Olympus OM-D firmware-päivitys 1.5

Olympus julkaisi eilen uuden firmware-päivityksen OM-D-rungolle. Olympuksen japanilainen sivusto kertoo mitä on muutettu:

Taulukon linkki http://www.olympus.co.jp/en/support/imsg/digicamera/download/software/firm/omd/em5.html

Ehdottomasti tärkein muutos on: "Use of the Image stabilizer function by setting the Focal length of an OM lens attached with an adapter was enabled even in Movie mode". Käytännössä se tarkoittaa, että rungon kuvanvakaaja (IBIS) toimii nyt kaikkien adapterilla liitettyjen objektiivien kanssa myös videokuvauksessa. Teksti sanoo, että OM-objektiivien kanssa, mutta se on kyllä vain Olympuksen varovaisuutta. Kuvaajan on kuitenkin itse asetettava aina käytetyn objektiivin polttoväli kameran menussa, jos adapterissa ei ole sähköisiä kontakteja.

Gyrojen humina (operating sounds in the photo ready mode) häipyy käytännössä kuulumattomiin lupauksen mukaisesti. Joissakin tilanteissa esiintynyttä ongelmaa rungon heräämisessä energinasäästötilasta on korjattu (improved sleep recovery operation), mutta sen kattavuus jää nähtäväksi käytännössä.

Firmware-päivitys aloitetaan lataamalla uusin päivittäjä esim osoitteesta http://www.olympus.fi/site/fi/c/cameras_support/help/firmware_updates/index.html

Siellä on myös ohjeistusta päivittämiseen. Kameran firmware-versiosta riippuen joudut tekemään ehkä muutamankin päivityskerran kunnes versio 1.5 tulee asennettavaksi.

-p-

Olympus OM-D: Oikealle valottaminen (ETTR) ja Lightroom 4.1

Julkaisin aiemmin artikkelin ”Valota oikealle, ETTR - E-P3:lla”. Se on luettavissa täällä. Tämä teksti perustuu samaan perusideaan ja julkaisin tämän englanniksi jo kaksi kuukautta sitten 14.6.

Aiempi artikkelini ja myös tämän tekstin englanninkielinen versio ovat saaneet sekä kehuja että kohdanneet vihastusta. Jälkimmäinen tulee ihmisiltä, jotka uskovat ETTR-menetlmään nimeltä UniWB. UniWB on fiksu menetelmä, jolla pritään voittamaan niitä rajoituksia, joita kaikki digikamerat asettavat, jos halutaan valottaa oikealle. Sen kanssa on siedettävä joko vihreäsävyistä tai mustavalkoista live-etsintä enkä pidä kummastakaan. Se perustuu myös histogrammin käyttöön, joka ei ole sekään paras ratkaisu. Itse käyttämäni menetelmä perustuu huippuvalojen varoitusvärien käyttöön valotusmittarina: värit näkyvät selkeästi ja osoittavat täsmälleen mitä kuvassa tapahtuu. Käytössä on itse asiassa maailman tarkin pistemittari vaikka toimitaankin kuvan koko alalla. Tämä menetelmä toimii Olympuksen OM-D:llä sekä PEN-kameroilla E-P3, E-PL3 ja E-PM1. Tässä käsittelen OM-D:tä.

OM-D:n konfigurointi

Konfiguroin OM-D:n näin:

Shooting Menu 1 > Picture Mode > 4 Muted > Contrast -2, Saturation, -2, gradation: Normal

Custom Menu D > Info Settings > LV-info > Highlight&Shadow:On, Histogram: Off

Custom Menu D > Histogram Settings > Highlight: 245

Custom Menu D > Live View Boost: Off

Custom Menu G > Color Space: Adobe RGB

Auto white balance, jos käytössä, asetettava neutraaliksi: Custom Menu G > Auto WB, Keep Warm Color: Off

Valotus

Säädän valotukseni valotuskorjailulla (laukaisimen ympärillä oleva rulla) niin, että punainen varoitusväri juuri ilmestyy kriittisenä pitämääni sävykohtaan kuvassa. Kriittisellä sävykohdalla tarkoitan kuvan vaaleinta kohtaa, jossa haluan olevan sävyjä, kun kuva painetaan. Teoriassa tarkkuus on enintään 1/6 aukkoväliä, mutta käytännössä vaalea sävykohtani on hyvin lähellä arvoa 96%, kun kuva aukeaa Lightroom 4.1:n kehitysmoduliin sen oletusarvoilla. Se tarkoittaa RGB-arvoa 245 (Adobe RGB tai sRGB) lopullisessa kuvassa lähes ilman säätötarvetta, kuten seuraavassa tullaan näkemään. Minun ei tarvitse myöskään käyttää histogrammia kuvatessani enkä minulla ole tarvetta tarkistaa otettuja kuvia ainakaan valotuksen vuoksi.

