Edellisessä blogissa ihmettelin Olympuksen intoa retroilla E-P1:n kanssa. Pidän toki kameran muotoilusta, se on nätti, mutta näillä asioilla on kovin vähän merkitystä loppupeleissä. En myöskään tuntenut käyttäväni mitään wanhan ajan Pen-kameraa sillä kuvatessani. Kamera on moderni, pieni järjestelmä ja sillä hyvä.
Minulla oli kolmen päivän ajan kokeiltavanani yllä olevan kuvan mukainen kokonaisuus: E-P1-runko, zoom 14-42mm f/3.5-5.6, kiinteäpolttovälinen ”pannukakkuobjektiiivi” 17mm f/2.8 sekä siihen kuuluva optinen etsin VF1. Runkoyksilö oli ilmeisesti lopullista vastaava esituotantokamera. Sen firmware-versio oli tasan 1.0. Esituotantokameroissa voi olla eroja, joten kaikki mitä kirjoitan ja kuvani kertovat kamerasta, joka on yhtä hyvä tai mahdollisesti joissakin asioissa hiukan huonompi kuin lopullinen tuotantokamera.
Oma kokeiluni ei ole kameratesti, jossa kerrotaan kameran kaikkien ominaisuuksien toiminnasta. Tämä kertoo siitä miten hyvin kamera taipuu omiin tarpeisiini, jotka hyödyntävät vain osaa Olympus E-P1:n ominaisuuksista.
Konfigurointi
Ensimmäisenä tehtävänä uuden kameran kanssa on sen konfigurointi vastaamaan omaa tapaani käyttää kameraa. Tässä E-P1 oli erinomainen. Siinä on todella hyvät ja monipuoliset menut ja myös tärkeimpien toimintovalikoiden nopeammat oikotiet. Kameran toimintojen oppiminen, tarkistaminen ja säätäminen oli helppoa ja loogista. Minulla oli käytettävissä pdf-manuaali mutta tosi valokuvaajahan ei sellaisia katso. Enkä oikeasti tarvinnutkaan, totta kai tsekkailin joitakin asioita, että menikö se nyt näin ihan oikeasti.
Kuvaamisen aikana laukaisimen lisäksi tärkeimmät napit itselleni ovat tarkennus, ohjelmoidun valotusautomatiikan siirto ja valotuskorjailu. Nämä kaikki sujuvat oikean käden kolmella sormella. Alla olevassa kuvassa itselleni tärkeimmät toiminnot. Kameran virtanappi, 1. Peukalolla tarkennus haluttuun kohtaan AFL/AEL-nupista, 2. Tarkennuskohdan LCD osoittaa siirrettävällä vihreällä kehyksellä ja tarkennuksen lukittumisen vihreällä pallolla. Ohjelmoidun (Program) valotusautomatiikan tarjoaman aukko-aikaparin muuttaminen takakulman pystyrullalla, 3. LCD näyttää ajan ja aukon sekä Ps-symbolin, siirrettyjen arvojen merkiksi. Valotuskorjailuun tarvitaan kaksi sormea, keskisormi ja peukalo. Keskisormi painaa laukaisimen vieressä olevaa valotuskorjailun nappia ja peukalo pyörittää samalla takakulman pystyrullalla halutun korjailun, 5. Valotuskorjailu onnistuu 0,3 aukon välein alueella +- 3 aukkoa. Laukaisimessa (4) on normaaliin tapaan puoliväliin painettuna valotuksen lukitus. Aivan samalla tavalla käytän omia järjestelmäkameroitani.
Käytin sekä herkkyysautomatiikkaa että kiinteää ISO 100 herkkyyttä. Ne on nopea vaihtaa. Herkkyysautomatiikka toimii hyvin ja järkevästi vaikka sitä ei voikaan konfiguroida tarkemmin. Miinuksena alhaisin herkkyys on ISO 200. MInkä ihmeen takia se ei käytä ISO 100:aa?
