Olympus 15mm f/8 - Koiranlenkkejä ja visuaalista huvia

Olympus 15mm f/8 on pieni objektiivi, se nousee vain 9 mm kameran rungosta. Siinä on sisäänrakennettu objektiivinsuojus, jolloin suljettuna se toimii kuin runkotulppa. Olympus jopa kutsuu sitä runkotulppaobjektiiviksi (Body Cap Lens). Objektiivn alareunassa on (1970-luvun Olympus XA:n tyylinen) säätövipu, jolla suojus avataan ja suljetaan. Objektiivin näkyessä se voidaan tarkentaa samaisella vivulla. Ääriasennot ovat ääretön ja 30 cm. Äärettömän vieressä on asetus hyperfokaaliselle tarkennukselle, jolloin terävää saadaan 1 metristä eteenpäin. Aukko on kiinteä f/8. Ideana tällä objektiivilla ei ole tarkennella normaalikuvauksessa vaan käyttää hyperfokaalista asetusta koko ajan. Lähikuvauksessa 30 cm:ä lähestyttäessä tarkennuskin onnistuu, mutta käytännössä on parempi asettaa vipu 30 cm:iin tai sen lähelle ja tarkentaa kameraa liikuttamalla.

Objektiivissa on kolme linssiä. Optisesti se on ihan ok, sanoisin melkein mutta ei aivan yhtä hyvä kuin kittizoom samalla polttovälillä. En tosin ole kokeillut niitä rinnan mutta kokeilen tämän myöhemmin.

Ja mihin se sitten sopii?  

Netistä voi löytää useita keskustelunavauksia tyyliin: En tajua mikä tämän objektiivin pointti on. Ehkäpä se ei sovikaan niille, jotka eivät tajua. Muiden kohdalla riippuu hiukan mitä on hakemassa. Jos sinulla jo on Zuiko M. 17mm f/2.8 tai Lumix 14mm f/2.5, et hyödy tästä objektiivista muuta kuin vielä paremman taskuunsopivuuden ja nopean objektiivinsuojuksen. Voit käyttää mainittuja objektiiveja vallan hyvin aukolla f/8, kiinteällä tarkennuksella ja saat jokseenkin saman kuvakulman sekä tietysti paljon muita mahdollisuuksia. Ja terävämpiäkin ne taitavat olla. On kuitenkin niin, että joillakin laitteilla on oma tatsinsa. Sellainen juttu, joka muokkaa miten kuvaat niillä. Tämä on sellainen objektiivi. Se pakottaa kuvaamaan omilla ehdoillaan, muuten ei ole ollenkaan kivaa. Se on jonkinlainen yhden hitin ihme, mutta mielenkiintoinen sellainen.

Olympus markkinoi sitä englanninkielisillä sivuillaan jotenkin niin, että se "on valmis taltioimaan laajakulmakuvat aina kun kuvaustilaisuus tulee vastaan". Oikeasti ei ollenkaan. Aukko f/8 on aivan liian pimeä ollakseen aina käyttökelpoinen (ilman salamaa) normaaliin näppäilyyn, jos haluat tavallisia, teräviä kuvia. Omasta mielestäni tämän objektiivin kanssa täytyy asettua aukon f/8 mielentilaan ja työskennellä siitä lähtien ja sen seurauksilla, nimittäin erilaisilla epäterävyyksillä. Tai sitten käyttää salamaa antamaan ilmettä, mikä myös on kiinnostavaa, joskaan en ole vielä ehtinyt sinne saakka tämän objektiivin kanssa.

Koiran kanssa lenkillä

Joka aamu. Ja sehän antoi nimen omaan tämän objektiivin kanssa hyvän mahdollisuuden testata yhtä ideaa tälle objektiviille sopivaksi kuvaustyyliksi. Kiinnitin 15-millisen vanhaan, luotettavaan E-P2:eeni. Asetin kameran kuvaamaan mustavalkoista jpegiä aukon esivalinnalla ja ISO-automatiikalla (max ISO 1600). Alla olevat 34 kuvaa kertovat tarinaa neljästä aamukävelystä:

 

-p-

E-M5 vs. E-P3: RAW-tiedostojen laatu

Tämä on aiemman, JPEG-laatua koskeneen, blogini uudelleenkirjoitus RAW-tiedostoille. Edellinen vertailu täällä.