Valotin tämän targetin (Spyder Checkr´in oikea puolisko) niin, että punainen varoitusväri ilmestyi vaaleimpaan kohtaan, joka on valkoinen ruutu vasemmalla ylhäällä. Tältä kuva näyttää Lightroomiin tuotuna LR:n oletusarvoilla. Ainoa asia, jonka olen muuttanut on Lightroomin Custom WB:n valinta kursorin osoittamasta ruudusta. Kuvasin targetin ulkona käyttäen valkotasapainoa Daylight WB. Voit käyttää OM-D:n Auto-WB-asetusta yleiskuvauksen keskimääräisille näkymille, mutta kamerassa esivalittu WB tai kamerassa harmaatargetista määritetty Custom WB on parempi valinta, jos kuvassa on yksi tai kaksi hallitsevaa väriä.

(Huomaa: Yllä näkemäsi on sRGB-kuva. Se on ainoa järkevä mahdollisuus valinta internetissä näytettäväksi. Jos lataat tämän kuvan ja mittaat sen ruutuja kuvankäsittelyohjelmassa, ne ovat sRGB-väriavaruuden arvoja ja eroavat arvoista, joita näytän seuraavassa Lightroomissa mitatuiksi.) 

Tämä kuva osoittaa vaaleimman ja tummimman ruudun mittausarvot. Vaalein ruutu on hyvin lähellä tavoitettani, 96%. Kuva näyttäisi enimmäkseen hyvältä mutta tummimmat sävyt vaativat korjausta kohteissa, joiden kontrasti on joko hyvin loiva tai hyvin jyrkkä.

Normaalissa kuvauksessa kohteissa on usein kirkkaampia kohtia tai alueita kuin kriittiseksi mainitsemani kohta. Näitä ovat esimerkiksi valaisimet ja metallin kiillot, joissa ei tarvitakaan sävyvaihtelua. Ne saavat ja niiden pitääkin mennä puhtaan valkoisiksi, muuten kuva jäisi latteaksi. Olen kiinnostunut vaaleimmasta kohdasta, johon haluan sävyvaihtelun juuri loppuvan.

Periaatteessa kaikki oli tässä. Olen nyt kertonut miten säädän OM-D:n ja miten sillä valotan, kun käytän Lightroom 4.1:tä. Seuraavassa jatkan vielä eteenpäin ja kirjoitan taustatietoa värikanavista ja väriavaruuksista, koska siitä on varmaan hyötyä monille lukijoille. Blogin lopussa on kuitenkin vielä kaksi esimerkkiä oikealle valottamisen hyödyistä niillekin, joiden mielestä nämä värikanava- ja profiilijutut tuntuvat vaikeilta.

Värikanavien pika-arviointi

Kaikki ei ole vielä ihan varmaa, jos sinun on oltava tarkempi värien kanssa. Nimittäin, joissakin saturoituneissa väreissä voi olla tukossa oleva RGB-värikanava Lightroomin RGB-esikatselussa. Tässä targetissa kaikissa muissa ruuduissa ovat kaikki värikanavat kunnossa, mutta keltaisessa ruudussa punainen kanava on ylikylläinen (100%) ja sinisessä ruudussa sama kanava on nollassa LR:n oletusasetuksilla.

Tässä kuvassa nämä kaksi ruutua on korjattu niin, että niissä on ”piirtoa” kaikissa kolmessa värikanavassa. Tein sen laskemalla hiukan keltaisen ja sinisen värikylläisyyttä LR:n HSL-ikkunassa.

