Olympus M.Zuiko 12-50mm vertailussa

Tähän vuodenaikaan ainoa mahdollisuus vertailla uuden 12-50-millisen zoom-objektiivin kuvalaatua joihinkin muihin käyttämiini objektiiveihin on tehdä kuvaus studiosalamoilla. Muuten olosuhteet olisivat liian epämääräiset ja valoa Suomessa päivälläkin liian vähän. Tein siis ihan perinteisen testitaulukokeen. 

Yllä testiasetteluni. Käytin kahta targettia, joista toinen kuva-alan keskellä ja toinen oikeassa ylälaidassa. Kuvasin tämän saman alueen eri polttoväleillä, ja luonnollisesti niitä vastaavilla etäisyyksillä niin, että joka polttovälillä kuva-ala oli tämä sama. Valaisun tein studiosalamalaitteilla, joiden tehosäädöllä sain valotuksen joka kuvaan samaksi 1/10 aukon tarkkuudella. Näin objektiivien himmenninasetusten erot eivät tulleet vaikuttamaan tulokseen. Erotin vielä keski- ja reunatargetit toisistaan säätämällä tarkennuksen erikseen kumpaankin targettiin. Näin mahdollinen tarkennustason kaareutuminen ei vaikuttanut tuloksiin. Kaikki testiruudut ISO 200, kamerana Olympus E-P3. RAW-kuville on tehty sävyjen normalisointi, kromaattisen aberraation poisto ja kevyt terävöitys Lightroom 3.6:ssa. Siis ne samat perussäädöt, jotka tekisin oikeillekin kuville joka tapauksessa. Mahdollisten vääristymien poistoa ei ole tehty.

Polttoväli 12mm

Ensimmäinen vertailupari esittää 12-50mm zoomin kuvan keskialuetta täydellä aukolla F3.5 ja himmennettynä aukolle F5.6. Polttoväli laajakulmaisin eli 12mm. Nämä ovat 100% rajauksia, kuten jatkossa kaikki muutkin kuvat. Laatu paranee himmennettäessä, mikä lieneekin näillä aukoilla hyvin odotettavaa.

Olympuksen 4/3-sarjan zoomi Zuiko D. 12-60mm f/2.8-4.0 käy vertailuobjektiiviksi mille tahansa saman polttovälialueen objektiiville. Tässä kuvan keskialueet. Tämä tulos vastaa hyvin alla olevien Olympuksen MTF-käyrien antamaa odotusarvoa: 12-60mm zoomi on hieno objektiivi, ja erityisesti sen resoluutio (oranssit käyrät) on parempi kuin uudella objektiivilla. Näitä MTF-käyriä löytyy lisää Olympuksen sivustolta ja ne ovat hyviä apuvälineitä objektiiveja vertaillessa.

Ylärivissä näemme 12-50mm zoomin kuvan nurkat aukoilla F3.5 ja F5.6. Kontrasti ja erotuskyky paranevat himmennettäessä, mutta säteen suuntaisilla ja tangentiaalisilla viivoilla on hyvin erilainen erotuskyky. Se näkyy myös MTF-kuvasta, jossa yhtenäinen viiva edustaa säteen suuntaista (sagittal) ja katkoviiva tangentiaalista (meridional) siirtofunktiota. Verrokkeina lisäksi nurkkien tulokset 12-60mm zoomilla aukolla F3.5 (kuvassa on havaittavissa sama mutta paljon pienempi ero säteettäisissä ja tangentiaalissa linjoissa) sekä kiinteäpolttovälisellä M.Zuiko 12mm f/2 -objektiivilla aukolla F4.0. 12-millinen ei ole mitenkään superhyvä kulmissa, mutta se on tätä kohtuullista tasoa jo aukolla F2.

Polttoväli 14mm

Otin verrokiksi edelleen Olympuksen M.Zuiko 14-42mm f/3.5-5.6 kittizoomin. Yllä sen tulokset 14mm polttovälillä ja aukoilla F3.5 ja F5.6. Vasemmanpuoleiset ovat kuvan keskeltä ja oikeanpuoleiset kulmista. 12mm ja 14mm polttovälit ovat niin erilaiset, että noita ei pidä verratta suoraan. Sen vuoksi otin alle yhteiseksi polttoväliksi noin 19mm.

