Leica ja typeryys

Leica esitteli eilen illalla virkistävästi erilaisen kameran, joka on jo herättänyt kovasti kommentointia nettifoorumeilla. Suurin osa viesteistä kertoo miten hullu ja typerä Leica on esitellessään sellaisen kameran. Ja liian kalliskin se on, tietenkin.

Leica M Monochrom

Tämä on uuden kameran nimi. Oikeastaan se ei ole kokonaan uusi, enimmäkseen versio tavallisesta Leica M9:stä. Spekseistä kiinnostuneille nimittäin. Suurin ero on mustavalkoinen kenno. Tällä kameralla voi kuvata vain mustavalkokuvia. Lähtökohtaisesti kaikki kameroiden kennot (paitsi Foveonin kaltaiset konstruktiot) ovat oikeastaan mustavalkoisia. Niille tehdään kyky tallentaa värikuvia puna-vihreä-sinisellä suodinmatriisilla kennon edessä. Samalla, kun se antaa värikuvien edun, se tuo mukanaan useita negatiivisia vaikutuksia. Se vie valoa, paljon, se heikentää kuvan terävyyttä ja aiheuttaa kaikenlaisia kuvavirheitä. Näitä virheitä vaimennetaan tavallisesti lisäämällä kennon eteen toinenkin suodin, nimittäin anti-aliasing tai alipäästösuodin, joka peittää virheitä tekemällä kuvasta vielä pehmeämmän.

Niinpä, jos haluat kuvata erityisesti mustavalkokuvia, teet sitä rampautetulla kameralla. Tämä juuri on M Monochromin olemassaolon syy. Sen avulla mustavalkokuvaaja saa käyttöönsä täyden laadun M9:n kennon viimeisimmästä versiosta. Enemmän terävyyttä, enemmän dynamiikkaa, korkeammat ISO-herkkyydet, puhtaammat gradaatiot jne. Sinun tarvitsee vain pitää kuvaamisesta Leican tavalla ja sinulla pitää olla 20.000 euroa ylimääräistä. Se on noin-hinta rungolle ja kolmelle objektiiville, mukaan lukien uusi 50-millinen Apo-Summicron. 

Miksi korostus Apo eli apokromaattisuudella? Värikuvassa voidaan korjata kromaattinen aberraatio jälkeenpäin ohjelmallisesti. Vieläpä erittäin hyvin. Mustavalkoisessa kuvassa se on mahdotonta, nähdään vain pehmeämpiä yksityiskohtia. En ole testannut vielä, mutta en olisi hämmästynyt, jos M Monochrom yhdessä Apo-Summicronin kanssa tuottaisi terävintä jälkeä koskaan kinokoon kamerassa.

Tekniikan kautta ajattelevat ihmiset tuppaavat unohtamaan, että väri- ja mustavalkokuvaus ovat kaksi aivan eri asiaa. Liian usein nähdään tällaisia kommentteja: tein siitä mustavalkoisen, koska se ei ollut hyvä värillisenä! Oikeasti kuva on erittäin harvoin hyvä mustavalkoisena, jos siitä ei saa muokattua hyvää värikuvaa. Mustavalkoisessa on kyse valosta ja muodosta. Pitää pystyä näkemään valo ja käyttämään muotoa. Värikuvassa voidaan tietenkin käyttää samoja, mutta ne voidaan myös hylätä ja työskennellä pelkällä värillä. Tunnen mustavalkokuvaajia, jotka pitävä sähköisestä etsimestä, koska he pitävät olennaisena nähdä kuva valmiiksi mustavalkoisena. Aidossa mustavalkokamerassa menetetään vain värikameran antama mahdollisuus säätää mustavalkosävyjä jälkikäteen ohjelmallisesti värien avulla. Takaisin mustavalkokuvauksen värisuotimiin siis.

Hyvin yleinen ajatus, erityisesti harrastajilla, on halu voida kuvata kaikkea mahdollista. Se on tietysti ok. Mutta se on myös henkinen lukko, jos haluaa tulla hyväksi missään. Pitää keskittyä, heittää paljon pois. Olen kuvannut samalla tavalla vuosikymmeniä. Oma kriteerini kameralle on: sopiiko se minun tapaani kuvata? Olen värikuvaaja, mutta M Monochromin kaltainen kamera on minun asteikossani hieno juttu, koska se on niin yksisimäisesti vain valokuvausta. Ei mitään muuta.