Huomautus: Jos kuvaisin ”tavallisia” kuvia vain ruudulla katseltavaksi, voisin valottaa vielä enemmän oikealle. Puhtaan valkoisen suhteen on nimittäin pelivaraa jäljellä. Asetuksella "Custom Menu D > Histogram Settings > Highlight: 255" valottaisin kuvat 1/3 aukkoa vaaleammiksi. Ja vielä siitäkin on täysi aukko varaa vaalentaa ennen kuin vaalein ruutu menisi toivottomasti tukkoon. Olen kokeillut sitä, mutta riski yllä esitettyä pahemmasta värikanavien menosta tukkoon ja korjauskelvottomaksi kasvaa liian suureksi ja lisäksi värien säätämiseen joutuu käyttämään liikaa aikaa joka kuvassa. Sen vuoksi olen valinnut yllä esitetyn konservatiivisemman ja helpposäätöisen tavan valottaa vaaleimman mukaan. "Histogram Setting 255" on kuitenkin kokeilemisen arvoinen, jos kuviasi katsellaan vain ruudulla.

RGB-profiilit and LR:n Soft Proofing

Tässä kuvassa nähdään edellä ollut tilanne Lightroom 4.1:n Adobe RGB Soft Proofina. Soft Proofing on Lightroom 4:n myötä tullut uusi ominaisuus. Se antaa työkalun, jolla voidaan tarkistaa, että kuvan värikanavissa on järkevät arvot haluttuun käyttöön. 

Silloin, kun kuva painetaan aikakauslehdessä (tai ylipäätään normaalissa offset-painossa), oikea työnkulku on valmistella ja lähettää kuva AdobeRGB-väriavaruudessa ennen värierottelua (= muunnosta oikeanlaiseen CMYK-väriavaruuteen). ETTR-valotuksellani vaalein ruutu menee juuri sinne missä sävyvaihtelu yleensä loppuu offset-painossa, se on RGB-arvo 245. Paperista riippuen offset-painon tummin sävyvaihtelu yltää RGB-arvojen 16 ja 30 välille. RGB 16 olisi korkealaatuinen kiiltävä aikakauslehden kansi tai esite ja RGB 30 puolestaan katalogin mattapintainen (päällystämätön) paperi.

Sanan ”Histogram” sijaan oikealla ylhäällä lukee nyt ”Soft Proofing” ja histogrammi näyttää miten kuvan sävyt asettuvat AdobeRGB-väriavaruuteen. Histogrammin alla on nyt näkyvissä RGB-arvot prosenttiarvojen sijaan. Kuvassa näkyvät ovat vaaleimmalle ruudulle. Pipetti näyttää edelleen prosentteja mutta olen kopioinut tähän kuvaan jokaiselle ruudulle näkyviin myös vastaavat RGB-arvot. Gamut-varoitus on päällä, minkä osoituksena on pikku neliö histogrammin oikeassa yläkulmassa. Sinisessä ruudussa on vielä jäljellä hiukan jälkiä punaisesta varoitusväristä, mikä osoittaa sen olevan juuri ja juuri AdobeRGB-väriavaruuden sisällä. RGB-arvot osoittavat, että jokaisessa ruudussa kaikissa RGB-kanavissa on piirtoa (ehkä niukin naukin mutta kuitenkin) ja ne printtautuisivat aivan hyvin CMYK-väreissä. Tähän asiaan liittyy vielä muutakin (Intent ym.), mutta tärkeintä on huomata miten valotustavallani OM-D antaa teknisesti erittäin hyviä kuvia minimivaivalla Lightroomissa.

Tässä sitten soft proofataan samaa RAW-tiedostoa sRGB-väriavaruudessa. Vaaleimmassa ruudussa on sama arvo kuin AdobeRGB:n mukaan, mutta tummin ruutu on tummempi. Suurin ero on kuitenkin sRGB-väriavaruuden pienempi gamut. Punainen varoitusväri peittää viittä ruutua.

Korjaus on tässä. Olen säätänyt nämä viisi ruutua sRGB-väriavaruuden sisään HSL-ikkunan säätimillä. Jälleen: Valotus on oikein, mutta RAW-tiedostossa on paljon enemmän mahdollisia värejä kuin voidaan näyttää sRGB-väriavaruuden sisällä. Tällainen ”mapping”, sävyjen säätö, on periaatteessa sama kuin se, joka tapahtuu, kun kuvaat kamerallasi suoraan JPEG-kuvia ja kamerassa on valittu sRGB-väriavaruus. Kirjoitin periaatteessa sen vuoksi, että tein säädön tässä hyvin yksinkertaisesti ja eri kameroissa on erilaisia tapoja tehdä tämä säätö ja silloin myös värit ovat eri valmistajilla hiukan erilaisia. 