Kasasin alle kuvakentäksi testiruudut, jotka kuvasin eri ISO-herkkyyksillä E-M5:llä ja E-P3:lla. Kuvatessa käytin tällaista:

• Objektiivi Zuiko D. 50mm f/2 Macro @F4
• Kummassakin rungossa samat aukko- ja valotusaika-asetukset vastaavilla ISO-herkkyyksillä. (Kameroiden herkkyydet vastaavat toisiaan)

Avasin RAW-tiedostot Lightroom 4.1:ssä (Release Candidate 2), tein niille normalisoinnin ja rajauksen samalla tavalla. E-M5:n rajaukset ovat 100%, pikseli ruudulla on pikseli tiedostossa. Suurensin E-P3:n rajaukset samaan kokoon Lightroomin Exportissa. Kaikissa kuvissa on kevyt terävöitys ja kohinanpoisto samoilla arvoilla.

Valitsin vertailutavaksi E-P3:n ruutujen suurentamisen, koska minua kiinnostaa laatu samankokoisissa vedoksissa. ISO-herkkyyksillä 200 ja 400 kameroiden väliset erot eivät tule näkyviin ellei vedoskoko ole suurempi kuin A3. Tällä tavalla näkyvä ero on siis se, joka voi olla nähtävissä sitä isommissa vedoksissa.

JPEG-vertailussa E-M5 oli näkyvästi parempi joka suhteessa. Korkeammilla ISO-arvoilla E-M5:n etu oli noin kaksi EV-porrasta. Silloin kirjoitin: Ero tulee uuden kennon paremmasta resoluutiosta, paremmasta laadusta per pikseli, ohuemmasta low pass (alipäästö) -suotimesta ja uudenlaisesta JPEG-prosessoinnista. Tämä vertailu osoittaa jälkimmäisen oleellisuuden silloin.

RAW-kuvilla erot eivät ole yhtä suuria tällaisessa targetissa. Tässä nähdään pääasiassa erot erotuskyvyssä ja kohinassa. E-M5:llä on etunaan 14% parempi lineaarinen erotuskyky ja ohuempi low pass -suodatin. Vaikutus näkyy selkeimmin salmiakkikuvion pienetessä. ISO 800:sta ylöspäin E-M5:n parempi kenno alkaa kasvattaa kaulaa. Jos olisin säätänyt tarkemmin kuvakohtaisesti terävöityksen ja kohinanpoiston suhdetta, E-M5 olisi hyötynyt enemmän. Kohteen vaativuuden kasvaessa E-M5 antaa lisää pelivaraa säädöissä. Sanoisin, että omalla kuvienkäsittelytavallani (Lightroomissa) ero on lähes kaksi aukkoväliä. E-P3:lla en mennyt koskaan yli ISO 1600:n. Nyt raja näyttäisi löytyvän hiukan alle ISO 6400:n.

Kuva alla E-M5, M.Zuiko 12mm f/2 (Sama kuva löytyy JPEG:nä kuvattuna mainitussa aiemmassa blogissa).

• ISO 200, @F6.3
• Säädöt Lightroom 4.1 (RC2)
• Rajaukset 100%, kuvan kirkkaimmasta ja tummimmasta kohdasta ilman lisäsäätöjä.

Kuva alla E-M5, Zuiko D. 12-60mm f/2.8-4

• ISO 200, @F5.6, tarkoituksellinen alivalotus
• Ensimmäinen kuva: avattu Lightroom 4.1een, Ligtroomin oletusasetukset, ei mitään säätöjä.
• Toinen kuva: valotuksen korjaus +5 aukkoa Lightroomissa, täysi Highlight-korjaus (-100); kaksi yksinkertaista säätöä säädettävyyden havainnollistamiseksi.
• Kolmas kuva on 100% rajaus. Tämä voimakas varjojen avaaminen tuo luonnollisesti esiin luminositeettikohinan. Mutta siinäpä se onkin. Ei mainittavaa leviämistä (ruoho on aina vaikea, kivessä oli tällainen laimukas pinta), suhteellisen terävät yksityiskohdat.