Polttoväli noin 19mm

Tässä kohtaa määritin kuvauspaikan Lumix 20mm f/1.7 objektiivilla. Sen jälkeen kuvasin nuo kuvan kolme zoomia samalta etäisyydeltä mutta asetin zoomauksen niin, että kuva-ala oli aina sama kuin Lumixilla. Zoomausrenkaat eivät sen vuoksi asettuneet 20mm kohdalle (koska Lumix ei oikeasti ole 20-millinen vaan lähinnä ehkä 18,5mm) mutta se ei haitanne tässä. Nämä ruudut ovat kuvan keskeltä. Lumix 20mm ja Olympuksen 12-60mm zoom ovat lähes identtiset. Täydellä aukolla 12-50mm zoomilla on hyvä erotuskyky mutta sen kontrastintoisto ei yllä 14-42mm zoomin tasolle.

 

Kuvan kulmia tarkasteltaessa, täydellä aukolla 12-50mm piirtää edelleen hyvin mutta kontrastintoisto jää vaatimattomaksi, ja siksi tulos on jokseenkin tasapeli kittizoomin kanssa. Lumix 20mm on suurin piirtein samaa tasoa kulmissa. Näiden neljän objektiivin ykkönen onkin varsin selvä.

Aukolle F5.6 himmennettynä Lumix 20mm parantaa enemmän nurkkiensa toistoa kuin zoomit omiaan.

Polttoväli 42mm

Tässä kuvassa vasemmalla keskustat täydellä aukolla ja oikealla kuvan kulmat edelleen täydellä aukolla. 12-50mm zoomi paranee koko ajan polttovälin pidentyessä. 14-42mm zoomilla sen sijaan kontrastin toisto heikkenee tällä objektiivin pisimmällä polttovälillä.

Polttoväli 50mm

Pisimpään polttoväliin siirryttäessä, vasemmalla ylhäällä on 12-50mm zoomin keskikohta täydellä aukolla. Yhdistelmän kaikki muut kuvat ovat kuva-alan kulmasta. 12-50mm zoomi paranee hiukan kontrastiltaan himmennettäessä aukolle F8. Resoluutio olisi reunoissakin varsin hyvä mutta objektiviin kontrastintoisto on vain kohtalainen. Verrokkeina kulmaruutuja muilla objektiiveilla. M.Zuiko 45mm:n testiruutu samalla aukolla F4 kuin edellä Lumix 20mm ja M.Zuiko 12mm. 50-millinen on 4/3-sarjan Zuiko 50mm f/2 Macro.

Macro-asetus

Kuvasin lähikuvaustestiksi tällaisen kellokuvan. 12-50mm zoomin polttoväli on lähikuvausasennossa 43mm ja se on kiinteä eli sitä ei voi muuttaa zoomausrenkaalla. Suurin aukko lähikuvausasennossa on F6.0. Tässä kuvausetäisyys on 200mm, joka on lähin speksattu tarkennusetäisyys.

Kokeilin sekä aukkoja F8 että F11. Pienemmällä aukolla diffraktion vaikutus alkaa jo näkyä, mutta toisaalta parempi syväterävyys saattaa olla suurempi hyöty. Joka tapauksessa 12-50mm objektiivi pystyy lähikuvauksessa varsin hienoon jälkeen. Tämä on 100% osarajaus.

Tässä vertailun vuoksi vasemmalta lukien 12-50mm zoom ja Zuiko D. 50mm f/2 Macro, aukko F8. Tarkennukset ovat hiukan eri kohdissa, joten katsele kummastakin kuvan terävintä kohtaa. 

Johtopäätöksiä

Zuiko D. 12-60mm f/2.8-4 on hiton hieno objektiivi. Senpä nyt jo taisi jokainen huomatakin. Muutenkin kuvat kertonevat hyvin selkeästi missä mennään. On kuitenkin syytä huomata, että tällainen todella tarkasti tehty testitauluvertailu on paljon raaempi kuin normaali kuvaus. Erot eivät normaalissa kuvauksessa ole ollenkaan samaa luokkaa, erilaisia häiritseviä tekijöitä on liikaa. Pienikin ero valotuksessa, tarkennuksessa tai kameran vakaudessa peittää paljon. Mutta joo, tuoltahan se näyttää, kun tarkasti katsotaan.