Huomaa: ”Tavallisessa” kuvauksessa ja kuvia monitorilla katsellessa ei tietenkään ole mikään pakko pakottaa värejä sRGB-väriavaruuden sisään (tai AdobeRGB:n sisään, jos monitorisi kykenee niin laajaan väriavaruuteen). Saat pitää värit aivan niin saturoituina kuin haluat, mutta on hyvä tietää, että useimpiin ammattimaisiin tarkoituksiin värien tulee olla kohdeväriavaruuden mukaiset. Myöskään kaikki kamerat eivät käyttäydy siististi ja säädä värejä valitun väriavaruuden gamutin mukaisiksi JPEG-kuville. Kalpeammat, gamutin sisällä olevat värit eivät ole tarpeeksi näyttäviä, markkinoinnillisista syistä on parempi tehdä väreistä kylläisiä, vahvoja ja kauniita.

 

Viimeinen esimerkkini palaa takaisin syihini tehdä asioita tavallani. Suosikkipaperini pigmenttivedoksilleni on Canson Infinity Platine Fibre Rag. Tässä on jälleen sama targetti Lightroomin oletusarvoilla (kuitenkin Custom WB). Kaikki värit asettuvat kauniisti Platine Fibre Ragin gamutin sisään! Mikä olisikaan parempaa? Täydellinen valotus vaaleimmille sävyille ja voimakkaatkin värit toistuvat puhtaasti ja sävykkäästi mitään tekemättä. Minun tarvitsee säätää vain tummimmat sävyt paikoilleen kohteen kontrastin mukaan. Useimmiten teen kyllä paljon muutakin kuvilleni mutta se ei todellakaan aiheudu pakosta eikä tarpeesta korjata mitään pielessä olevaa.

Hyötyä ilman vaivaa

Tässä lupaamani kaksi esimerkkiä, jotka osoittavat eron yksityiskohdissa ja kohinassa, kun valotetaaan ”normaalisti” kameran mukaan tai ”minun” tavalla. "Minun" tarkoittaa luonnollisesti blogin alussa antamiani asetuksia ja tapaa valottaa.

Esimerkki yksi:

 

Sama näkymä kuvattuna ensin kameran (Olympus OM-D) automaattivalotuksella ja sitten niin, että punainen varoitusväri juuri ilmestyi vaunun kirkkaaseen kylkeen. Valotuseroksi tuli yksi aukko. Molemmat kuvat on yllä avattu Lightroomiin sen oletusasetuksilla. Lukemat histogrammin alla ovat vaunun vaaleasta kyljestä.

Seuraavaksi klikkasin Auto Tonella automaattisen sävyjen säädön kummallekin kuvalle. Kuten huomaat, myös Lightroom antaa lähes tasan yhden aukon valotuseron tekemilleen korjauksille. Jälleen histogrammmien alla on lukemat samasta paikasta, ja kas kummaa myös Lightroom halusi siinä olevaksi sävyksi 96%. Näistä 100% osarajauksista näkyy, että vaunun kylki ei ole puhtaan valkoinen vaan maalin alta kuultavat vaunun aiemman omistajan merkinnät. Olisin toki voinut jatkaa kuvien säätämistä, mutta sillä ei ole merkitystä tässä. Nämä huippuvalojenkin yksityskohdat olisivat olleet hyvin samanlaisia kaikkien järkevien säätöjen jälkeen. Olen tehnyt kummallekin kuvalle samanlaisen, voimakkaan terävöityksen mutta en mitään kohinanpoistoa. On helppoa huomata, miten ETTR-kuvassa on paljon parempi taivas sekä keltaiset ja vihreät pinnat. Siinä on paljon enemmän säätövaraa vaikka mihin.

100% rajaukset kuvien oikeasta yläkulmasta osoittavat miten tummempi mutta vielä keskisininen taivas käyttäytyy. Sama voimakas terävöitys, ei kohinanpoistoa. ETTR-kuva tuo hennot pilvet paljon paremmin esiin.

Esimerkki kaksi:

  

Jälleen ensimmäinen kuva kameran automaattivalotuksella ja toinen ETTR-tavallani. Valotuseroksi tuli tällä kertaa 1,7 aukkoa. Molemmat kuvat tässä avattuina Lightroomin oletusasetuksilla, ero histogrammeissa on melkoinen. Seuraavaksi katsellaan tummia sävyjä.