Ensivaikutelmat
Käytin kameraa suurimmaksi osaksi erillisen etsimen kanssa. Melkein heti selvisi, että etsimen kuvakulma on kapeampi kuin 17mm pannukakkuobjektiivin. Yhtä nopeaa oli tarkistaa, että se vastaa hyvin tarkasti kittizoomiin merkittyä 18mm polttoväliä. Siispä oli totuttava rajaamaan hiukan ahnaasti 17mm objektiivin kanssa. Hiukan ounastelinkin, että tässä hintaluokassa optisen etsimen kuva olisi jonkin verran pyöristynyt mutta silti olisin toivonut iloista yllätystä. Mutta tämänkin kanssa voin elää. Hyvänä puolena etsimessä ja kittizoomissa on, että 18mm asennon näkee etsimen alareunassa. Sillä voi siis sekä rajata tarkasti, että zoomata hiukan avarammaksi tai tiukemmaksi niin tarvittaessa.
Järjestelmäkamerassa käytän peukalotarkennusta servomoodissa. Painallus, ja kamera tarkentaa haluamaani kohtaa. Napin pitäminen painettuna, ja kamera tarkentaa ja seuraa haluamaani kohdetta. Tämän voi konfiguroida myös E-P1:een. Vahinko vain, että jatkuvassa tarkennuksessa kamera kirjaimellisesti tarkentaa jatkuvasti, mitään lukittumista siihen tapaan kuin olen tottunut ei tapahdu. Tarkennus toki seuraa liikkuvaa kohdetta mutta se ei ole ainakaan tällä firmwarella kovinkaan nopea. Käyttöohjeestakin tarkistaessani, siellä sanotaan kirjaimellisen rehellisesti, että kamera yrittää tarkentaa liikkuvaan kohteeseen. Hylkäsin jatkuvan tarkennuksen ilman sen pidempiä kokeiluja, enkä usko tämän olevan oikea kamera kenellekään, jolle vaikkapa koirien kuvaaminen juoksussa on tärkeää. Valitsin siis yhden ruudun "kiinteän" tarkennuksen, jossa peukalon painalluksella kamera tarkentaa haluamaani kohtaan ja pitää sen tarkennusetäisyyden kunnes haluan tarkentaa uudelleen. Tämän metodin etuna kameran laukaisuviive on tosi pieni. Jos ei tarvitse tarkentaa, sillä pystyy kuvaamaan nopeasti niin kuin oikealla kameralla pitääkin.
Kamera vaikuttaa hyvin tehdyltä metallikuorineen. Sisällä on toki hintaluokalle tyypillinen muovirunko, mikä ei itseäni haittaa. Myös objektiivit ovat hyvin tehtyjen muoviobjektiivien tuntuisia. Kittizoomissa on hiukan klonksuntaa kuten kaikkien merkkien vastaavissa. Objektiivia vaihdettaessa kenno (oikeastaan sen edessä olevat suodattimet) on esillä, mikä on hiukan erikoinen valinta. Verhosuljin on joka tapauksessa auki tässä tilanteessa.
Kamerassa tallennusmediana on sd tai sdhc-kortti, mikä onkin järkevin valinta tällaisessa kamerassa.
Kamerassa oli kiinni nahkainen olkahihna. Olin ensin aikeissa vaihtaa sen digipokkarimaiseen rannelenkkiin mutta itse asiassa tämäkin hihna ajoi saman asian ranteen ympäri kiedottuna, kuten teen järjestelmillä. Kameralla on myös juuri ja juuri sen verran painoa, että sitä voi pitää myös olalla.
Valotus
Käytin kameraa pelkästään monilohkoisella P-automatiikalla, koska pystyrullaa pyörittämällä sain halutessani vaihdettua aika-aukkoparia. Kamera valotti tarkasti ja loogisesti. Luonnollisesti oli kohteita, joissa halusin poiketa kamera mielipiteestä, mutta itse asiassa jopa vähemmän kuin vaikkapa Nikon D3x:n vastaavalla monilohkovalotusautomatiikalla. Kuvasin sekä ISO herkkyysautomatiikalla että kiinteällä ISO 100:lla. Se ei vaikuttanut valotustarkkuuteen.
Kamerassa on toki manuaalivalotus, aukon ja ajan esivalinnat sekä "älykäs" automatiikka. En kokeillut niitä tällä kertaa mutta jatkossa varmaan tulisin käyttämään sekä aukon että ajan esivalintoja, ja erityisesti ensin mainittua.
