E-M5 vs. E-P3: RAW-tiedostojen laatu

Tämä on aiemman, JPEG-laatua koskeneen, blogini uudelleenkirjoitus RAW-tiedostoille. Edellinen vertailu täällä.

Kasasin alle kuvakentäksi testiruudut, jotka kuvasin eri ISO-herkkyyksillä E-M5:llä ja E-P3:lla. Kuvatessa käytin tällaista:

• Objektiivi Zuiko D. 50mm f/2 Macro @F4
• Kummassakin rungossa samat aukko- ja valotusaika-asetukset vastaavilla ISO-herkkyyksillä. (Kameroiden herkkyydet vastaavat toisiaan)

Avasin RAW-tiedostot Lightroom 4.1:ssä (Release Candidate 2), tein niille normalisoinnin ja rajauksen samalla tavalla. E-M5:n rajaukset ovat 100%, pikseli ruudulla on pikseli tiedostossa. Suurensin E-P3:n rajaukset samaan kokoon Lightroomin Exportissa. Kaikissa kuvissa on kevyt terävöitys ja kohinanpoisto samoilla arvoilla.

Valitsin vertailutavaksi E-P3:n ruutujen suurentamisen, koska minua kiinnostaa laatu samankokoisissa vedoksissa. ISO-herkkyyksillä 200 ja 400 kameroiden väliset erot eivät tule näkyviin ellei vedoskoko ole suurempi kuin A3. Tällä tavalla näkyvä ero on siis se, joka voi olla nähtävissä sitä isommissa vedoksissa.

JPEG-vertailussa E-M5 oli näkyvästi parempi joka suhteessa. Korkeammilla ISO-arvoilla E-M5:n etu oli noin kaksi EV-porrasta. Silloin kirjoitin: Ero tulee uuden kennon paremmasta resoluutiosta, paremmasta laadusta per pikseli, ohuemmasta low pass (alipäästö) -suotimesta ja uudenlaisesta JPEG-prosessoinnista. Tämä vertailu osoittaa jälkimmäisen oleellisuuden silloin.

RAW-kuvilla erot eivät ole yhtä suuria tällaisessa targetissa. Tässä nähdään pääasiassa erot erotuskyvyssä ja kohinassa. E-M5:llä on etunaan 14% parempi lineaarinen erotuskyky ja ohuempi low pass -suodatin. Vaikutus näkyy selkeimmin salmiakkikuvion pienetessä. ISO 800:sta ylöspäin E-M5:n parempi kenno alkaa kasvattaa kaulaa. Jos olisin säätänyt tarkemmin kuvakohtaisesti terävöityksen ja kohinanpoiston suhdetta, E-M5 olisi hyötynyt enemmän. Kohteen vaativuuden kasvaessa E-M5 antaa lisää pelivaraa säädöissä. Sanoisin, että omalla kuvienkäsittelytavallani (Lightroomissa) ero on lähes kaksi aukkoväliä. E-P3:lla en mennyt koskaan yli ISO 1600:n. Nyt raja näyttäisi löytyvän hiukan alle ISO 6400:n.

Kuva alla E-M5, M.Zuiko 12mm f/2 (Sama kuva löytyy JPEG:nä kuvattuna mainitussa aiemmassa blogissa).

• ISO 200, @F6.3
• Säädöt Lightroom 4.1 (RC2)
• Rajaukset 100%, kuvan kirkkaimmasta ja tummimmasta kohdasta ilman lisäsäätöjä.

Kuva alla E-M5, Zuiko D. 12-60mm f/2.8-4

• ISO 200, @F5.6, tarkoituksellinen alivalotus
• Ensimmäinen kuva: avattu Lightroom 4.1een, Ligtroomin oletusasetukset, ei mitään säätöjä.
• Toinen kuva: valotuksen korjaus +5 aukkoa Lightroomissa, täysi Highlight-korjaus (-100); kaksi yksinkertaista säätöä säädettävyyden havainnollistamiseksi.
• Kolmas kuva on 100% rajaus. Tämä voimakas varjojen avaaminen tuo luonnollisesti esiin luminositeettikohinan. Mutta siinäpä se onkin. Ei mainittavaa leviämistä (ruoho on aina vaikea, kivessä oli tällainen laimukas pinta), suhteellisen terävät yksityiskohdat.