X2

Leica esitteli kaksi muutakin kameraa. Niistä X2:ssa on pari kiinnostavaa juttua. Ei todellakaan kamerana minulle vaan verhojen takana tapahtuvina kuvioina. Nettisivuillaan Leica ikään kuin hiukan piilottelee X2:n uutta sähköistä etsintä ja korostaa kameran saksalaisuutta. Tämän etsimen nimi on Leican perinteeseen sopivasti Viso-Flex. Leica on tehnyt pitkään yhteistyötä Panasonicin kanssa, ja tekee edelleen, mutta tämä Viso-Flex on kyllä Olympus VF-2 sähköisiä kontakteja myöten. Ne ovat ristiin vaihdettavissa, mikä merkitsee, että myös X2:n sisällä on Olympuksen elektroniikkaa. X2:n autofokus on paljon nopeampi kuin edeltävässä mallissa X1. Mistä Leica osti X2:n AF-systeemin? ;-)

Enemmän tietoa ja kuviakin näistä kameroista Leican sivustolla Leica.com ja uutuussivustoilla, kuten dpreview.com

-p-

Edit: Korjasin nimen oikeaksi.

Leica-objektiiveja Olympus PEN:in kanssa

Leica-risteilyllä oli tilaisuus testata joitakin Leica M -objektiiveja, joita en ollut ennen kokeillut. Nämä olivat Summilux-M 21mm f/1.4 Asph, Summarit-M 90mm f/2.5 ja Apo-Telyt-M 135mm f/3.4 Asph. Kuvasin niillä sekä M9:llä että Olympus E-P2:lla.

Simmarit, sammarit, Summarit ja pipo

Kaikki nämä objektiivit ovat upeasti tehtyjä. Sekä tarkennus- että aukkokehät pyörivät tukevasti mutta pehmeästi. Aukkoarvot naksahtavat paikoilleen napakasti, ja niitä on helppo laskea kuvatessa. Myös väliarvoja voi käyttää. Nämä objektiivit ovat pienehköjä mutta monia muita painavampia, koska niissä ei ole käytetty halpoja, kevyitä materiaaleja.

Leica M9:ssä 21mm Summilux tunkeutuu pitkälle etsinkuvaan, mikä tekee sommittelusta vähemmän intuitiivisen. Jouduin kääntelemään kameraa koko ajan oikealle tarkistaakseni missä kuvan vasen alakulma on ja mitkä kohteet ovat kuvassa, mitkä rajautuvat ulos. Tarkennus on äärimmäisen mukavaa. 21-millisellä tarvitset runsaasti harjoitusta oppiaksesi ”näkemään” rajauksen ennen kuin katsot M9:n etsimeen. Kuten yllä olevasta kuvastakin näkee, 90mm Summarit on pieni ja kompakti yhdessä M9:n kanssa. Myös etsinkuva on edelleen käyttökelpoinen. Mutta 135-millisellä Apo-Telytillä etsinkuva on jo liian pieni minulle. Jos haaveilet Leica M9:stä, se ei saa olla minkään sellaisen kohteen takia, joka vaatii 135-millistä polttoväliä.

Olympus E-P2:ssa minulla oli Novoflexin Leica-M/MFT-sovite. Sen kanssa voin käyttää kaikkia Leica-M -objektiiveja. E-P2:n kenno on pienempi kuin M9:ssä, ja polttovälit tavallaan kaksinkertaistuvat (kuvakulma on kapeampi). Niinpä 21mm E-P2:ssa vastaakin 42mm objektiivia M9:ssä (tai missä vain FF DSLR:ssä), 90mm vastaa 180mm:ä ja 135mm vastaa 270mm:ä. E-P2:ta käytettäessä ei ole etsinongelmia, koska sähköinen etsin VF-2 antaa joka objektiivilla esteettömän 100% kuvan. Näiden objektiivien kanssa käytin koko ajan aukon esivalinta-automatiikkaa, ja käsitarkennus on aivan helppoa Summiluxilla ja Apo-Telytillä. Summarit 90mm ei anna yhtä kontrastista etsinkuvaa täydellä aukolla ja minulla oli vaikeuksia tarkentamisessa. E-P2:n etuja Leica-M -objektiiveilla on todellisen syväterävyyden näkeminen koko ajan. Edelleen etuna on valotuksen säädön helppous, koska sen oikeellisuus näkyy etsinkuvassa koko ajan.

Kuvalaatu

Lyhyesti sanottuna, 135mm Apo-Telyt on loistava objektiivi M9:ssä tässä suhteessa. Summarit on pehmeämpi isoilla aukoilla mutta f/4:stä eteenpäin homma on kunnossa. Summilux on todella hyvä, paitsi kulmissa. Tässä kohtaa on sanottava, että kyse on suhteellisesta asiasta, sillä M9:n resoluutio on niin korkea. Ero keskustan ja kulmien välillä on helpompi nähdä kuin AA-suodatetuilla DSLR:illä. Kuitenkaan edes viistoon sijoitetut mikrolinssit eivät korjaa täysin vinosta tulevaa valoa. Superlaajakulmat, kuten 21mm, tuottavat yleensä kuvia, joissa on runsaasti pikkudetaljia. Näkyikin jonkin verran moiréta, joka minusta on korjattavissa jälkikäsittelyssä.