M.Zuiko 12-50mm f/3.5-6.3 on erittäin kohtuullinen objektiivi valokuvaukseen polttovälialueensa pidemmässä päässä ja erityisesti makroasennossan. Muuten se sopii äänettömän ja nopean tarkennuksensa sekä äänettömän power-zoominsa ansiosta paremmin videokuvaukseen. Sinne laatu riittää hyvin. Tämän voit todeta pienentämällä testiruudut 50%:iin, jolloin ne vastaavat Full HD-laatua.

-p-

Olympus M.Zuiko 45mm 1:1.8

Alla olevassa kuvassa E-P3-rungossa on kiinni uusi 45mm objektiivi. Se on näppärän pienikokoinen ja kevyt. Se ei ole yhtä hienostuneesti tehty kuin vieressä oleva 12mm 1:2.0 -objektiivi. Rakenne on muovia ja siitä puuttuu 12-millisen loistava etäisyysasteikko. 45-millinen on silti hyvin tehty ja sen hinta (299 €) on alle puolet 12-millisen hinnasta.

Lightroomista puuttuu edelleen RAW-konversio E-P3:lle, joten tein 45mm objektiivin ensimmäisen arvion JPG-kuvina. Se ei ole enää itselleni ongelma, kuten oli vielä testatessani 12mm objektiivia. Olen löytänyt itselleni oikean tavan toimia E-P3:n JPG-tiedostojen kanssa.

Kuten sanottua 45mm 1:1.8 on pieni ja kevyt (116g). Oikeastaan olisin halunnut, että siinä olisi ollut sama 46mm:n suodinkierre kuin 12mm objektiivissa ja 20-millisessä Lumixissa eikä nykyinen pikkuruinen 37mm. Nyt objektiivi tuntuu itselleni ohuehkolta. Vaikka rakenne on muovia, se ei mielestäni ole ongelma, sillä sisäisen tarkennuksen ansiosta ainoa ulkoinen liikkuva osa on tarkennusrengas.

Yllä 45mm objektiivi (vas.) kokovertailussa Olympuksen m4/3-sarjan zoomien kanssa samalla polttoväliasetuksella. Toinen objektiivi vasemmalta on kittizoom 14-42mm, kolmas 40-150mm ja neljäs 14-150mm. Kuljetusasennossa kittizoom on jokseenkin saman pituinen kuin 45mm objektiivi mutta hiukan paksumpi. Suodinkierre on sama 37mm. 

Vasemmalta uusi objektiivi  sekä 4/3-sarjan objektiivit 50mm 1:2.0 Makro ja 12-60mm 1:2.8-4.0 zoom m4/3-sovitteineen.

Optisesti minulla on hyvin vähän sanottavaa tätä objektiivia vastaan. Siinä on 9 linssiä 8 ryhmässä. Kaksi linsseistä on erityisen voimakkaasti taittavaa erikoislasia. Kaikki aukot 1.8:sta aina 8:aan (tai 11-16 sen mukaan milloin mielestäsi diffraktio pehmentää kuvaa liikaa) ovat täysin käyttiksiä minulle. Parhaimmillaan piirto on välillä 2.8:sta 5.6:een. Kontrasti ja terävyys ovat erittäin hyviä. JPGiä kuvatessa en huomannut tarvetta huolehtia vääristymistä, vinjetoinnista tai kromaattisesta aberraatiosta. Objektiivi kärsii sisäisistä heijastuksista vain, kun aurinko osuu etulinssiin kuvattaessa suoraan tai lähes suoraan aurinkoa kohti. Siitä huolimatta suosittelen hyvää vastavalosuojaa (Olympuksella on LH-40B lisävarusteena) kontrastin alenemisen estämiseksi, koska tässä objektiivissa ei ole nanopinnoitusta. Monille lyhyille ja valovoimaisille teleille on tyypillistä (vihreä-magenta) värivirhe (lähes) terävissä huippuvaloreunoissa. Tämä objektiivi ei ole poikkeus. Täydellä aukolla ja hiukan himmennettynä 45mm antaa paljon mahdollisuuksia suppean syväterävyyden hyödyntämiseen ja kohteen irrottamiseen taustasta. Epäterävien alueiden luonne, bokeh, voi olla kaunis ja pehmeä, jos tausta on tarpeeksi pehmeä. Himmennin on pyöreä ja siinä on 7 lamellia. Joissain toisissa tilanteissa kutsuisin bokehia rauhattomaksi, kun taustassa on enemmän kontrastia.