-p-

Olympus E-M5: RAW-kuvien dynamiikka

Julkaisin helmikuussa blogin E-M5:n dynamiikasta. Silloin kyse oli jpeg-kuvista. Nyt on käytössä kaksi suosittua ja hyvin tunnettua konvertteria, jotka tukevat E-M5:ä. Niiden avulla pääsin tutkimaan dynamiikkaa raw-kuvissa. Nämä konvertterit ovat Lightroom 4.1 (Release Candidate 2) ja CaptureOne Pro 4.6.

Tämä kaavio esittää samat E-M5:n ja E-P3:n dynamiikat jpeg-tiedostoille (oranssi ja punainen), jotka olivat aiemmassa blogissani. Ne on itse asiassa mitattu lähtien raw-kuvista, jotka konvertoin jpeg:eiksi Olympus Viewer 2:ssa. Tämä ohjelmisto emuloi kameran jpeg-prosessia, jonka ansiosta voin säätää jpegit niin hyvälaatuisiksi kuin mahdollista.

Sininen ja vihreä kuvaaja osoittavat mitä voi saada esiin E-M5:n ja E-P3:n raw-tiedostoista. Avasin raw-tiedostot Lightroomissa ja CaptureOnessa ja mittasin dynamiikat eri ISO-arvoilla. Molemmat ohjelmistot tuottivat lähes samat tulokset E-M5:lle. E-P3:n kanssa oli joillakin ISO-arvoilla hiukan heittoja, mutta ei trendiä kummankaan softan hyväksi. Nämä kuvaajat ovat Lightroomin ja CaptureOnen keskiarvot. Suurin ja ehkä merkittävin (tai oudoin) ero oli E-M5:lle ISO 200:lla. Lightroomissa sain luettua 12,6 EV:n dynamiikan ja CaptureOnessa se oli 12,0 EV. Tarkkuus, johon pääsen on enintään 0,3 EV, joten kyse voi olla myös kumuloituvasta lukuvirheestä. ISO 400:lla molemmat ohjelmistot antoivat sitten saman tuloksen, 12 EV.

Tuota kuvaajaa katsellessa ei kannata tuijottaa eksaksteja numeroita liian vakavasti. Katso trendejä E-M5 vastaan E-P3 ja raw vastaan jpeg. Näin sanoessani uskon kuitenkin, että ei ole täysin vahinko, että sain E-P3:n dynamiikaksi 10 EV, joka on sama kuin kameran DxO Mark -tulos. Oma merkityksensä lienee myös sillä, että kaksi arvostettua ohjelmistoa tuottaa käytännössä (paitsi se ISO 200) identtiset tulokset E-M5:lle.

Olen nyt kuvannut runsaat pari tuhatta ruutua E-M5:llä. Ne kuvat osoittavat käytännön tilanteissa saman trendin E-P3:een nähden kuin tämä kaavio.

-p- 

Valota oikealle, ETTR - E-P3:lla

Tämä blogi liittyy oikeastaan kokemuksiini Olympus E-P3 kameralla (ja osin E-P2:lla sitä ennen). Kyseessä on se hyöty, joka saadaan, kun kuvataan RAW-formaatissa ja valotetaan aina niin runsaasti kuin mahdollista. Ilmaisu ”kuin mahdollista” tarkoittaa tässä sitä, että ei kuitenkaan ylivaloteta. Mitä sitten tarkoittaa ylivalotus?

Gamma

Tämän asian läpikäymisen vuoksi en mene suoraan E-P3:een vaan meidän on käytävä läpi muutamia asioita. Tarkastelemme aluksi RAW-tiedoston ja filmin välillä olevaa ratkaisevaa eroa, jonka vuoksi käsitteiden ylivalotus tai oikea valotus merkitys RAW-kuvauksessa on hämärtynyt. Se ero on gammakäyrä.

