Olympus E-M5: RAW-kuvien dynamiikka

Julkaisin helmikuussa blogin E-M5:n dynamiikasta. Silloin kyse oli jpeg-kuvista. Nyt on käytössä kaksi suosittua ja hyvin tunnettua konvertteria, jotka tukevat E-M5:ä. Niiden avulla pääsin tutkimaan dynamiikkaa raw-kuvissa. Nämä konvertterit ovat Lightroom 4.1 (Release Candidate 2) ja CaptureOne Pro 4.6.

Tämä kaavio esittää samat E-M5:n ja E-P3:n dynamiikat jpeg-tiedostoille (oranssi ja punainen), jotka olivat aiemmassa blogissani. Ne on itse asiassa mitattu lähtien raw-kuvista, jotka konvertoin jpeg:eiksi Olympus Viewer 2:ssa. Tämä ohjelmisto emuloi kameran jpeg-prosessia, jonka ansiosta voin säätää jpegit niin hyvälaatuisiksi kuin mahdollista.

Sininen ja vihreä kuvaaja osoittavat mitä voi saada esiin E-M5:n ja E-P3:n raw-tiedostoista. Avasin raw-tiedostot Lightroomissa ja CaptureOnessa ja mittasin dynamiikat eri ISO-arvoilla. Molemmat ohjelmistot tuottivat lähes samat tulokset E-M5:lle. E-P3:n kanssa oli joillakin ISO-arvoilla hiukan heittoja, mutta ei trendiä kummankaan softan hyväksi. Nämä kuvaajat ovat Lightroomin ja CaptureOnen keskiarvot. Suurin ja ehkä merkittävin (tai oudoin) ero oli E-M5:lle ISO 200:lla. Lightroomissa sain luettua 12,6 EV:n dynamiikan ja CaptureOnessa se oli 12,0 EV. Tarkkuus, johon pääsen on enintään 0,3 EV, joten kyse voi olla myös kumuloituvasta lukuvirheestä. ISO 400:lla molemmat ohjelmistot antoivat sitten saman tuloksen, 12 EV.

Tuota kuvaajaa katsellessa ei kannata tuijottaa eksaksteja numeroita liian vakavasti. Katso trendejä E-M5 vastaan E-P3 ja raw vastaan jpeg. Näin sanoessani uskon kuitenkin, että ei ole täysin vahinko, että sain E-P3:n dynamiikaksi 10 EV, joka on sama kuin kameran DxO Mark -tulos. Oma merkityksensä lienee myös sillä, että kaksi arvostettua ohjelmistoa tuottaa käytännössä (paitsi se ISO 200) identtiset tulokset E-M5:lle.

Olen nyt kuvannut runsaat pari tuhatta ruutua E-M5:llä. Ne kuvat osoittavat käytännön tilanteissa saman trendin E-P3:een nähden kuin tämä kaavio.

-p- 

Valota oikealle, ETTR - E-P3:lla

Tämä blogi liittyy oikeastaan kokemuksiini Olympus E-P3 kameralla (ja osin E-P2:lla sitä ennen). Kyseessä on se hyöty, joka saadaan, kun kuvataan RAW-formaatissa ja valotetaan aina niin runsaasti kuin mahdollista. Ilmaisu ”kuin mahdollista” tarkoittaa tässä sitä, että ei kuitenkaan ylivaloteta. Mitä sitten tarkoittaa ylivalotus?

Gamma

Tämän asian läpikäymisen vuoksi en mene suoraan E-P3:een vaan meidän on käytävä läpi muutamia asioita. Tarkastelemme aluksi RAW-tiedoston ja filmin välillä olevaa ratkaisevaa eroa, jonka vuoksi käsitteiden ylivalotus tai oikea valotus merkitys RAW-kuvauksessa on hämärtynyt. Se ero on gammakäyrä.

Käytännössä melkeinpä kaikkien digikameroiden valotusautomatiikka noudattelee vanhaa, filmiajalta peräisin olevaa määritystä. Se perustuu kohteen keskimääräiseen heijastavuuteen. Kamera voi olla säädetty valottamaan joko 12% tai 18% heijastavuuden mukaan. Filmillä on gammakäyrä, joka on ikäänkuin laskettelumäen muotoinen käyrä. Ylhäällä on kirkasta ja loivaa, keskiosassa jyrkkää, tasaista liukua ja alhaalla mennään loiventuen varjoihin. Kuva näyttää parhaalta, kun sen keskialueilla on hyvä kontrasti. Tummat sävyt eivät saa muuttua yhtäkkiä mustaan eivätkä vaaleat sävyt yhtäkkiä valkoiseen. Sellaiset terävät reunat eivät näytä luonnollisilta. Siksi sävymuutoksia hidastetaan kummassakin päässä loivalla kaarella. Filmikuvaajalle on tärkeintä käyttää sävyalueen keskiosan suora, hyväkontrastinen alue mahdollisimman kokonaan. Luonnollisuusvaatimuksen mukaan eroa filmityypin mukaan tulee siinä, että diakuvaajat varovat valottamasta vaaleimpia sävyalueita liian vaaleiksi (olisi ylivalotus) ja negatiivifilmille kuvaavat varovat tekemästä varjoalueita liian ohuiksi ja tummiksi (olisi alivalotus).   