Entisenä mainoskuvaajana olen käyttänyt parhaita saatavissa olevia pikkutelejä. Sitä taustaa vastaan pidän M.Zuiko 45mm objektiivia kunnon työkaluna. Se on optisesti paljon parempi objektiivi kuin hintalappu osoittaa. Yhdessä objektiivien M.Zuiko 12mm 1:2.0 ja Lumix 20mm 1:1.7 tämä objektiivi muodostaa erinomaisen setin kiinteäpolttovälisiä kenelle tahansa m4/3-kuvaajalle.

-p-

 

Vertailut objektiivien 45mm 1:1.8 (oikealla) ja 4/3-järjestelmän 50mm 1:2.0 Makro välillä, molemmat aukolla f/2.0. Kaikki 100% osarajauksia. Liikennemerkki on puolivälissä keskustasta vasempaan reunaan. Niin lähellä toisiaan. 50-millisellä on nätimpi bokeh. 

40-150mm zoomilla (vasemmalla, f/4.1, @45mm) ei ole mahdollisuuksia 45-millistä (f/4.0) vastaan. Molemmat 100% rajauksia kuvan vasemmasta yläkulmasta.

45mm 1:1.8 aukolla f/2.0 (ISO 200). Kontrasti ja yksityiskohdat säilyvät tosi hyvin valkoista taivasta vasten, myös epäterävinä.

 

45mm 1:1.8 aukolla f/2.0 (1/500s, ISO 200). Osasuurennokset 100%. 

f/1.8, 1/100s, ISO 400 

f/1.8, 1/100s, ISO 500 

f/2.0, 1/200s, ISO 200. Alla 100% rajaus. 

Olympus E-P2 plus VF-2

Tässäpä ne ovat, Olympuksen kaksoset. Ilman objektiiveja ja irrotettavia etsimiä (ja tietysti uutta kiiltävää mustaa pintaa), uusi E-P2 olisi vaikea erottaa veljestään, E-P1:stä.

EP-2:ssa on joitakin lisäyksiä EP-1:een nähden mutta merkittävin asia on uusi sähköinen etsin VF-2. EP-2:ssa on hiukan korkeampi varustekenkä ja sen takana uusi varusteliitin. VF-2 yksinkertaisesti työnnetään varustekenkään ja liittimeen. Tarvitsee vain painaa etsimen valintanappia okulaarin alla, ja käytössä on kokonaan uusi tapa katsella maailmaa PENillä.

Minulla oli esituotantoasteinen E-P2 (firmware 0.9) muutaman päivän ja saatoin kokeilla VF-2:ta käytännössä. E-P1:ni on ollut melkoisessa käytössä kesäkuun lopulta. Ikävä kyllä uusi sähköinen etsin (EVF) ei toimi E-P1:ssä. E-P2:n runko toimii tasan samalla tavalla kuin edeltäjänsä. Kesti vain pari minuuttia, kun konfiguroin sen menut ja nupit sopimaan omaan kuvaustapaani. Ainoa muutos, jonka tein käytössä oli Fn-nupin muuttaminen terävyysalueen tarkistukseen. Sehän on yksi EVF:n eduista optiseen helokehäetsimeen nähden.

