käytön ja näytön valotusmittarina.   

Lopuksi se surkein: peilikameroiden perinteinen valotuksenmittaus (ennen kuvan ottoa) on vieläkin ongelmallisempi RAW-kuvauksen kannalta. Se ei ymmärrä mitään kennon käyttäytymisestä. Ne ovat kaksi aivan toisistaan irrallista asiaa.

Valota oikealle, ETTR

Peräti kolme neljäsosaa RAW-tiedoston mahdollisista sävyistä on kahden ensimmäisen aukkovälin sisällä oikealta. Tämän pitäisi olla jokaiselle RAW-kuvaajalle riittävä syy valottaa niin oikealle kuin mahdollista ilman, että kuvan sävyalueet menevät puhki. Tätä kutsutaan englannin kielessä lyhenteellä ETTR (Expose To The Right). Tässä menetelmässä luovutaan perinteisestä ”oikein” valottamisen käsitteestä. ETTR-valotuksessa RAW-tiedosto voi olla konvertteriin avattaessa liian vaalea. Konvertterin säätimillä laajennetaan sen sävyaluetta tummaan suuntaan kunnes sävyalue on haluttu. Useimmissa tapauksissa onnistuneessa valotuksessa kuvan vaaleinta sävyaluetta ei tarvitse säätää ollenkaan. Tuloksena on sävykkäämpi ja kohinan osalta jopa merkittävästi puhtaampi kuva.

ETTR:ää on kehumisen ohessa myös kritisoitu ja väheksytty nettiblogeissa. Ongelma ei kuitenkaan ole itse asiassa vaan kameroissa. Vai harva kamera tarjoaa kuvaajalle kunnon työkalut luotettavan oikealle valottamisen toteamiseen. Ilman sitä vaarana on kennon ylivalotus, jolloin kuva on korjauskelvoton. ETTR ei myöskään tarkoita aina runsaampaa valotusta kuin kameran mittari näyttää. Valotusta saatetaan niukentaa kameran mittarin näyttämästä kohteen suuren kontrastialueen vuoksi, mutta silloinkin valotetaan vaaleimpien sävyjen mukaan.

ETTR:ään pyrittäessä kameraan tulisi valita ”laimeimmat” löytyvät asetukset: mahdollisimman alhainen kontrasti ja saturaatio sekä mahdollisimman laaja väriavaruus. Live View -kameralla valotuksen säätö kennon antaman palautteen mukaan on mahdollista jo ennen valotusta mutta peilikameralla valotuksen voi nähdä vasta valotuksen jälkeen. Saadun informaation laatu riippuu siitä, miten hyvin tai huonosti kameran asetukset mukailevat RAW-tiedostoa. Lisäksi kaikki gammakäyrää muokkaavat automaattisäädöt (High Light, Shadow...) on kytkettävä pois päältä.

Toisessa esimerkissä ETTR-valotuksesta valotus on tehty jälleen kuvan vaaleimman osan eli patsaiden vaaleiden kohtien mukaan, ja se on johtanut vajaan aukon valotuksen lisäykseen kameran ehdottamasta. Histogrammi ja säätimet Lightroomin oletusasetuksilla. Lightroomin varoitusvärit osoittavat ne kohdat, joissa ainakin yksi RGB-kanava menisi tukkoon Lightroomin oletusgammalla (2.2). 

Tässä ennen/jälkeen-kuvaparissa vasemmalla yksityiskohta kuvan vaaleimmasta osasta em. oletusasetuksilla ja oikealla nähdään miten parilla pienellä säätimien siirrolla fiksataan gammakäyrän varvasta ja olkaa niin, että mikään kohta kuvassa ei mene tukkoon. ETTR ei siis johda nysväämiseen vaan vähentää sitä.

JPG-kuvaus

Selvennyksenä on mainittava, että ETTR:ää ei voi soveltaa JPG-kuvaukseen. JPG-tiedostoa ei voi onnistuneesti valottaa oikealle ja sitten jälkeenpäin tummentaa ellei kohteen sävyala ole niin kapea, että se mahtuu JPG-kuvan gammakäyrän suoralle osalle. Silloinkin todennäköisenä tuloksena olisi posteroituminen vaaleissa sävyissä.