-p-

Olympus E-M5: RAW-kuvien dynamiikka

Julkaisin helmikuussa blogin E-M5:n dynamiikasta. Silloin kyse oli jpeg-kuvista. Nyt on käytössä kaksi suosittua ja hyvin tunnettua konvertteria, jotka tukevat E-M5:ä. Niiden avulla pääsin tutkimaan dynamiikkaa raw-kuvissa. Nämä konvertterit ovat Lightroom 4.1 (Release Candidate 2) ja CaptureOne Pro 4.6.

Tämä kaavio esittää samat E-M5:n ja E-P3:n dynamiikat jpeg-tiedostoille (oranssi ja punainen), jotka olivat aiemmassa blogissani. Ne on itse asiassa mitattu lähtien raw-kuvista, jotka konvertoin jpeg:eiksi Olympus Viewer 2:ssa. Tämä ohjelmisto emuloi kameran jpeg-prosessia, jonka ansiosta voin säätää jpegit niin hyvälaatuisiksi kuin mahdollista.

Sininen ja vihreä kuvaaja osoittavat mitä voi saada esiin E-M5:n ja E-P3:n raw-tiedostoista. Avasin raw-tiedostot Lightroomissa ja CaptureOnessa ja mittasin dynamiikat eri ISO-arvoilla. Molemmat ohjelmistot tuottivat lähes samat tulokset E-M5:lle. E-P3:n kanssa oli joillakin ISO-arvoilla hiukan heittoja, mutta ei trendiä kummankaan softan hyväksi. Nämä kuvaajat ovat Lightroomin ja CaptureOnen keskiarvot. Suurin ja ehkä merkittävin (tai oudoin) ero oli E-M5:lle ISO 200:lla. Lightroomissa sain luettua 12,6 EV:n dynamiikan ja CaptureOnessa se oli 12,0 EV. Tarkkuus, johon pääsen on enintään 0,3 EV, joten kyse voi olla myös kumuloituvasta lukuvirheestä. ISO 400:lla molemmat ohjelmistot antoivat sitten saman tuloksen, 12 EV.

Tuota kuvaajaa katsellessa ei kannata tuijottaa eksaksteja numeroita liian vakavasti. Katso trendejä E-M5 vastaan E-P3 ja raw vastaan jpeg. Näin sanoessani uskon kuitenkin, että ei ole täysin vahinko, että sain E-P3:n dynamiikaksi 10 EV, joka on sama kuin kameran DxO Mark -tulos. Oma merkityksensä lienee myös sillä, että kaksi arvostettua ohjelmistoa tuottaa käytännössä (paitsi se ISO 200) identtiset tulokset E-M5:lle.

Olen nyt kuvannut runsaat pari tuhatta ruutua E-M5:llä. Ne kuvat osoittavat käytännön tilanteissa saman trendin E-P3:een nähden kuin tämä kaavio.

-p- 

E-M5 vastaan E-P3: Kuvalaatu JPEG-kuvissa

Kasasin alle kuvakentäksi testiruudut, jotka kuvasin eri ISO-herkkyyksillä E-M5:llä ja E-P3:lla. Kuvatessa käytin tällaista:

• Objektiivi Zuiko D. 50mm f/2 Macro @F4
• JPG Large Fine (Tallensin myös RAW-tiedostot myöhempää tarkastelua varten. JPEG-laatujen Large Fine ja Large SuperFine välillä ei ole visuaalista eroa 100% kuvissa ellei kuviin tehdä voimakasta jälkikäsittelyä)
• Picture Mode: 4 Muted @ Contrast -2, Saturation -2, Sharpness -2, Gradation Normal (Normal on Olympuksen vakio gammakäyrä JPEG-kuvissa)
• Noise reduction & noise filter: OFF
• Kummassakin rungossa samat aukko- ja valotusaika-asetukset vastaavilla ISO-herkkyyksillä.