E-P2:een kiinnitettynä Summiluxista tulee keskinkertainen 42mm objektiivi. Jälleen kerran on totta nyrkkisääntö: 35mm on laajin Leica-M objektiivi, joka sopii MFT-kameraan. Niiden kennoja ei ole suunniteltu näille objektiiveille. Keskusta on kunnossa mutta reunat mättävät. Jos Summarit 90mm ei ole ihan huippuobjektiivi M9:ssä, siitä tulee hankala objektiivi E-P2:ssa. Minulla oli tarkennusongelmia pehmeän kuvan takia (2x suurennus!), ja isommat aukot tuottavat sekä haloa että huippuvalojen reunavirhettä (LCA). Halot voivat olla jopa toimivia joissakin kohteissa mutta reunavirheet ei koskaan. Niinpä jää jäljelle Apo-Telyt. Se oli todellinen nautinto. Erittäin kätevän näppärä 270-millinen (FF-vastaavuus) f/3.4 objektiivi. Laadukkat kuvat. Nautin kuvata sillä. Harmi, että oli niin vähän aikaa.

-p-

E-P2 / Apo-Telyt-M 135mm. Keinuva ja liikkuva kuvausalusta ja kohde. Silti hyvä terävyys. Osasuurennos 100%.

E-P2 / Summarit-M 90mm. Haloefekti voi olla kauniskin. Osasuurennos 100%.

Leica M9 / Summilux-M 21mm. Hieno panoraamavaikutelma mutta samalla hienoista pehmeyttä reunoilla ja hiukan moiréta. Osasuurennos 100%.

Leica-risteily Kuivasaaren linnoitukseen

Viime viikolla Leican maahantuoja Foka järjesti risteilyn Helsingin edustan saaristoon. Retkeä suosi täydellinen sää, tyyni ja aurinkoinen. Kuulimme viimeisimmät Leica-uutiset ja meillä oli mahdollisuus kokeilla Leica-kalustoa. Esillä oli myös Sigma-objektiivit.

Kuvissa lehdistön edustajia, kauppiaita ja vanhoja Leica-käyttäjiä, kuten Esko Putus. Oikealla keskellä erityisesti muotikuvauksen puolelta tunnettu Matti Hietala, joka on Leica S2 Ambassadeur Suomessa. Häneltä kannattaa kysellä tämän ammattikameran käytöstä. Ja oikealla ylimpänä Jorma Helminen, Fokan toimitusjohtaja. Sigma on myös Fokan edustuksia, joten isommatkin Sigma-objektiivit olivat kokeiltavina.

Kommentteja

On se vaan hieno, Leica S2 nimittäin. Ei oikeastaan isompi kuin D3x. Kaunis kamera käsitellä ja kuvata. Hyvin tasapainoinen kädessä. Upea, iso etsin. Nopea automaattitarkennus. Tunnokas laukaisu. Kivasti vaimennettu peili. Toivon löytäväni aikaa testata sitä enemmän myöhemmin tänä vuonna. S2 voisi sopia paremmin ”toiseksi” kamerakseni Olympus E-P2:n rinnalle kuin täyskennoinen DSLR ja Mamiya645/PhaseOne -yhdistelmä. 

Leican uusi Summilux-M 35mm f/1.4 Asph ei ollut vielä saatavilla mutta sellainen on luvassa minulle testiin lähiaikoina. Sen sijaan kuvasin Summilux-M 21mm f/1.4 Asph, Summarit-M 90mm f/2.5 ja Apo-Telyt-M 135mm f/3.4 Asph -objektiiveilla sekä M9:n että E-P2:n kanssa. Kerron enemmän näistä ja näytän kuvia seuraavssa blogissani. Kuvat yllä ovat E-P2:lla käyttäen objektiiveja 21mm Summilux-M, 35mm Nokton f/1.2, 50mm D.Zuiko f/2.0 ja 90mm Summarit-M.

Leicalla menee hyvin. Firma on voitollinen vaikeiden vuosien jälkeen, tilauskirjat ovat täynnä ja he laajentavat. Pidän tavasta, jolla he etenevät S2:n kanssa: rakennetaan yhtenäinen systeemi. Ei jätetä heikkoja lenkkejä niin kuin monet muut. M systeemi saattaa olla (mielestäni) valmis eläkkeelle mutta vain osin. Objektiivit ovat valmiita ja niitä uudistetaan tulevaisuutta varten.

Sigma on vahvin itsenäisistä objektiivivalmistajista. Sen objektiivivalikoimaa on tuotu digiajan vaatimustasolle yhtä nopeasti kuin kenen tahansa. Objektiivit ovat paisuneet paksummiksi isompien etulinssien vuoksi, päällysteet ovat kehittyneet ja Sigmalla on uusi FLD-lasilaatu. Sen ominaisuudet vastaavat fluoriittia mutta lasina sen käyttö on monipuolisempaa. Niin ja SD15, se on tulossa nyt myyntiin - jos kukaan nyt enää on kiinnostunut kroppikokoisista peilikameroista.

-p-