Ja taas klikkasin Auto Tone kuvien sävyjen normalisoimiseksi. Nämä yksityskohdat tuolin selkänojasta ovat 2:1 ruutukaappauksia Lightroomista. Voimakas terävöitys, ei kohinanpoistoa. Kuten huomaat, ETTR-kuvassa vasemmalla yksityiskohdat erottuvat paljon paremmin ja erityisesti värikohina on vähäisempää. Myös taustassa voi huomata saman eron sileämpinä sävyinä ja tarkempina yksityiskohtina. Kohinanpoiston jälkeen ero kuvien välillä olisi vieläkin suurempi. Mitä enemmän kuvia muokkaat, sitä enemmän ETTR-valotuksesta on hyötyä. 

-p-  

Appseja ja keskusteluita Olympuksen kanssa

OM-D iPad App

Olympus on julkaissut iPad appsin, joka on ladattavissa ilmaiseksi Applen App Storesta. Se on nimeltään OM-D catalog English, joka jo kovin karusti kertoo mistä on kyse. Sehän on esite appsin valepuvussa. 

Hyvää: 

- Varsin kattava esitys OM-D:stä ja sen teknologiasta sekä uusimmista objektiiveista ja lisävarusteista.

- Uusi (ja varsin vaikuttava) 60mm f/2.8 Macro on päässyt mukaan (mutta lukijan on tajuttava navigoida kahdessa paikassa alaspäin, toisin kuin muualla, jossa mennään vaakasuunnassa).

Huonoa:

- Jotkut kuvat ovat menneet pehmeiksi, ilmeisesti huonon konversion vuoksi.

- Kuvia ei voi suurentaa, eikä muutenkaan ole käytettävissä mitään eleitä pyyhkäisyn lisäksi

- Epäloogisesti jotkut samannäköiset tekstilaatikot ovat linkkejä, toiset taas eivät, ja eikä navigointi ole muutenkaan liian intuitiivinen

- Joissakin taulukoissa teksti on lukukelvottoman pientä ja epätarkkaa

Voi, voi,Olympus, esitteen skannaaminen pdf:ksi ja sen kutsuminen appsiksi ei ole tätä päivää. Niin, eihän tämä oikeasti ole skannattu painetusta esitteestä, mutta siltä sen lukeminen enimmäkseen tuntuu. Miksi antaa lukijalle kevyttä turhautumista ja eksyksissä olon tunnetta, kun voisi antaa wow-elämyksiäkin?

Valokuvauksen opiskelua Maitanin kanssa

Olin eilen Frankfurtissa, Saksassa, ja minulla oli etuoikeus tavata Akira Watanabe Olympus Imagingista, Tokiosta. Hänen asemansa on nykyisin General Manager, Branding Strategy Department. Näytin hänelle pienen portfolion kuviani ja se johti pitkään, välittömään keskusteluun monista valokuvauksen näkökulmista kahdenkeskisen lounaan aikana. Olympukselle tulonsa aikana hän työskenteli Yoshihisa Maitanin alaisuudessa. Maitanihan oli nero sellaisten Olympus-kameroiden takana kuin Pen- ja OM-sarjat sekä XA. Alkuperäiseltä asemaltaan Watanabe oli elektroniikkainsinööri ja suunnitteli muun muassa valotukseen liittyviä osia OM-4:ään. Keskustelumme alkaessa valokuvista, hän kertoi miten Maitani opetti insinööreilleen valokuvausta. He opiskelivat hänen johdollaan, kuvasivat ja esittivät sitten kuviaan, joita herra Maitani analysoi. Kokemus oli ilmeisen positiivinen herra Watanaben eläytymisen mukaan. Tämä perinne on muuten edelleen kunniassaan, sillä Olympukselle tulevia nuoria ammattilaisia rohkaistaan ottamaan kuvia ja olemaan aktiivisia valokuvaajia. Insinöörien pitää kuvata sekä Olympuksen että kilpailijoiden kameroilla saadakseen omakohtaisen käytännön kokemuksen niistä. Akira Watanaben osoittama rakkaus ja innostus valokuvausta kohtaan oli itselleni todella vaikuttava elämys. Sellaista kokee ja näkee harvoin hänen asemassaan olevissa henkilöissä. Tämän henkilökohtaisen historiansa lisäksi hän antoi minulle aivan yhtä harvinaisen ja avoimen välähdyksen kamerateknologian kehitykseen ja visioihin. Se oli todellinen etuoikeus! Mutta valittavasti, hyvä lukija, se oli myös jotain, jota en voi tässä jakaa.