ETTR tarkoittaa itselläni huomion kiinnittämistä kuvan sävykkääseen alueeseen. Kiillot ja heijastukset saavat ja niiden pitääkin mennä puhki, että kuva olisi oikealla tavalla sävykäs ja kontrastikas. Tässä esimerkissä ETTR-valotus on johtanut yhden aukkovälin "ylivalotukseen" kameran tarjoamaan nähden. Todellisuudessa tämä on oikein ja kameran automaattivalotuksen suunnitellut insinööri on väärässä. On makuasia mihin kohtaan laitetaan huippukillon raja. Sitä voi säätää pienen pienellä muutoksella Lightroomissa, jos niin halutaan. Muutenhan kuva on siinä. 

Olympus E-P3 ja ETTR

ETTR:n käyttö kompuroi siis useimmiten kelvottomien välineiden kanssa. Opin ETTR-valotuksen kuitenkin mainoskuvaajan ammatissani jo 90-luvun viime vuosina. Väline oli silloin Leafin kolmen valotuksen digiperä ja sen ohjelmisto. Niillä ja studiosalamalaitteilla oli mahdollista sijoittaa valotus 1/20-aukon tarkkuudella juuri siihen mihin pitikin. Myöhemmin PhaseOnen CaptureOne mahdollisti saman muilla kameroilla. Mutta tällainen vaati aina kuvauksen suoraan tietokoneeseen.

Näiden laitteiden jälkeen vasta Olympuksen VF-2 -etsin antoi itselleni uudenlaisen tien kohti takuuvarmaa ETTR-kuvausta missä ja milloin tahansa. E-P2:n kanssa opettelin näkemään etsinkuvasta milloin huippuvalojen valotus oli haluamani. Se vaati kameraan säädöt:

Shooting Menu 1 > Picture Mode > 4 Muted > Contrast -2, Saturation -2, Gradation: Normal

Custom G > Live View Boost: Off; WB Auto Keep Warm Color: Off; Color Space: Adobe RGB

Setup Menu > VF-2 Brightness: Kokeilua kunnes opin sopivan asetuksen. Sitten Custom D > Info Settings > Histogram: Off

Tämä oli vasta alkua, sillä silmä ei lopultakaan ole hyvä instrumentti, koska siihen vaikuttaa kuvaustilanteen yleinen kirkkaus. Jouduin vielä varmistamaan katsomalla VF-2:een tulevan jo otetun kuvan.

Olympus E-P3 korjasi tullessaan lopullisesti puutteen, koska siinä on lisäksi säädettävä huippuvalojen ja varjojen varoitusväri etsinkuvassa, siis ennen valotusta. Se säätö on itselläni:

Custom D > Histogram Settings > Highlight: 245

Nyt säädän valotusta kunnes sähköisessä VF-2 -etsimessä ylivalotuksen punainen varoitusväri juuri katoaa itselleni tärkeästä kohdasta. Periaatteessa tämä antaa enintään 1/6-aukon tarkkuuden, mutta käytännössä referenssikohta on erittäin lähellä arvoa 96% kuvan auetessa Lightroomiin. Se tulee vastaamaan lopullisessa kuvassa RGB-arvoa 245 ilman juuri mitään säätötarvetta, kuten yllä huomattiin. En käytä histogrammia, en käytä enää edes juuri otetun kuvan automaattista näyttöä, koska sitä ei tarvitse katsoa ainakaan valotuksen takia.

En tiedä mitään toista kamerarunkoa, jolla voisi tehdä tällaisen täydellisen valotuksen samalla tarkkuudella ja varmuudella. E-P3 on minulle ETTR King!