Valkotasapaino
Olympus E-P1:n automaattinen valkotasapaino on yksi tarkimpia, joihin olen törmännyt. Jonkin verran ilmeni tarvetta korjailla jälkeen päin, lähinnä avoimissa varjoissa ja pilvisellä säällä hiukan lämpimämmäksi ja joissakin tilanteissa vähensin magentaa. Menisivätkö nämä kaikki jo makuasian piikkiin? En siis käyttänyt lopulta mitään muuta kuin automaattista AWB-asento, koska mihinkään muuhun ei ollut aihetta.
Objektiivit
Olin yllättynyt kittizoomin laadusta noin 40mm kinovastaavalla alueella. Se piirtää hyvin ja kontrastikkaasti sekä toistaa linjat varsin suorina. Kromaattista aberraatiota on jonkin verran, onneksi edes sitä muuten tämä olisi yliluonnollista. Itse asiassa pidän kittizoomia parempana kuin 17mm pannukakkuobjektiivia tällä polttovälillä. En verrannut niitä suoraan kuvaamalla samaa kohdetta, mutta jotenkin kittizoomin ruuduissa oli parempi mojo. Kittizoomin pidemmillä polttoväleillä alkaa esiintyä tämän luokan objektiiveille tyypillistä kontrastin puutetta. On vaikea käyttää isoa aukkoa kohteen eristämiseen, kun kohdetta ei saa oikein terävöitettyä skarpiksi. Mutta tässä kohtaa lukijan on huomattava, että skarpilla tarkoitan A3-kokoluokan kuvaa. Pienemmässä kuvakoossa laatu menee täydestä kuin väärä raha. Kittizoomin huonona puolena on tietysti heikko valovoima, aivan erityisesti telepäässä. Sen vastapainona on yhtä luonnollisesti pieni koko, ja erityisen hyvänä asiana erityinen kuljetusasento, johon lukittuna zoomi on todella kätevän kokoinen.
Kiinteä 17mm:n objektiivi jätti itsestään jotenkin valjun kuvan. Ei se mitenkään huono ollut mutta kenno pystyisi kyllä parempaan kuin objektiivi. Mutta toisella puolella on tietysti kameran näppärä koko tällä objektiivilla ja kohtuullinen valovoima. Koko ajan on lisäksi muistettava, että aukolla 2.8 saadaan sama terävyysalue kuin kinokoon järjestelmällä aukolla 5.6, kun puhutaan vastaavista kuvakulmista. 17mm osoittautui mahdottoman huolettomaksi objektiiviksi, sillä on helppo näppäillä menemään ja vaikea suoranaisesti epäonnistua.
Kennovakaaja ja pölynpoisto
Minulla oli kennovakaaja koko ajan päällä sen ykkös- eli yleisasennossa. Muut vaihtoehdot ovat pois päältä tai liikkuvan kohteen seuraaminen vaaka- tai pystysuunnassa. Optiseen vakaajaan tottuneena en edes huomannut vakaajan olevan päällä ja itse asiassa unohdin sen olemassaolon suurimmaksi osaksi aikaa. En testannut tilanteita vakaajan kanssa ja ilman, minulle riitti, että sain koko ajan terävää kuvaa. Vakaajan tällainen toiminta korosti edelleen kameraan liittyvää positiivista huolettomuutta.
Pölyä en huomannut kuvissa, mikä on ihan hyvä huomio ja osoitus Olympuksen pölynpoiston tehokkuudesta. Tämä esittelykamera nimittäin oli jo kiertänyt jonkin verran objektiivien pinnoissa olleista sormenjäljistä päätellen.
Kuvausnopeus ja tarkennus
Kokeilin: RAW-kuvauksessa kamera ottaa 12 ruutua nopeudella 3 kuvaa sekunnissa ennen kuin bufferi tulee täyteen ja joutuu odottelemaan. Se 12. ruutu on jo siinä ja siinä mutta menee itselläni vielä mukavasti. Kuten edellä kirjoitin, käytin kameraa selkeästi kaksivaiheisesti: ensin tarkennus, sitten laukaisu. Tällä menetelmällä kamera laukeaa juuri silloin kuin haluaa, ja lisäksi on mahdollista tuo nopea sarjakuvaus.