Käytännössä melkeinpä kaikkien digikameroiden valotusautomatiikka noudattelee vanhaa, filmiajalta peräisin olevaa määritystä. Se perustuu kohteen keskimääräiseen heijastavuuteen. Kamera voi olla säädetty valottamaan joko 12% tai 18% heijastavuuden mukaan. Filmillä on gammakäyrä, joka on ikäänkuin laskettelumäen muotoinen käyrä. Ylhäällä on kirkasta ja loivaa, keskiosassa jyrkkää, tasaista liukua ja alhaalla mennään loiventuen varjoihin. Kuva näyttää parhaalta, kun sen keskialueilla on hyvä kontrasti. Tummat sävyt eivät saa muuttua yhtäkkiä mustaan eivätkä vaaleat sävyt yhtäkkiä valkoiseen. Sellaiset terävät reunat eivät näytä luonnollisilta. Siksi sävymuutoksia hidastetaan kummassakin päässä loivalla kaarella. Filmikuvaajalle on tärkeintä käyttää sävyalueen keskiosan suora, hyväkontrastinen alue mahdollisimman kokonaan. Luonnollisuusvaatimuksen mukaan eroa filmityypin mukaan tulee siinä, että diakuvaajat varovat valottamasta vaaleimpia sävyalueita liian vaaleiksi (olisi ylivalotus) ja negatiivifilmille kuvaavat varovat tekemästä varjoalueita liian ohuiksi ja tummiksi (olisi alivalotus).   

Suurimmassa osassa kohteita kaikki menee hyvin, jos valotetaan kameran mittarinäyttämän mukaan. Kokemuksesta pitää tietää milloin, mihin suuntaan ja miten paljon on syytä poiketa kameran antamasta arvosta.

RAW

RAW-tiedosto eroaa filmistä siinä, että sillä ei ole samanlaista gammakäyrää, vaan se on lineaarinen. Valkoisesta mustaan mennään suoraa viivaa ilman mitään alku- ja loppuloivennuksia. Kuvan (ihmissilmälle) luonnollisuuden vaatimus toteutetaan kuitenkin RAW-konversiossa, kun RAW-tiedostosta tehdään pikselitiedosto ja tallennetaan se esimerkiksi TIFF- tai JPG-formaatissa. Silloin lopullinen kuva saa gammakäyrän ja se on käyttäjän säädettävissä jokaisessa hyvässä konvertterissa. Tosin tämä käyrä ei ole sinänsä näkyvissä läheskään aina, vain sen vaikutus kuvaan on havaittavissa.

Nyt voisi kuvitella, että mitäs eroa tässä on. Kohde vain valotetaan keskelle (tai johonkin kohtaan) sitä suoraa viivaa, tehdään se käyrä ja kaikki on hyvin. Ei sinä mitään, näin useimmat taitavat tehdäkin - samalla he hukkaavat merkittävän osan kuvan sävyistä.

RAW-tiedoston sävyt  

RAW-tiedoston kohdalla puhutaan bittisyydestä. Se tarkoittaa miten moneen pikkuruiseen portaaseen tämä suora viivamme jaetaan. Viiva nimittäin on jaettava, muuten meillä ei olisi digitaalista tiedostoa. Yleisvaikutelma on silti suora viiva, koska portaita on niin paljon. Tavallisimmin digijärjestelmissä on nykyisin 12-bittinen (per osaväri) muunnin, joka muuttaa kennon antaman analogisen (suora viiva) signaalin digitaaliseksi (pikku portaat suoralla viivalla). Parhaimmissa kameroissa voi olla myös 14- tai 16-bittinen muuunnin. Se ei kuitenkaan muuta itse asiaa, sama väli valkoisesta mustaan jaetaan vain suuremmaksi määräksi pienempiä portaita.

12-bittinen kuva muodostuu 2^12 = 4096 mahdollisesta portaasta eli sävyarvosta valkoisesta mustaan. Tässä kohtaa joudumme valitettavasti antamaan hyvästit sävyjakauman lineaarisuudelle: sävyarvot eivät jakaudu tasaisesti bitteihin. Valkoisesta kohti mustaa lähdettäessä puolet sävyistä on ensimmäisen bitin alueella. Yksinkertaisuuden vuoksi voimme puhua valokuvauksellisemmin käsittein eli aukkoväleistä: Yhden täyden himmenninaukkovälin avaaminen (esim. F5.6 -> F4) tai vastaava valotusajan lisäys (esim. 1/60s -> 1/30s) lisää valomäärän kaksinkertaiseksi. Näin ensimmäisen aukkovälin alueella valkoisesta lähtien on puolet RAW-tiedoston mahdollisista sävyistä! 12-bittisen digikameran ensimmäisen aukkovälin alueella puhtaasta valkoisesta lähtien on siis 2048 mahdollista sävyarvoa (per osaväri), seuraavan aukkovälin alueella on 1024 mahdollista sävyarvoa, jälleen seuraavan aukkovälin alueella on mahdollista 512 sävyarvoa ja niin edelleen.