Ja uutinen

On kuitenkin yksi tieto, jonka voi julkistaa tässä ja nyt. Akira Watanabe kertoi, että Olympus työskentelee sellaisen rungon kanssa, jossa 4/3-objektiivit toimivat, kuten niiden pitääkin.

-p-

Matkalla Photokinaan 2012

Tämä outo kapistus (kuvan lähde: wikipedia) vie meidät 30 vuoden taakse. Kodak Disc Film ja Disc 4000 -kamera esiteltiin Photokinassa 1982. Kamera oli täysin automaattinen, ja filmikiekko oli kätevästi muovikasetissa. Kuvaajan tarvitsi vain sujauttaa kasetti kameraan, painaa laukaisinta ja Kodak huolehti lopusta. Se oli helpointa filmin käsittelyä koskaan. Nykyisin meillä on tietenkin muistikortit eikä enää filmikehityksiä. Pyrkimys kohti pieniä ja helppokäyttöisiä kameroita ei sen sijaan ole muuttunut mitenkään.

Pienuudesta puhuttaessa, katsopa tätä Nikon F3:n prismakoteloa. Järkyttävän iso. Tässä on Nikonin ensimmäinen automaattitarkenteinen kamera, F3 AF, joka myös esiteltiin Photokinassa 1982 (kuvan lähde: wikipedia). Systeemiin kuului kaksi automaattitarkennusobjektiivia, 80mm ja 200mm, eikä se tarkennuskaan ollut kovin nopea tämän päivän standardien mukaan. Ehkä hidas mutta ammattilaite. Tosin sen päivän ammattilaiset olivat varsin yksimielisiä siitä, että ei tässä mitään hiton automaattitarkennusta tarvita. Alkuperäisen Nikon F3:n punaisine linjoineen (alkuperäinen tarkoittaa siis myös alkuperäistä, sopusuhtaista prismaa) muotoili kuuluisa Giorgetto Giugiaro. Veikkaisin, että hänkin toivotti F3 AF:n hittoon... Kuitenkin sekä AF että punainen linja ovat säilyneet, kuten Nikonkin.

Kodak ei ollut yhtä onnekas. Kiekkofilmi oli rohkea veto yrittää yksinkertaistaa filminkäsittelyä sekä kuluttajalle että labbikselle. Sekä yksinkertaistaa kameraa. Ikävä kyllä filmi ei ollut valmis tähän. Kuvakin osoittaa miten kehitetyssä negatiivikiekossa ruudut ovat hyvin pieniä. Ne olivat liian pieniä, ja kuvista tuli liian rakeisia ja epäteräviä. Monet labbikset vielä auttoivat efektiä käyttämällä halvempia, optisesti heikompia printtereitä. Kodakin massiivisesta markkinoinnista huolimatta kiekkokameroista ei tullut koskaan suosittuja ja ne häipyivät unholaan. Samoin Kodak alkaa olla lähinnä historiaa, vaikka onkin yksi loistavimpia lukuja valokuvauksen historiassa.

Silloin Kodak oli jättiläinen, se valtasi yksin kokonaisen hallin vuoden 1982 ja monessa muussa Photokinassa. Nikon oli silloin ammattilaisen merkki, mutta sitten Canon teki todella toimivan AF:n ja mielet kääntyivät. Ehdottomasti mahtavimpiin kokemuksiin kuului Hasselbladin jättimäinen diashow, joka oli toteutettu kymmenillä 6x6-koon diaprojektoreilla. 3D:kin teki silloin yhtä monista tulemisistaan... Niin, Photokina 1982, 30 vuotta sitten, oli ensimmäinen Photokinani. Olin silloin toimittajana Kameralehdessä. 