Tarkennus peukalopainikkeelle konfiguroituna kamera ei jää odottamaan tarkennusta ja kun terävyysalue on yleensä suhteellisen pitkä, kamera sopii tilanne-, katu- tai muuhun ratkaisevan hetken kuvaukseen. Normaali tilannekuvaus ilman tarkennustarvetta onnistuu jo lähes täydestä aukosta 17mm objektiivilla.
Tarkennus oli hyvin luotettava, minulla ei ollut yhtään väärää tarkennusta. Automaattitarkennus tekee joka kerran iiuu-iiuu-bling-operaation eli se ei napsahda paikoilleen samalla tavalla kuin parhailla järjestelmäkameroilla. En kuitenkaan pitänyt sitä varsinaisesti hitaanakaan kuvaamissani kohteissa ja muuten kuvasin tarvittaessa ennakoimalla. Käytin lähes pelkästään tarkennusta kuvan keskikohtaan, koska optinen etsin ei luonnollisesti näytä tarkennuspisteitä. Tällöin saatoin tarkentaa optisen etsimen ja bling-merkkiäänen varassa, yhtään mokaa ei tullut. Käytettävissä toki on laaja alue muita tarkennuspisteitä sekä tarkennuspisteen automaattinen valinta. Puristinen lähestymistapani jätti nämä käyttämättä tällä kertaa muutamaa nestekideruudun välityksellä tehtyä kuvaa lukuun ottamatta
Akku
Kameran akku oli uusiin järjestelmäkameroihin tottuneena pettymys. Se on digipokkariakun kokoinen ja kuluu kamera päällä kulkiessa loppuun alle 200:n ruudun. Tässä tietysti varauksena, että en tiedä testikameran ja -akun historiaa. Akku ei myöskään latautunut erityisen nopeasti. Toisaalta akku on niin pieni, joten niitä on helppo pitää pari varalla. Ja jälleen toisaalta, omasta mielestäni kameran käsiteltävyys olisi parempi, jos siinä olisi hiukan selkeämpi kahva. Esimerkiksi sentin ulkoneva kahva ei olisi suurentanut kameran todellista kokoa ja samalla se olisi mahdollistanut saman kokoisen akun kuin vaikkapa Canonin halvimmissa digijärkissä. Mutta tässähän kai astuttiin tämän Pen-ideologian alueelle. Voisin toki elää asian kanssa, mutta se vaatisi parin lisäakun hankintaa. Ne, jotka aikovat aktiivisesti kuvata E-P1:llä videota, joutuvat erityisesti hankkimaan lisäakkuja.
Kameran virtapainike on kätevästi laukaisimen vieressä. Itselleni tulikin tavaksi napauttaa virta pois aina, jos uutta kuvattavaa ei ollut heti näköpiirissä. Kamera käynnistyy uudelleen kohtuullisen nopeasti.
Pen vain edestä, takana digiä
Pen-ideologiaa kamerassa on vain etupuolella, joten ei se kahva nyt niin iso häpeä olisi ollut. Takaseinä nimittäin on hyvin tavanomainen digitaalikameran takaseinä. Se ei ole moite, sillä nappulat ovat kokemuksen hyviksi osoittamilla paikoilla.
Nestekideruutu on iso ja kirkas eli poikkeuksellisen kelvollinen auringonpaisteessakin. Tosin polaroiduilla aurinkolaseillani ruutu menee mustaksi pystyasennossa. Ruudun resoluutio on vaatimaton nykystandardien mukaan, olisiko siinä haettu juuri tuota kirkkautta resoluution kustannuksella? Kuvan terävyyden toteaminen siitä oli joka tapauksessa jonkin verran haasteellista. Nestekideruutu oli kuitenkin näppärä, sillä siirryin sen kautta kuvaamiseen muutamaan kertaan tarvittaessa. Erityisesti lähikuvissa, joissa juuri ja juuri pystyi hakemaan tarkennuksen kameraa edes takaisin liikuttamalla. Muissa tilanteissa automaattitarkennuksen tarkkuus salli ruudun käytön pelkkään rajaamiseen. Käytin ruutua myös kokeeksi valotuksen määrittämiseen histogrammin avulla. Toimii hyvin.