Suurimmassa osassa kohteita kaikki menee hyvin, jos valotetaan kameran mittarinäyttämän mukaan. Kokemuksesta pitää tietää milloin, mihin suuntaan ja miten paljon on syytä poiketa kameran antamasta arvosta.

RAW

RAW-tiedosto eroaa filmistä siinä, että sillä ei ole samanlaista gammakäyrää, vaan se on lineaarinen. Valkoisesta mustaan mennään suoraa viivaa ilman mitään alku- ja loppuloivennuksia. Kuvan (ihmissilmälle) luonnollisuuden vaatimus toteutetaan kuitenkin RAW-konversiossa, kun RAW-tiedostosta tehdään pikselitiedosto ja tallennetaan se esimerkiksi TIFF- tai JPG-formaatissa. Silloin lopullinen kuva saa gammakäyrän ja se on käyttäjän säädettävissä jokaisessa hyvässä konvertterissa. Tosin tämä käyrä ei ole sinänsä näkyvissä läheskään aina, vain sen vaikutus kuvaan on havaittavissa.

Nyt voisi kuvitella, että mitäs eroa tässä on. Kohde vain valotetaan keskelle (tai johonkin kohtaan) sitä suoraa viivaa, tehdään se käyrä ja kaikki on hyvin. Ei sinä mitään, näin useimmat taitavat tehdäkin - samalla he hukkaavat merkittävän osan kuvan sävyistä.

RAW-tiedoston sävyt  

RAW-tiedoston kohdalla puhutaan bittisyydestä. Se tarkoittaa miten moneen pikkuruiseen portaaseen tämä suora viivamme jaetaan. Viiva nimittäin on jaettava, muuten meillä ei olisi digitaalista tiedostoa. Yleisvaikutelma on silti suora viiva, koska portaita on niin paljon. Tavallisimmin digijärjestelmissä on nykyisin 12-bittinen (per osaväri) muunnin, joka muuttaa kennon antaman analogisen (suora viiva) signaalin digitaaliseksi (pikku portaat suoralla viivalla). Parhaimmissa kameroissa voi olla myös 14- tai 16-bittinen muuunnin. Se ei kuitenkaan muuta itse asiaa, sama väli valkoisesta mustaan jaetaan vain suuremmaksi määräksi pienempiä portaita.

12-bittinen kuva muodostuu 2^12 = 4096 mahdollisesta portaasta eli sävyarvosta valkoisesta mustaan. Tässä kohtaa joudumme valitettavasti antamaan hyvästit sävyjakauman lineaarisuudelle: sävyarvot eivät jakaudu tasaisesti bitteihin. Valkoisesta kohti mustaa lähdettäessä puolet sävyistä on ensimmäisen bitin alueella. Yksinkertaisuuden vuoksi voimme puhua valokuvauksellisemmin käsittein eli aukkoväleistä: Yhden täyden himmenninaukkovälin avaaminen (esim. F5.6 -> F4) tai vastaava valotusajan lisäys (esim. 1/60s -> 1/30s) lisää valomäärän kaksinkertaiseksi. Näin ensimmäisen aukkovälin alueella valkoisesta lähtien on puolet RAW-tiedoston mahdollisista sävyistä! 12-bittisen digikameran ensimmäisen aukkovälin alueella puhtaasta valkoisesta lähtien on siis 2048 mahdollista sävyarvoa (per osaväri), seuraavan aukkovälin alueella on 1024 mahdollista sävyarvoa, jälleen seuraavan aukkovälin alueella on mahdollista 512 sävyarvoa ja niin edelleen.

Nyt ei taida enää ollakaan saman tekevää mihin kohtaan tätä mahdollista sävyjakaumaa RAW-kuva valotetaan, jos halutaan mahdollisimman sävykäs kuva!!! 