Nyt ei taida enää ollakaan saman tekevää mihin kohtaan tätä mahdollista sävyjakaumaa RAW-kuva valotetaan, jos halutaan mahdollisimman sävykäs kuva!!! 

Yllä kaksi RAW-kuvaa sellaisina kuin ne Lightroom 3:een avautuvat. Ylempi on valotettu kameran mittarin (automatiikan) mukaan ja alempi on valotettu oikealle. Valotuksen muutos on +2 aukkoväliä. Kuvien alla niiden histogrammit Lightroomissa ja oletusasetuksineen, vasemmalla kameran ehdotus, oikealla oma ETTR-versioni.

Seuraavana kuvaparina nähdään samat kuvat normalisoituina. Lähinnä klikkasin Auto-painiketta plus joku pieni siirto säätimiin. Ylempänä jälleen kameran versio ja sen alla ETTR-valotettu. Säädinkuvissa vasemmalla kameraversion histogrammi ja säätimien asennot, oikealla ETTR-kuvan vastaavat. Merkittävimmät erot ovat kameraversion vaalentaminen 1,8 aukkoväliä ja ETTR-versioon mustan lisäys. Valotusta (Exposure) ei siinä ole tarvinnut liikuttaa. Yhtäkkiä katsoen kuvissa ei juuri ole eroa, mutta on niissä. Homman varsinainen koukku onkin alla.

Ja se koukku on yksityiskohtien erottuvuus ja kohina. Tässä 100% osasuurennukset, yllä kameran mukaan valotettu ja normalisoitu, alla ETTR-valotettu ja normalisoitu, kummassakaan ei luminanssikohinan poistoa. ETTR-valotus on tehokkaimpia tapoja minimoida kohina sekä varjoissa että muuallakin. Lisäksi runsas valotus ei suinkaan ole vähentänyt yksityiskohtia vaaleilla alueilla vaan lisää niitä, koska signaali/kohina-suhde paranee.

Histogrammi ja valottaminen  

Histogrammi ilmentää kuvan sävyjen jakautumista. Histogrammin oikeassa laidassa on valkoinen ja vasemmassa musta. Sen vuoksi voimme sanoa, että histogrammissa ensimmäisen aukkovälin alueella OIKEALTA on puolet kuvan mahdollisista sävyistä. 

Mitä digikameran histogrammi sitten näyttää? Se ei näytä RAW-kuvan sävyjä vaan RAW-kuvasta lasketun JPG-esikatselukuvan sävyjä. Nämä ovat riippuvaisia kameran kontrasti- ja saturaatioasetuksista. Histogrammi saattaa siis näyttää yli- tai alivalotusta (tai molempia) vaikka digikennossa sinänsä olisi vaikka kuinka paljon valotusvaraa jäljellä. Lisäksi histogrammiin vaikuttaa valittu väriavaruus. Erityisesti sRGB on suppeampi kuin kennon väriavaruus. Sen ollessa valittuna RGB-histogrammi näyttää tarpeettoman usein saturoituneiksi värejä, jotka eivät sitä todellisuudessa ole. 

Mikä pahinta, histogrammi ei edes ole hyvä ETTR-valotusmittari, koska se kertoo kuvasta globaalisti mutta ei sen yksittäisistä sävyalueista mitään. Se ei suoraan kerro mikä on juuri se kohta kuvasta, joka nyt menisi puhki. ETTR-valotus vaatii kuva-alan jokaisen pikselin erillisen käytön ja näytön valotusmittarina.   

Lopuksi se surkein: peilikameroiden perinteinen valotuksenmittaus (ennen kuvan ottoa) on vieläkin ongelmallisempi RAW-kuvauksen kannalta. Se ei ymmärrä mitään kennon käyttäytymisestä. Ne ovat kaksi aivan toisistaan irrallista asiaa.

Valota oikealle, ETTR

Peräti kolme neljäsosaa RAW-tiedoston mahdollisista sävyistä on kahden ensimmäisen aukkovälin sisällä oikealta. Tämän pitäisi olla jokaiselle RAW-kuvaajalle riittävä syy valottaa niin oikealle kuin mahdollista ilman, että kuvan sävyalueet menevät puhki. Tätä kutsutaan englannin kielessä lyhenteellä ETTR (Expose To The Right). Tässä menetelmässä luovutaan perinteisestä ”oikein” valottamisen käsitteestä. ETTR-valotuksessa RAW-tiedosto voi olla konvertteriin avattaessa liian vaalea. Konvertterin säätimillä laajennetaan sen sävyaluetta tummaan suuntaan kunnes sävyalue on haluttu. Useimmissa tapauksissa onnistuneessa valotuksessa kuvan vaaleinta sävyaluetta ei tarvitse säätää ollenkaan. Tuloksena on sävykkäämpi ja kohinan osalta jopa merkittävästi puhtaampi kuva.