-p- 

Uusi kalustoni

Olen käyttänyt Olympuksen PEN-systeemiä kesästä 2009 alkaen.  E-P3:n ja Olympuksen uusien 12 ja 45mm objektiivien myötä tämä järjestelmä on nyt tavallaan tullut valmiiksi itselleni. Alla on kuvassa kaikki mitä tarvitsen yli 90%:iin kuvistani

Olen kulkenut tien kinofilmijärjestelmistä rulla- ja laakafilmikameroihin, sieltä parhaisiin digiperiin ja kinokoon digijärjestelmiin. Pienempinä kameroina olen kokeillut kaikenlaisia pokkareita (niin filmi- kuin digisellaisia) ja APS-C-koon digijärjestelmiä. En ole silti vaihdellut työkaluja muuten kuin tarpeen mukaan.

Jokainen kamera on kompromissi. Yhdessä ominaisuudessa voittaa ja toisessa häviää. Ammattiurani aikana päämääränä oli paras laatu yhdessä parhaan työnkulun kanssa. Kaluston kannettavuudella, painolla ja koolla ei ollut useimmiten väliä.

Nyt haluan ilmaista valokuvauksella muita asioita ja tarvitse työkalun, joka sopii omaan tapaani tehdä sitä. Haluan tulostaa ilman kompromisseja kokoihin A3 ja A2 sekä laadukkaasti kokoihin A1 ja A0 saakka. Mutta haluan myös mukanapidettävyyden. Haluan aina käyttää etsintä ja voida katsoa etsimen läpi joutumatta laskemaan kameraa silmältä kameran takia.  Haluan kameran, jota voin säätää ilman tarvetta katsoa nappeja.

Olin hyvin kiinnostunut Olympuksen PEN-järjestelmästä heti alusta alkaen kesällä 2009. Ostin, käytin ja opettelin saamaan siitä irti viimeisenkin pisaran laatua. E-P1 ja E-P2 tuntuivat omalta systeemiltä vaikka kiinteäpolttovälisten puute, rajoitettu ohjelmistotuki (LR2:n konversio oli karsea) ja automaattitarkennuksen hitaus olivat turhauttavia välillä. Mutta nyt palaset ovat putoilleet paikoilleen. Olympus E-P3 yhdessä laadukkaiden, valovoimaisten kiinteäpolttovälisten kanssa tyydyttää omat tarpeeni, vihdoin. Olen nyt runsaan kuukauden käytön jälkeen tullut todella sinuiksi E-P3:n kanssa ja sen konfigurointi toimii juuri kuten haluan. E-P3 on täydellinen kamera tapaani valottaa oikealle (ETTR). Runkovakaajan avulla voin kuvata täydellisesti valotettuja, teräviä RAW-kuvia useimmissa valaisutilanteissa. Lightroom 3.5 tekee erittäin hyvän RAW-konversion E-P3-tiedostoista.

Minulla on tietenkin muitakin objektiiveja ja varusteita tähän järjestelmään, itse asiassa varsin runsaasti - ja onpa täyden kinokoon sekä keskikoon digijärjestelmätkin sekä digipokkari. Mutta niille isommille on omat suunnitellut käyttötarkoituksensa. Niihin 10%:iin tilanteista.

En tietenkään väitä, että nykyinen settini olisi täydellinen ja lopullinen. Ei se ole koskaan ollut. Otan mielelläni vastaan kaikki tulevat parannukset. Mutta voisin yhtä hyvin jatkaa kuvaamista tällä rungolla, etsimellä ja noilla kolmella objektiivilla, jos tämä olisi optiikan ja laitteiden lopullinen taso.

-p-

Täyden kinokoon digijärjestelmä on turhaa kokoa ja painoa ellei ole olemassa tiettyä käyttöä, jossa se tarjoaa selkeästi parempaa loppukäytössä näkyvää kuvalaatua tai muita etuja verrattuna E-P3:een. Näitä tarpeita näyttää nousevan yhä harvemmin. Kaksi D3X:ääni viettävät enimmäkseen löysää elämää. Sen sijaan 5D-kakkoseni runsaine objektiiveineen tekevät enimmäkseen musiikkivideoita - poikani käytössä.

Olen käyttänyt mustia kameroita metallinväristen OM-1:ien jälkeen. Vaihtelun vuoksi halusin palata samaan tyyliin. Nyt näitä vain kutsutaan hopeisiksi...