VF-2 -etsin

Olympus ei asiaa suoraan vahvistanut mutta VF-2:n sisällä on ilmeisesti Epsonin uusi TFT-näyttö. Ainakin siinä on 1.44 megapikseliä. Se on suuri ja kirkas. Vertasin VF-2:ta EOS 5D MkII:een ja Nikon D3x:ään. Se ei tietenkään ole reilua, mutta tässä uudessa EVF:ssä on tosiaan suuri kuva. Ja laseillanikin näen koko kuva-alan. Kirkkaassa päivänvalossa kuva ei pärjää näille kinokoon etsimille. Ne ovat teräviä ja toistavat väriliu´ut oikein,  VF-2 taas on yhä keinotekoinen, värit ovat haaleammat ja vertailtaessa paljastuu sen pikseliluonne. Mutta kun tullaan himmeään tai vaikka tavalliseenkin huonevaloon suhde muuttuu. VF-2 on kirkaampi ja parempi. Ja jos mennään jonnekin todella hämärään, optisten etsimien läpi ei oikein enää näe - ja 5D MkII lopettaa kokonaan tarkentamisen, VF-2 sen sijaan tulee hyvin rakeiseksi mutta sillä voi edelleen rajata ja E-P2 tarkentaa aivan hienosti nappia painaen.

Olen käyttänyt yhdistelmää Lumix 20mm/1.7 objektiivi ja optinen VF-1 etsin niin pitkään, että oli aika shokeeraavaa laukaista ensimmäisen kerran VF-2:n läpi. Sehän meni sekunniksi pimeäksi... No, mekaaninen suljinhan kamerassa on. Jatkuvassa kuvauksessa sen sijaan ei ole mustaa kuvien välissä. Puolen päivän jälkeen unohdin jo kuvaavani EVF:n läpi Se vaan oli niin kätevää, kun voi nopeasti arvioida valotusta ja terävyysaluetta. Haluan tällaisen omaksi.

Mutta eikös se olekin huvittava kapistus E-P2:n päällä. Jos E-P1 ja VF-1 ovat yhdessä tyylikästä retroa niin mitä tämä on - öh, derkkuretroa? Ei voi estää, että mieleen tulee DDR-aikainen Pentacon Six ja sen neuvostoaikaiset KIev 6 -sukulaiset tai mitenkä olisi upouusi (tehdään edelleen Ukrainassa) Arax/Kiev 88 TTL-prisman kanssa. Voi veljet, Olympus!

VF-2:n melkoinen korkeus tulee monesta tekijästä: lisälaitteen rakenne, taittuva optinen osa osa kääntyy portaattomasti ylös suoraan kulmaan asti, iso näyttö, laadukas diopterikorjattu vääristämätön okulaari ja lopuksi E-P2:n varustekenkä on korkeampi lisäliittimen vuoksi. Oikeastaan korkeus kameran pohjasta okulaariin on sama kuin EOS 5D MkII:lla. Käytännössä en tuntenut, että VF-2 häiritsisi E-P2:n kompaktiutta yhtään. Sitä oikeastaan korosti se, että minun oli pidettävä kameran merkki ja design piilotettuna koko ajan. Olympus teki tässä oikein eikä tuonut pientä ja huonolaatuista EVF:ää niin kuin Panasonic GF-1:een. Jäin kuitenkin kaipaamaan VF-2:een lukitusta, nyt se on varustekengässä turhan löysässä.

VF-2 näyttää tietenkin kaiken saman informaation kuin kameran takanäyttö. E-P2:ssa on paljon valinnanvaraa: hienolinjaisia apuviivoja, vesivaaka, elävä histogrammi, valotusarvoja korjailuineen jne - tai yksinkertaisesti puhdas kuva ilman sälää. VF-2:ta voidaan käyttää kuvien katseluun, ja VF-2:sta voi siirtyä takanäyttöön ja takaisin milloin vain. VF-2 on paras näkemäni sähköinen näyttö valokuvakamerassa.

  

Muita uusia ominaisuuksia

Varustekengän takana oleva uusi liitin käy myös muille lisävarusteille, kuten stereomikrofoniadapterille (EMA-1) ja stereomikrofonille (ME-51S). Tämäkin adapteri työnnetään varustekenkään - mutta sinne menee vain yksi varuste kerrallaan, sama koskee ulkoista salamaa. Minua asia ei ole vielä häirinnyt mutta ymmärrän, että joitakin on.