ETTR:ää on kehumisen ohessa myös kritisoitu ja väheksytty nettiblogeissa. Ongelma ei kuitenkaan ole itse asiassa vaan kameroissa. Vai harva kamera tarjoaa kuvaajalle kunnon työkalut luotettavan oikealle valottamisen toteamiseen. Ilman sitä vaarana on kennon ylivalotus, jolloin kuva on korjauskelvoton. ETTR ei myöskään tarkoita aina runsaampaa valotusta kuin kameran mittari näyttää. Valotusta saatetaan niukentaa kameran mittarin näyttämästä kohteen suuren kontrastialueen vuoksi, mutta silloinkin valotetaan vaaleimpien sävyjen mukaan.

ETTR:ään pyrittäessä kameraan tulisi valita ”laimeimmat” löytyvät asetukset: mahdollisimman alhainen kontrasti ja saturaatio sekä mahdollisimman laaja väriavaruus. Live View -kameralla valotuksen säätö kennon antaman palautteen mukaan on mahdollista jo ennen valotusta mutta peilikameralla valotuksen voi nähdä vasta valotuksen jälkeen. Saadun informaation laatu riippuu siitä, miten hyvin tai huonosti kameran asetukset mukailevat RAW-tiedostoa. Lisäksi kaikki gammakäyrää muokkaavat automaattisäädöt (High Light, Shadow...) on kytkettävä pois päältä.

Toisessa esimerkissä ETTR-valotuksesta valotus on tehty jälleen kuvan vaaleimman osan eli patsaiden vaaleiden kohtien mukaan, ja se on johtanut vajaan aukon valotuksen lisäykseen kameran ehdottamasta. Histogrammi ja säätimet Lightroomin oletusasetuksilla. Lightroomin varoitusvärit osoittavat ne kohdat, joissa ainakin yksi RGB-kanava menisi tukkoon Lightroomin oletusgammalla (2.2). 

Tässä ennen/jälkeen-kuvaparissa vasemmalla yksityiskohta kuvan vaaleimmasta osasta em. oletusasetuksilla ja oikealla nähdään miten parilla pienellä säätimien siirrolla fiksataan gammakäyrän varvasta ja olkaa niin, että mikään kohta kuvassa ei mene tukkoon. ETTR ei siis johda nysväämiseen vaan vähentää sitä.

JPG-kuvaus

Selvennyksenä on mainittava, että ETTR:ää ei voi soveltaa JPG-kuvaukseen. JPG-tiedostoa ei voi onnistuneesti valottaa oikealle ja sitten jälkeenpäin tummentaa ellei kohteen sävyala ole niin kapea, että se mahtuu JPG-kuvan gammakäyrän suoralle osalle. Silloinkin todennäköisenä tuloksena olisi posteroituminen vaaleissa sävyissä.

ETTR tarkoittaa itselläni huomion kiinnittämistä kuvan sävykkääseen alueeseen. Kiillot ja heijastukset saavat ja niiden pitääkin mennä puhki, että kuva olisi oikealla tavalla sävykäs ja kontrastikas. Tässä esimerkissä ETTR-valotus on johtanut yhden aukkovälin "ylivalotukseen" kameran tarjoamaan nähden. Todellisuudessa tämä on oikein ja kameran automaattivalotuksen suunnitellut insinööri on väärässä. On makuasia mihin kohtaan laitetaan huippukillon raja. Sitä voi säätää pienen pienellä muutoksella Lightroomissa, jos niin halutaan. Muutenhan kuva on siinä. 

Olympus E-P3 ja ETTR

ETTR:n käyttö kompuroi siis useimmiten kelvottomien välineiden kanssa. Opin ETTR-valotuksen kuitenkin mainoskuvaajan ammatissani jo 90-luvun viime vuosina. Väline oli silloin Leafin kolmen valotuksen digiperä ja sen ohjelmisto. Niillä ja studiosalamalaitteilla oli mahdollista sijoittaa valotus 1/20-aukon tarkkuudella juuri siihen mihin pitikin. Myöhemmin PhaseOnen CaptureOne mahdollisti saman muilla kameroilla. Mutta tällainen vaati aina kuvauksen suoraan tietokoneeseen.