Ei mitään uutta Kölnin auringon alla

Valitsin nämä kaksi hyvin erilaista esimerkkiä, koska ne osoittavat samalla, että valokuvauksessa ei ole oikeastaan mikään muuttunut tänä aikana. Olennaisesti valokuvaus ja sen teollisuus ovat yhä samoja. Pienempi elektroniikka ja yhä tehokkaammat tietokoneet on se todellinen muutos. Kuten sanottua, kemiallinen laboratorio kuoli, kuvat tehdään nyt kameran sisällä ja tietokoneilla. Liikkuvat mekaaniset rakenteet, kuten filmirata ja peili, syrjäytetään elektronisilla komponenteilla. Pyrkimys kohti pieniä, helppokäyttöisiä kameroita on voimakkaampi kuin koskaan. Kodakilla oli toki oikea perusidea, ajoitus vain oli väärä ja aikaikkuna toteutuksen kypsymiseen liian lyhyt. Nikoninkin toteutus oli kaukana lopullisesta mutta heillä oli aikaa parantaa sitä isomman systeemin sisällä. Sen huomasi lopulta Canonkin.

Yhä vain haluamme tulla vaikutetuiksi valokuvilla, videolla ja multimedialla. Haluamme nähdä ja näyttää kuvia. Klonksuvat diaprojektorit ovat historiaa nyt, kun meillä on sosiaalinen media ja jättimäiset screenit. Yksi media on silti säilynyt, valokuvavedos.

Minä rakastan vedostamista. Silloin 30 vuotta sitten olin juuri siirtymässä mustavalkokuvaamisesta ja -vedostamisesta diakuvaukseen ja Cibachrome-vedostukseen. Nyt teen pigmenttivedoksia. Kuva on ykkösasia, vain menetelmät ja laitteet muuttuvat. 30 vuotta sitten kamerani oli OM-1, nyt se on OM-D, niin erilaisia, niin samanlaisia.

Photokinassa 2012 tulemme näkemään laitteita, jotka ovat yhä tehokkaampia tietokoneiden ansiosta. Näemme myös parempia ja kalliimpia objektiiveja. Ne ovat kalliimpia, koska on yhä vaikempaa pitää objektiivit kasvavien mutta halvempien megapikselimäärien tasolla.

Photokina 2012 ja minä

Itselleni tämän vuoden Photokina on jotain mitä ei pitänyt enää tulla. Kaksi vuotta sitten olin siellä poikani kanssa. Hän on äänisuunnittelija ja työskentelee luonnollisesti paljon videon kanssa. Emme kiinnittäneet paljoakaan huomiota still-kameroihin, ajatus oli videossa laitteineen ja kuvanäyttelyiden katsomisessa. Olin myös samalla luopumassa studiosta ja jäämässä työelämästä sivummalle. Pidin sitä oikeasti viimeisenä Photokinanani, olin jo nähnyt saman liian monta kertaa.

Sitten tuli kuitenkin tämä bloggaus ja yhä enemmän printtien tekemistä ja näyttämistä Fotofinlandioineen. Yksi asia johti yhtäkkiä toiseen ja sen tien yksi pysäkki onkin jälleen Photokina 2012! Työskentelen Canson Infinitylle, ranskalaiselle vedostuspaperivalmistajalle. Teen jotain Olympuksen kanssa, ja, tietenkin, tapaan useita ystäviä sekä alan ihmisiä. 

Tiedän, että Canson tulee esittelemään messuilla uusia tapoja esittää ja ripustaa kuvia. Tiedän, että Olympus on luvanut toteuttaa yhden suurimmista toiveistani. Mutta minkä? 

Olen paikalla Cansonin osastolla Photokinan kolme viimeisintä päivää. Näytän siellä uusimpia printtiportfolioitani ja kerron kuvauksestani ja vedostamisestani Canon Infinity -papereille. Jos tulet Photokinaan noina päivinä, tule käymään ja juttelemaan valokuvauksesta. Lukijoiden tapaaminen livenä on aina mukavaa!

Henkilökohtaisempia ja muuta asiaa sisältäviä palavereita varten kannattaa ottaa yhteyttä etukäteen. Viikko on pitkä ja kalenterissani on vielä valkoisia aukkoja.

Jatkona, Photokinasta lähden Pariisiin ja sieltä Cansonin tehtaille australialaisen ammattikuvaajaryhmän kanssa. Pitäisi tulla hauskaa! Ja heti sieltä palattua (seuraavana päivä tosiaankin) alkaa kahden päivän seminaariluennot täällä Suomen Turussa Cansonin ja Canonin yhteisessä seminaarissa. Eläkeläiset ovat tunnetusti kiireisiä. 