RAW ja Olympus Studio 2
Kuvasin kameralla pelkästään RAW-formaattia. Kuvauksen aikana siinä ei ollut mitään erityistä, kertaakaan ei bufferi tullut täyteen mainitsemaani testiä lukuun ottamatta. En edes seurannut miten taajaan muistikortille kirjoittamisen merkkivalo paloi, koska kamera oli koko ajan valmiina seuraavaan kuvaan. Kuvaksen jälkeen luin sdhc-kortin tietokoneeseen ja avasin kuvat Olympuksen Studio 2 -ohjelmistoon. Mitään muuta RAW-konvertteria tälle kameralle ei ole vielä tarjolla
Tämä oli ensimmäinen kerta kun tutustuin kyseiseen ohjelmistoon. Säätömahdollisuuksiltaan ohjelmisto vaikuttaa todella hienolta. Säätöjä on runsaasti, jopa päällekkäisiä, säätöalueet ovat hyvät ja toiminnot täsmällisiä. Kaksi asiaa kuitenkin teki ohjelmiston käytöstä tuskallista. Ensinnäkin säätöjen päällekkäisyys ja niiden jako kahdelle välilehdelle tekee asiasta epähavainnollisen. Mikä pahempaa, säädöt eivät tallennu RAW-kuvan yhteyteen vaan tallennettaessa tehdään pikselikuva, JPG tai TIFF. RAW-kuva palautuu nolla-asetuksiin ja seuraavalla kerralla saa aloittaa alusta. Perussäädöt, ja vaikkapa joka kuvankin, saa tosin tallennettua erilliseksi reseptiksi, jonka voi hakea uuteen kuvaan säätöjen pohjaksi. Säätöjä pahempana ongelmana oli ohjelman suunnaton hitaus. Kokeilin ohjelmaa vain MACissä, joka kuitenkin oli neliytiminen MAC Pro runsaalla muistilla. Jokaisen muutoksen päivittymistä pitää odottaa ja odottaa, erityisesti 1:1 pikselitasoisessa katselussa. Olympus siis liittyy omassa listassani lähes kaikkien muiden japanilaisten kameravalmistajien joukkoon puoliksi hyvin tehtyjen ja siksi käyttökelvottomien RAW-konverttereiden osalta. Galleriani kuvissa esiintyy tämän vuoksi jonkin verran keskeneräisyyttä, minulta paloi pinna kesken. Siellä on vielä hiukan korjaamatonta tai ylikorjattua kromaattista aberraatiota ja liiallista tai liian vähäistä terävöitystä sekä epäbalanssia terävöityksen ja kohinanpoiston keskinäisessä suhteessa. En yksinkertaisesti jaksanut odottaa ruudun päivitystä jokaisen kuvan jokaisen eri säädön kohdalla, että olisin säätänyt ne tarpeeksi yksilöllisesti. Minulle kuvat näin hiukan keskeneräisinäkin kertoivat kuitenkin olennaiset asiat E-P1:n kuvanlaadusta.
Kuvanlaatu
Viime aikoina lähinnä Canon 5D2:lla ja Nikon D3x:llä ja niiden parhailla objektiiveilla kuvanneena minun piti luonnollisesti hiukan säätää sisäistä arvosteluasteikkoani E-P1:n kuvia arvioidessani. Samalla tasolla ei todellakaan liikuta. Mutta, jos vertaan vaikkapa Panasonic LX-3:een, on jälleen todettava että ei myöskään liikuta sillä tasolla. E-P1 on siinä välissä. Selkeästi digipokkareita parempi, selkeästi täyden kinokoon digijärkkiä huonompi. Eli juuri sitä mitä rehellisesti odotinkin.