Näiden laitteiden jälkeen vasta Olympuksen VF-2 -etsin antoi itselleni uudenlaisen tien kohti takuuvarmaa ETTR-kuvausta missä ja milloin tahansa. E-P2:n kanssa opettelin näkemään etsinkuvasta milloin huippuvalojen valotus oli haluamani. Se vaati kameraan säädöt:

Shooting Menu 1 > Picture Mode > 4 Muted > Contrast -2, Saturation -2, Gradation: Normal

Custom G > Live View Boost: Off; WB Auto Keep Warm Color: Off; Color Space: Adobe RGB

Setup Menu > VF-2 Brightness: Kokeilua kunnes opin sopivan asetuksen. Sitten Custom D > Info Settings > Histogram: Off

Tämä oli vasta alkua, sillä silmä ei lopultakaan ole hyvä instrumentti, koska siihen vaikuttaa kuvaustilanteen yleinen kirkkaus. Jouduin vielä varmistamaan katsomalla VF-2:een tulevan jo otetun kuvan.

Olympus E-P3 korjasi tullessaan lopullisesti puutteen, koska siinä on lisäksi säädettävä huippuvalojen ja varjojen varoitusväri etsinkuvassa, siis ennen valotusta. Se säätö on itselläni:

Custom D > Histogram Settings > Highlight: 245

Nyt säädän valotusta kunnes sähköisessä VF-2 -etsimessä ylivalotuksen punainen varoitusväri juuri katoaa itselleni tärkeästä kohdasta. Periaatteessa tämä antaa enintään 1/6-aukon tarkkuuden, mutta käytännössä referenssikohta on erittäin lähellä arvoa 96% kuvan auetessa Lightroomiin. Se tulee vastaamaan lopullisessa kuvassa RGB-arvoa 245 ilman juuri mitään säätötarvetta, kuten yllä huomattiin. En käytä histogrammia, en käytä enää edes juuri otetun kuvan automaattista näyttöä, koska sitä ei tarvitse katsoa ainakaan valotuksen takia.

En tiedä mitään toista kamerarunkoa, jolla voisi tehdä tällaisen täydellisen valotuksen samalla tarkkuudella ja varmuudella. E-P3 on minulle ETTR King!

-p- 

DigiExpo 2011

DigiExpo 2011 messuttiin Helsingin messukeskuksessa viikonvaihteessa. Olin messuilla alusta loppuun, koska pidin peräti 14 esitystä fotoalueen esiintymislavoilla.

DigiExpo 2011 on ohi. Itselleni messut olivat varsin kiireinen viikonvaihde, pidin nimittäin 14 kappaletta lyhyitä luentoja kolmen päivän aikana. Muutenkin messut olivat positiivisen vilkkaat, ja erityisesti lauantaina kävijöitä oli ruuhkaksi asti.

DigiExpon valokuvapuolella oli nyt uusi konsepti. Siinä Rajala ProShop oli vuokrannut koko valokuva-alueen ja vuokrasi sitä edelleen maahantuojille ja muille näytteilleasettajille. Näin oli saatu aikaan tyylikäs, yhtenäinen ilme ja yhtenäinen, paremmin näkyvä markkinointi ennen messuja. Ehkä sen vuoksi messut muodostuivatkin taloudellisesti aiempaa paremmiksi ja antavat alan toimijoille lisää uskoa yhdessä toimimiseen.

Oma energiani meni pääosin omien luentojen hoitamiseen. Aiheitani tällä kertaa olivat Rajala ProShopin kuvakirja, Canon DPP-ohjelmisto, Adobe Lightroom 3 ja Olympus E-P3:n hyödyt omassa käytössäni. Perjantaina ja sunnuntaina kaikki aiheet mentiin läpi kertaalleen omina luentoinaan ja lauantaina tuli jo toistoakin, koska silloin oli kuusi luentoa. Valokuva-alueella pyöri erilaisia esityksiä koko ajan kahdella näyttämöllä. Näin oli varmasti tarjolla nähtävää ja kuultavaa  jokaisen mieltymysten mukaan. Itsekin seurailin kollegoiden puheita, aina niistä vain löytyy uusia näkökulmia ja tiedon pätkiä.