Avasin JPEG-tiedostot Photoshopissa, tein niille normalisoinnin (tässä Auto Levels) ja rajauksen samalla tavalla. E-M5:n rajaukset ovat 100%, pikseli ruudulla on pikseli tiedostossa. Suurensin E-P3:n rajaukset samaan kokoon Bicubic Smoother -interpoloinnilla. Lopuksi kaikkiin kuviin kevyt terävöitys. (E-P3:n harmaakiilat näyttävät osin vaaleammilta kuin samat E-M5:llä. Syynä on E-P3:n ruuduissa nähtävissä oleva voimakkaampi musta reunus mustan ja valkoisen rajapinnoissa. Vakiomääräinen Auto Levels -säätö laskee täysin mustaksi menevien pikselien prosenttiosuudet samoiksi kaikissa ruuduissa ja edellä mainittu reunus vaikuttaa siinä. En lähtenyt tasaamaan harmaa-asteikkoja, koska se olisi vaikuttanut taas muuten yksityiskohtiin. Jos haluat kokeilla toisenlaista lookkia, kopioi kuva ja säädä E-P3-ruutuja. Nyt se on mahdollista.)

Valitsin vertailutavaksi E-P3:n ruutujen suurentamisen, koska minua kiinnostaa laatu samankokoisissa vedoksissa. ISO-herkkyyksillä 200 ja 400 kameroiden väliset erot eivät tule näkyviin ellei vedoskoko ole suurempi kuin A3. Tällä tavalla näkyvä ero on siis se, joka voi olla nähtävissä sitä isommissa vedoksissa.

E-M5 on näkyvästi parempi joka suhteessa: terävyys, kohinasuhde, dynamiikka... Korkeammilla ISO-arvoilla E-M5:n etu on noin kaksi EV-porrasta. Ero tulee uuden kennon paremmasta resoluutiosta, paremmasta laadusta per pikseli, ohuemmasta low pass (alipäästö) -suotimesta ja uudenlaisesta JPEG-prosessoinnista.

Vertaan myöhemmin kameroiden RAW-kuvat ja näytän kuviakin lisää.

-p- 

Kuva alla: E-M5, M.Zuiko 12mm f/2 

• ISO 200, @F6.3
• JPG Large Fine
• Picture Mode: 4 Muted @ Contrast -2, Saturation -2, Sharpness -2, Gradation Normal
• Noise reduction & noise filter: OFF
• Rajaukset 100% kuvan kirkkaimmasta ja tummimmasta alueesta

Kuva alla: E-M5, M.Zuiko 45mm f/1.8

• ISO 1600, @F2.5
• JPG Large Fine
• Picture Mode: 4 Muted @ Contrast -2, Saturation -2, Sharpness -2, Gradation Normal
• Noise reduction & noise filter: OFF
• Normalisointi ja kevyt terävöitys Lightroom 3:ssa
• Osarajaus 100%

Olympus M.Zuiko 12-50mm vertailussa

Tähän vuodenaikaan ainoa mahdollisuus vertailla uuden 12-50-millisen zoom-objektiivin kuvalaatua joihinkin muihin käyttämiini objektiiveihin on tehdä kuvaus studiosalamoilla. Muuten olosuhteet olisivat liian epämääräiset ja valoa Suomessa päivälläkin liian vähän. Tein siis ihan perinteisen testitaulukokeen. 