AF-seurannan lukitus on nyt parempi kuin E-P1:ssä speksien mukaan mutta en huomannut suurta eroa. Ainakaan ei olla vielä EOS 5D MkII:n luokassa, joka on minulle käytettävyyden alaraja.

HD-video on edelleen 720p mutta nyt toimivat myös käsisäädöt. Taidefilttereihin on lisätty kaksi uutta: dioraama ja krossikehitys. Dioraama tekee ihmiset ja rakennukset lelumaisiksi blurraamalla alhaalta ja ylhäältä, ja krossikehitys tekee fantsuja värejä. En ole vakuuttunut, vaikka täytyy kyllä myöntää, että minulla on leikkausta odottamassa melkoisesti E-P1:n ART 6 -filtterillä kuvattua töksähtelevää videomateriaalia. Viimeisenä ja vähäisimpänä on lisää kuva-automatiikkaa (i-Enhance) ja kuvaesitysten kauko-ohjausta HDMI:n välityksellä.

Lisävaruste, jonka oikeasti haluaisin nähdä on näyttöpiuha rungon ja VF-2:n välille. Se antaisi paljon uusia mahdollisuuksia etäkuvaamiseen.

Kaiken kaikkiaan E-P2 on minulle tasan sama kamera kuin E-P1, erona vain liitin VF-2:lle. Muuten samaa laitetta mainituilla lisävarusteilla ja softapäivityksillä. Olen tyytyväinen, että Olympus toi E-P1:n niin kuin tapahtui, koska sen kanssa on ollut kivaa ja olen kuvannut niin paljon. Harmi, että Epsonin tuotekehitys oli puoli vuotta myöhässä E-P1:lle. Kehityksestä puheen ollen, minusta tuntuu, että Olympus ja Panasonic kilpailevat liikaa toisiaan vastaan eikä yhdessä micro 4/3:n puolesta. Yksi typerä päätös lisää on erilaiset EVF-liittimet näiltä valmistajilta!

Saatavuus ja hinta

E-P2 on vasta menossa sarjatuotantoon. Silti tämä näkemäni sample tuntui jo hyvin viimeistellyltä enkä huomannut mitään ongelmia EVF:ssä, joka on kokonaisuuden uusi osa. E-P2 ja VF-2 ovat kaupoissa tammikuussa 2010. Olympuksella on edelleen vaikeuksia tuottaa riittävästi E-P1:tä. Saa nähdä miten pärjäävät sitten E-P2:n kanssa. Rungon ja VF-2:n yhteishinta on annettu 899 euroksi, joka ei ole ollenkaan paha ja todellisuudessahan kaupat myyvät halvemmalla.

Uusia objektiiveja 2010

Toivoin, että Olympus olisi esitellyt tässä yhteydessä valovoimaisia laajakulmia ja teleitä. Todellisuudessahan nuo ovat marginaalitoiveita, ja Olympus julkistaakin kaksi kuluttajaluokan zoomia. Ne ovat 9-18mm/4.0-5.6 ja 14-150mm/4.0-5.6, todella kompaktit zoomit, joissa on käytetty ED-lasia, ja tulevat myyntiin 2010 alkupuoliskolla. E-P2:n hyvän kuvanvakaajan kanssa ne ovat käyttökelpoisempia kuin numerot sanovat, mutta silti...

-p-

Kuvalaatu, joka on saatavissa esiin, kun työskennellään E-P2:n (tai vastaavasti E-P1:n) RAW-tiedostoila on suorastaan erinomainen, kun verrataan sen 12MP:n kuvakokoon ja pieneen fyysiseen kokoon ja mukana pidettävyyteen. Myös sillon, kun olosuhteet ovat jotain muuta kuin ihanteelliset. Tämä kuva on otettu käsivaralta Lumix 20mm/1.7 objektiivilla @ 1/40s, f/2.0 ja ISO 1000. Kertonee miten hämärää oli!  Tämä sivun kuvat on käsitelty omaan tyyliini, joten ne eivät edusta kameran laatua sinänsä. Olen valokuvaaja, en kopiokone... ;-)  Vasemmalla on 100% osasuurennos. En tehnyt tähän mitään vertailuparia mutta vertaa vapaasti oman kamerasi sateisen illan ISO 1000, f/2.0 kuviin.