Laitepuolella olivat esillä kaikki tärkeimmät merkit. Poissa olevista noteerasin vain Panasonicin. Kävin itsekin kokeilemassa kaikenlaista, ja oikeastaan uutuuksista vain Canon EOS 1DX, jäi väliin sinänsä itselleni mielenkiinnottomana laitteena. Pidän sitä toki loistavana esimerkkinä siitä mitä tämän hetkisellä laskentateholla on kamerassa saavutettavissa, en vain tarvitse niitä ominaisuuksia. Omassa kuvaustavassani tarvitsen enemmän kojetta, instrumenttia kuin tuollaista vauhtikonetta. Onneksi kameroiden kehityksessä on menossa muitakin trendejä kuin olla nopeampi tietokone. Peilittömiä katsellessa oma E-P3 + VF-2 -runkoyhdistelmä yhdessä systeemin objektiivivalikoiman kanssa tuntuu edelleen optimilta. Oikeastaan vain vaikutelma vahvistui, ei ole tarvetta harkita vaihtoa muihin merkkeihin. Sen sijaan olen miettinyt oman kalustoni yläpäätä. Siellä nimittäin itselläni tuntuu olevan entistäkin vahvempi halu päästä eroon kinokoon kalustosta ja keskikoon digiperistä. Leica S2… Systeemin käytettävyys ja laatu, siinä on se juttu. 

Leicasta puheen ollen: Juttelin Leica AG:n Marc Léthenetin kanssa useampaankin otteeseen. Vaikuttaa todellakin siltä, että Leica tulee rikkomaan "rumien vanhojen miesten" kameramerkin imagonsa lopullisesti ensi vuoden Fotokinassa. Odotan suurella mielenkiinnolla! ;-) Pikku detskuna Leicasta vielä: Marcin Leica-esitelmässä oli mukavasti yleisöä herättelevä kohta, jossa hän kaatoi vettä S2-rungon ja objektiivin päälle. Hienosti toteutettu. Taidanpa ottaa mallia tekniikasta! En toki epäile S2:n tiivistyksiä sinänsä, mutta silti temppu on siinä miten se tehdään.

Rotolightin osastolla oli mielenkiintoinen uusi LED-valaisimen prototyyppi. Valaisimen valon värilämpötila on säädettävissä ja spektrin jatkuvuudenkin pitäisi olla kunnossa. Ra-arvoksi kerrottiin 90, joka on hyvä. Itse olen skeptinen tämän Ra-arvolukeman suhteen. En tarkoita, että epäilisin Rotolightia vaan sitä, että Ra-arvo ei välttämättä anna oikeaa kuvaa LED-valaisimen värientoistokyvystä valokuvauksessa. LEDeiltä puuttuu standardi, joka kertoisi koko totuuden spektrin jatkuvuudesta. Tehovastaavuudeksi annettiin 1000W. Sovin Rotolightin omistajan kanssa tarkempien taustainfojen saamisesta ja maahantuojan kanssa laitteen saamisesta kokeiltavaksi, kunhan tuotantolaitteet tulevat.   

En onneksi sortunut ostoksiin esitysten välisenä joutoaikana samaan tahtiin kuin jotkut tutut, ostin vain nipun muistikortteja SanDiskin tarjouksesta ja lisää akkuja PENiin. Kuvia siis pukkaa. Rajalan tarjouspakettien menekki näytti olevan messuilla melkoista. Olympuksella iloitsivat ja harmittelivat, että myivät messuilla loppuun koko loppuvuoden Suomen ennakkokiintiönsä Zuiko 45mm f/1.8 -objektiivia. Toivottavasti saavat lisää. 

Tällaisten messujen suola on ihmisten kanssa juttelu. Vanhoja tuttuja oli paljon, ja uusia tuli erityisesti ulkomaisista esiintyjistä. Kaikken kaikkiaan messuista jäi oikein hyvä fiilis. Ainoa miinus oli valokuva-alueen vieressä ollut Microsoftin ständi, jossa huudatettiin pelijumputusta järjettömällä voimakkuudella. Nämä idiootit pilasivat jotkut Kuvalavan esitykset täysin, ja meillä muillakin oli vaikeuksia, kun omaa ääntä ei puhuessa kuullut. Toivottavasti järjestäjän laittavat nimen muistiin ensi vuoden DigiExpon järjestelyissä huomioitavaksi. 