ISO 100:lla jälki on erityisen hyvää. Skarppia, hyvin terävöityvää. Hyvät värit. Kohinaa on hiukan varjoissa mutta ei vedokseen asti näkyvissä. Yllättävän suuri ero tulee kuitenkin jo ISO 100:n ja ISO 200:n välillä. Kohina kasvaa ja nousee varjoista esiin. Noissa paremmissa järjestelmäkameroissa olen tottunut siihen, että normaalikuvissa tässä välissä ei tapahdu oikeastaan mitään muutosta. Tämän vuoksi on erityisen ikävää, että Auto-ISO -toiminto alkaa vasta ISO 200:sta ylöspäin. Hiukan näkee erityisesti punaisen värin leviämistä mutta jään sen suhteen odottavalle kannalle.
Herkkyyden lisääntyessä kohina kasvaa ja itselleni ISO 1600 on käytännön yläraja. Sen vielä sietää mutta ei enempää. Kohinassa on huomattava, että se on varsin monokromaattista, eli sellaista, jota yleensä sanotaan filmimäiseksi. Tosin herkkiä filmejä aikoinaan käyttäneenä muistan muutakin, pahempaa. Herkkyydenkin noustessa valoisat alueet pysyvät kohinattomina ja terävinä, kohina pysyy varjoissa. Näytegalleriani kuvat on terävöitetty Olympus Studio 2:ssa, jossa sen voi tehdä vain koko ruudun alueelle. Paremman tuloksen saisi aikaan Photoshopissa terävöittämällä vain vähemmän kohinaisen alueen kuvasta.
Kaiken kaikkiaan olen kovin tyytyväinen kuvanlaatuun ISO 100:lla. Muut herkkyydet menevät tarvittaessa ja kameran käyttötarkoituksen huomioon ottaen. Kokonaisuudessaan laatu on kuitenkin aivan toisella tasolla kuin aikoinaan Olympus XA:lla, huikeasti parempi. Digiaikana vain vaatimustaso tuppaa hiipimään ylöspäin vuosi vuodelta.
Muut ominaisuudet
En kokeillut muita ominaisuuksia. En kokeillut videota. En pitkiä valotusaikoja. En salamakuvausta. En Art-asetuksia enkä muita kamerasta löytyviä ominaisuuksia. Kuvaus kameran moninaisista ominaisuuksista ja tarkemmat tekniset tiedot löytyvät esimerkiksi Olympus Finlandin sivuilta. Paljon jäi katsomatta, kun halusin vain varmistaa yhden asian.
Summa summarum
Se yksi asia, jonka halusin selvittää oli: Onko tässä minulle uusi Olympus XA? Onko tässä sellainen nopeasti ja täsmällisesti toimiva, responsiivinen, isoa järjestelmäkameraa pienempi ja kevyempi kamera, jota voi pitää mukana ja saatavilla lähes kaikkialla ja jonka kanssa voi lähteä muutenkin kuvaamaan ilman harmittelua kuvanlaadun kompromisseista? Vastaus on: Kyllä. Tiettyjä varauksia voi aina esittää mutta nyt tiedän hyvin missä rajoissa voi liikkua ja rajat ovat riittävän väljät.
Tiedän hyvin, että m4/3-systeemiin tulee pian vielä parempia kameroita, ja peilittömiä kameroita tulee muihinkin, isokennoisempiin systeemeihin. Mutta silti, oma odotukseni päättyi tähän. Tai alkoi, myytäviä kameroita kun ei kaupoissa ole ennen heinäkuun loppupuolta.
-p-
December 24, 2011 at 16:09 
Yllä uusi zoomi kokovertailussa 4/3-sarjan 12-60mm 1:2.8-4 zoomin ja m4/3-sarjan 14-42 kittizoomin kanssa.
Puolet linsseistä ovat muuta kuin tavallista optista lasia. DSA tarkoittaa Double Super Aspherical, se on linssi, jolla voidaan korvata ryhmä perinteisen optiikan linssejä.
L-Fn- ja Macro-napit ovat objektiivin vasemmalla puolella.
Ikkuna objektiivin oikealla puolella näyttää, että zoomausrengas käyttäytyy nyt kuten perinteinen zoomausrengas (vaikka onkin sähköinen). Zoomausrenkaan (oikealla) veto oikealle kytkee power-zoomin. Macro-painikkeen painaminen ja zoomausrenkaan veto vielä yhden klikkauksen oikealle säätää objektiivin valmiiksi lähikuvaukseen.
Polttoväli 12mm, F3.5, 1/60s, ISO 640.