Yllä testiasetteluni. Käytin kahta targettia, joista toinen kuva-alan keskellä ja toinen oikeassa ylälaidassa. Kuvasin tämän saman alueen eri polttoväleillä, ja luonnollisesti niitä vastaavilla etäisyyksillä niin, että joka polttovälillä kuva-ala oli tämä sama. Valaisun tein studiosalamalaitteilla, joiden tehosäädöllä sain valotuksen joka kuvaan samaksi 1/10 aukon tarkkuudella. Näin objektiivien himmenninasetusten erot eivät tulleet vaikuttamaan tulokseen. Erotin vielä keski- ja reunatargetit toisistaan säätämällä tarkennuksen erikseen kumpaankin targettiin. Näin mahdollinen tarkennustason kaareutuminen ei vaikuttanut tuloksiin. Kaikki testiruudut ISO 200, kamerana Olympus E-P3. RAW-kuville on tehty sävyjen normalisointi, kromaattisen aberraation poisto ja kevyt terävöitys Lightroom 3.6:ssa. Siis ne samat perussäädöt, jotka tekisin oikeillekin kuville joka tapauksessa. Mahdollisten vääristymien poistoa ei ole tehty.

Polttoväli 12mm

Ensimmäinen vertailupari esittää 12-50mm zoomin kuvan keskialuetta täydellä aukolla F3.5 ja himmennettynä aukolle F5.6. Polttoväli laajakulmaisin eli 12mm. Nämä ovat 100% rajauksia, kuten jatkossa kaikki muutkin kuvat. Laatu paranee himmennettäessä, mikä lieneekin näillä aukoilla hyvin odotettavaa.

Olympuksen 4/3-sarjan zoomi Zuiko D. 12-60mm f/2.8-4.0 käy vertailuobjektiiviksi mille tahansa saman polttovälialueen objektiiville. Tässä kuvan keskialueet. Tämä tulos vastaa hyvin alla olevien Olympuksen MTF-käyrien antamaa odotusarvoa: 12-60mm zoomi on hieno objektiivi, ja erityisesti sen resoluutio (oranssit käyrät) on parempi kuin uudella objektiivilla. Näitä MTF-käyriä löytyy lisää Olympuksen sivustolta ja ne ovat hyviä apuvälineitä objektiiveja vertaillessa.

Ylärivissä näemme 12-50mm zoomin kuvan nurkat aukoilla F3.5 ja F5.6. Kontrasti ja erotuskyky paranevat himmennettäessä, mutta säteen suuntaisilla ja tangentiaalisilla viivoilla on hyvin erilainen erotuskyky. Se näkyy myös MTF-kuvasta, jossa yhtenäinen viiva edustaa säteen suuntaista (sagittal) ja katkoviiva tangentiaalista (meridional) siirtofunktiota. Verrokkeina lisäksi nurkkien tulokset 12-60mm zoomilla aukolla F3.5 (kuvassa on havaittavissa sama mutta paljon pienempi ero säteettäisissä ja tangentiaalissa linjoissa) sekä kiinteäpolttovälisellä M.Zuiko 12mm f/2 -objektiivilla aukolla F4.0. 12-millinen ei ole mitenkään superhyvä kulmissa, mutta se on tätä kohtuullista tasoa jo aukolla F2.

Polttoväli 14mm

Otin verrokiksi edelleen Olympuksen M.Zuiko 14-42mm f/3.5-5.6 kittizoomin. Yllä sen tulokset 14mm polttovälillä ja aukoilla F3.5 ja F5.6. Vasemmanpuoleiset ovat kuvan keskeltä ja oikeanpuoleiset kulmista. 12mm ja 14mm polttovälit ovat niin erilaiset, että noita ei pidä verratta suoraan. Sen vuoksi otin alle yhteiseksi polttoväliksi noin 19mm.

Polttoväli noin 19mm

Tässä kohtaa määritin kuvauspaikan Lumix 20mm f/1.7 objektiivilla. Sen jälkeen kuvasin nuo kuvan kolme zoomia samalta etäisyydeltä mutta asetin zoomauksen niin, että kuva-ala oli aina sama kuin Lumixilla. Zoomausrenkaat eivät sen vuoksi asettuneet 20mm kohdalle (koska Lumix ei oikeasti ole 20-millinen vaan lähinnä ehkä 18,5mm) mutta se ei haitanne tässä. Nämä ruudut ovat kuvan keskeltä. Lumix 20mm ja Olympuksen 12-60mm zoom ovat lähes identtiset. Täydellä aukolla 12-50mm zoomilla on hyvä erotuskyky mutta sen kontrastintoisto ei yllä 14-42mm zoomin tasolle.