-p-

Uusi kalustoni

Olen käyttänyt Olympuksen PEN-systeemiä kesästä 2009 alkaen.  E-P3:n ja Olympuksen uusien 12 ja 45mm objektiivien myötä tämä järjestelmä on nyt tavallaan tullut valmiiksi itselleni. Alla on kuvassa kaikki mitä tarvitsen yli 90%:iin kuvistani

Olen kulkenut tien kinofilmijärjestelmistä rulla- ja laakafilmikameroihin, sieltä parhaisiin digiperiin ja kinokoon digijärjestelmiin. Pienempinä kameroina olen kokeillut kaikenlaisia pokkareita (niin filmi- kuin digisellaisia) ja APS-C-koon digijärjestelmiä. En ole silti vaihdellut työkaluja muuten kuin tarpeen mukaan.

Jokainen kamera on kompromissi. Yhdessä ominaisuudessa voittaa ja toisessa häviää. Ammattiurani aikana päämääränä oli paras laatu yhdessä parhaan työnkulun kanssa. Kaluston kannettavuudella, painolla ja koolla ei ollut useimmiten väliä.

Nyt haluan ilmaista valokuvauksella muita asioita ja tarvitse työkalun, joka sopii omaan tapaani tehdä sitä. Haluan tulostaa ilman kompromisseja kokoihin A3 ja A2 sekä laadukkaasti kokoihin A1 ja A0 saakka. Mutta haluan myös mukanapidettävyyden. Haluan aina käyttää etsintä ja voida katsoa etsimen läpi joutumatta laskemaan kameraa silmältä kameran takia.  Haluan kameran, jota voin säätää ilman tarvetta katsoa nappeja.

Olin hyvin kiinnostunut Olympuksen PEN-järjestelmästä heti alusta alkaen kesällä 2009. Ostin, käytin ja opettelin saamaan siitä irti viimeisenkin pisaran laatua. E-P1 ja E-P2 tuntuivat omalta systeemiltä vaikka kiinteäpolttovälisten puute, rajoitettu ohjelmistotuki (LR2:n konversio oli karsea) ja automaattitarkennuksen hitaus olivat turhauttavia välillä. Mutta nyt palaset ovat putoilleet paikoilleen. Olympus E-P3 yhdessä laadukkaiden, valovoimaisten kiinteäpolttovälisten kanssa tyydyttää omat tarpeeni, vihdoin. Olen nyt runsaan kuukauden käytön jälkeen tullut todella sinuiksi E-P3:n kanssa ja sen konfigurointi toimii juuri kuten haluan. E-P3 on täydellinen kamera tapaani valottaa oikealle (ETTR). Runkovakaajan avulla voin kuvata täydellisesti valotettuja, teräviä RAW-kuvia useimmissa valaisutilanteissa. Lightroom 3.5 tekee erittäin hyvän RAW-konversion E-P3-tiedostoista.

Minulla on tietenkin muitakin objektiiveja ja varusteita tähän järjestelmään, itse asiassa varsin runsaasti - ja onpa täyden kinokoon sekä keskikoon digijärjestelmätkin sekä digipokkari. Mutta niille isommille on omat suunnitellut käyttötarkoituksensa. Niihin 10%:iin tilanteista.

En tietenkään väitä, että nykyinen settini olisi täydellinen ja lopullinen. Ei se ole koskaan ollut. Otan mielelläni vastaan kaikki tulevat parannukset. Mutta voisin yhtä hyvin jatkaa kuvaamista tällä rungolla, etsimellä ja noilla kolmella objektiivilla, jos tämä olisi optiikan ja laitteiden lopullinen taso.

-p-

Täyden kinokoon digijärjestelmä on turhaa kokoa ja painoa ellei ole olemassa tiettyä käyttöä, jossa se tarjoaa selkeästi parempaa loppukäytössä näkyvää kuvalaatua tai muita etuja verrattuna E-P3:een. Näitä tarpeita näyttää nousevan yhä harvemmin. Kaksi D3X:ääni viettävät enimmäkseen löysää elämää. Sen sijaan 5D-kakkoseni runsaine objektiiveineen tekevät enimmäkseen musiikkivideoita - poikani käytössä.

Olen käyttänyt mustia kameroita metallinväristen OM-1:ien jälkeen. Vaihtelun vuoksi halusin palata samaan tyyliin. Nyt näitä vain kutsutaan hopeisiksi...