-p-

-----------------

Yleistä informaatiota Photokinasta 2012 here.

E-M5 vs. E-P3: RAW-tiedostojen laatu

Tämä on aiemman, JPEG-laatua koskeneen, blogini uudelleenkirjoitus RAW-tiedostoille. Edellinen vertailu täällä.

Kasasin alle kuvakentäksi testiruudut, jotka kuvasin eri ISO-herkkyyksillä E-M5:llä ja E-P3:lla. Kuvatessa käytin tällaista:

• Objektiivi Zuiko D. 50mm f/2 Macro @F4
• Kummassakin rungossa samat aukko- ja valotusaika-asetukset vastaavilla ISO-herkkyyksillä. (Kameroiden herkkyydet vastaavat toisiaan)

Avasin RAW-tiedostot Lightroom 4.1:ssä (Release Candidate 2), tein niille normalisoinnin ja rajauksen samalla tavalla. E-M5:n rajaukset ovat 100%, pikseli ruudulla on pikseli tiedostossa. Suurensin E-P3:n rajaukset samaan kokoon Lightroomin Exportissa. Kaikissa kuvissa on kevyt terävöitys ja kohinanpoisto samoilla arvoilla.

Valitsin vertailutavaksi E-P3:n ruutujen suurentamisen, koska minua kiinnostaa laatu samankokoisissa vedoksissa. ISO-herkkyyksillä 200 ja 400 kameroiden väliset erot eivät tule näkyviin ellei vedoskoko ole suurempi kuin A3. Tällä tavalla näkyvä ero on siis se, joka voi olla nähtävissä sitä isommissa vedoksissa.

JPEG-vertailussa E-M5 oli näkyvästi parempi joka suhteessa. Korkeammilla ISO-arvoilla E-M5:n etu oli noin kaksi EV-porrasta. Silloin kirjoitin: Ero tulee uuden kennon paremmasta resoluutiosta, paremmasta laadusta per pikseli, ohuemmasta low pass (alipäästö) -suotimesta ja uudenlaisesta JPEG-prosessoinnista. Tämä vertailu osoittaa jälkimmäisen oleellisuuden silloin.

RAW-kuvilla erot eivät ole yhtä suuria tällaisessa targetissa. Tässä nähdään pääasiassa erot erotuskyvyssä ja kohinassa. E-M5:llä on etunaan 14% parempi lineaarinen erotuskyky ja ohuempi low pass -suodatin. Vaikutus näkyy selkeimmin salmiakkikuvion pienetessä. ISO 800:sta ylöspäin E-M5:n parempi kenno alkaa kasvattaa kaulaa. Jos olisin säätänyt tarkemmin kuvakohtaisesti terävöityksen ja kohinanpoiston suhdetta, E-M5 olisi hyötynyt enemmän. Kohteen vaativuuden kasvaessa E-M5 antaa lisää pelivaraa säädöissä. Sanoisin, että omalla kuvienkäsittelytavallani (Lightroomissa) ero on lähes kaksi aukkoväliä. E-P3:lla en mennyt koskaan yli ISO 1600:n. Nyt raja näyttäisi löytyvän hiukan alle ISO 6400:n.

Kuva alla E-M5, M.Zuiko 12mm f/2 (Sama kuva löytyy JPEG:nä kuvattuna mainitussa aiemmassa blogissa).

• ISO 200, @F6.3
• Säädöt Lightroom 4.1 (RC2)
• Rajaukset 100%, kuvan kirkkaimmasta ja tummimmasta kohdasta ilman lisäsäätöjä.

Kuva alla E-M5, Zuiko D. 12-60mm f/2.8-4

• ISO 200, @F5.6, tarkoituksellinen alivalotus
• Ensimmäinen kuva: avattu Lightroom 4.1een, Ligtroomin oletusasetukset, ei mitään säätöjä.
• Toinen kuva: valotuksen korjaus +5 aukkoa Lightroomissa, täysi Highlight-korjaus (-100); kaksi yksinkertaista säätöä säädettävyyden havainnollistamiseksi.
• Kolmas kuva on 100% rajaus. Tämä voimakas varjojen avaaminen tuo luonnollisesti esiin luminositeettikohinan. Mutta siinäpä se onkin. Ei mainittavaa leviämistä (ruoho on aina vaikea, kivessä oli tällainen laimukas pinta), suhteellisen terävät yksityiskohdat.

-p-