 

Kuvan kulmia tarkasteltaessa, täydellä aukolla 12-50mm piirtää edelleen hyvin mutta kontrastintoisto jää vaatimattomaksi, ja siksi tulos on jokseenkin tasapeli kittizoomin kanssa. Lumix 20mm on suurin piirtein samaa tasoa kulmissa. Näiden neljän objektiivin ykkönen onkin varsin selvä.

Aukolle F5.6 himmennettynä Lumix 20mm parantaa enemmän nurkkiensa toistoa kuin zoomit omiaan.

Polttoväli 42mm

Tässä kuvassa vasemmalla keskustat täydellä aukolla ja oikealla kuvan kulmat edelleen täydellä aukolla. 12-50mm zoomi paranee koko ajan polttovälin pidentyessä. 14-42mm zoomilla sen sijaan kontrastin toisto heikkenee tällä objektiivin pisimmällä polttovälillä.

Polttoväli 50mm

Pisimpään polttoväliin siirryttäessä, vasemmalla ylhäällä on 12-50mm zoomin keskikohta täydellä aukolla. Yhdistelmän kaikki muut kuvat ovat kuva-alan kulmasta. 12-50mm zoomi paranee hiukan kontrastiltaan himmennettäessä aukolle F8. Resoluutio olisi reunoissakin varsin hyvä mutta objektiviin kontrastintoisto on vain kohtalainen. Verrokkeina kulmaruutuja muilla objektiiveilla. M.Zuiko 45mm:n testiruutu samalla aukolla F4 kuin edellä Lumix 20mm ja M.Zuiko 12mm. 50-millinen on 4/3-sarjan Zuiko 50mm f/2 Macro.

Macro-asetus

Kuvasin lähikuvaustestiksi tällaisen kellokuvan. 12-50mm zoomin polttoväli on lähikuvausasennossa 43mm ja se on kiinteä eli sitä ei voi muuttaa zoomausrenkaalla. Suurin aukko lähikuvausasennossa on F6.0. Tässä kuvausetäisyys on 200mm, joka on lähin speksattu tarkennusetäisyys.

Kokeilin sekä aukkoja F8 että F11. Pienemmällä aukolla diffraktion vaikutus alkaa jo näkyä, mutta toisaalta parempi syväterävyys saattaa olla suurempi hyöty. Joka tapauksessa 12-50mm objektiivi pystyy lähikuvauksessa varsin hienoon jälkeen. Tämä on 100% osarajaus.

Tässä vertailun vuoksi vasemmalta lukien 12-50mm zoom ja Zuiko D. 50mm f/2 Macro, aukko F8. Tarkennukset ovat hiukan eri kohdissa, joten katsele kummastakin kuvan terävintä kohtaa. 

Johtopäätöksiä

Zuiko D. 12-60mm f/2.8-4 on hiton hieno objektiivi. Senpä nyt jo taisi jokainen huomatakin. Muutenkin kuvat kertonevat hyvin selkeästi missä mennään. On kuitenkin syytä huomata, että tällainen todella tarkasti tehty testitauluvertailu on paljon raaempi kuin normaali kuvaus. Erot eivät normaalissa kuvauksessa ole ollenkaan samaa luokkaa, erilaisia häiritseviä tekijöitä on liikaa. Pienikin ero valotuksessa, tarkennuksessa tai kameran vakaudessa peittää paljon. Mutta joo, tuoltahan se näyttää, kun tarkasti katsotaan.

M.Zuiko 12-50mm f/3.5-6.3 on erittäin kohtuullinen objektiivi valokuvaukseen polttovälialueensa pidemmässä päässä ja erityisesti makroasennossan. Muuten se sopii äänettömän ja nopean tarkennuksensa sekä äänettömän power-zoominsa ansiosta paremmin videokuvaukseen. Sinne laatu riittää hyvin. Tämän voit todeta pienentämällä testiruudut 50%:iin, jolloin ne vastaavat Full HD-laatua.

-p-