Yllä kaksi RAW-kuvaa sellaisina kuin ne Lightroom 3:een avautuvat. Ylempi on valotettu kameran mittarin (automatiikan) mukaan ja alempi on valotettu oikealle. Valotuksen muutos on +2 aukkoväliä. Kuvien alla niiden histogrammit Lightroomissa ja oletusasetuksineen, vasemmalla kameran ehdotus, oikealla oma ETTR-versioni.

Seuraavana kuvaparina nähdään samat kuvat normalisoituina. Lähinnä klikkasin Auto-painiketta plus joku pieni siirto säätimiin. Ylempänä jälleen kameran versio ja sen alla ETTR-valotettu. Säädinkuvissa vasemmalla kameraversion histogrammi ja säätimien asennot, oikealla ETTR-kuvan vastaavat. Merkittävimmät erot ovat kameraversion vaalentaminen 1,8 aukkoväliä ja ETTR-versioon mustan lisäys. Valotusta (Exposure) ei siinä ole tarvinnut liikuttaa. Yhtäkkiä katsoen kuvissa ei juuri ole eroa, mutta on niissä. Homman varsinainen koukku onkin alla.

Ja se koukku on yksityiskohtien erottuvuus ja kohina. Tässä 100% osasuurennukset, yllä kameran mukaan valotettu ja normalisoitu, alla ETTR-valotettu ja normalisoitu, kummassakaan ei luminanssikohinan poistoa. ETTR-valotus on tehokkaimpia tapoja minimoida kohina sekä varjoissa että muuallakin. Lisäksi runsas valotus ei suinkaan ole vähentänyt yksityiskohtia vaaleilla alueilla vaan lisää niitä, koska signaali/kohina-suhde paranee.

Histogrammi ja valottaminen  

Histogrammi ilmentää kuvan sävyjen jakautumista. Histogrammin oikeassa laidassa on valkoinen ja vasemmassa musta. Sen vuoksi voimme sanoa, että histogrammissa ensimmäisen aukkovälin alueella OIKEALTA on puolet kuvan mahdollisista sävyistä. 

Mitä digikameran histogrammi sitten näyttää? Se ei näytä RAW-kuvan sävyjä vaan RAW-kuvasta lasketun JPG-esikatselukuvan sävyjä. Nämä ovat riippuvaisia kameran kontrasti- ja saturaatioasetuksista. Histogrammi saattaa siis näyttää yli- tai alivalotusta (tai molempia) vaikka digikennossa sinänsä olisi vaikka kuinka paljon valotusvaraa jäljellä. Lisäksi histogrammiin vaikuttaa valittu väriavaruus. Erityisesti sRGB on suppeampi kuin kennon väriavaruus. Sen ollessa valittuna RGB-histogrammi näyttää tarpeettoman usein saturoituneiksi värejä, jotka eivät sitä todellisuudessa ole. 

Mikä pahinta, histogrammi ei edes ole hyvä ETTR-valotusmittari, koska se kertoo kuvasta globaalisti mutta ei sen yksittäisistä sävyalueista mitään. Se ei suoraan kerro mikä on juuri se kohta kuvasta, joka nyt menisi puhki. ETTR-valotus vaatii kuva-alan jokaisen pikselin erillisen käytön ja näytön valotusmittarina.   

Lopuksi se surkein: peilikameroiden perinteinen valotuksenmittaus (ennen kuvan ottoa) on vieläkin ongelmallisempi RAW-kuvauksen kannalta. Se ei ymmärrä mitään kennon käyttäytymisestä. Ne ovat kaksi aivan toisistaan irrallista asiaa.

Valota oikealle, ETTR

Peräti kolme neljäsosaa RAW-tiedoston mahdollisista sävyistä on kahden ensimmäisen aukkovälin sisällä oikealta. Tämän pitäisi olla jokaiselle RAW-kuvaajalle riittävä syy valottaa niin oikealle kuin mahdollista ilman, että kuvan sävyalueet menevät puhki. Tätä kutsutaan englannin kielessä lyhenteellä ETTR (Expose To The Right). Tässä menetelmässä luovutaan perinteisestä ”oikein” valottamisen käsitteestä. ETTR-valotuksessa RAW-tiedosto voi olla konvertteriin avattaessa liian vaalea. Konvertterin säätimillä laajennetaan sen sävyaluetta tummaan suuntaan kunnes sävyalue on haluttu. Useimmissa tapauksissa onnistuneessa valotuksessa kuvan vaaleinta sävyaluetta ei tarvitse säätää ollenkaan. Tuloksena on sävykkäämpi ja kohinan osalta jopa merkittävästi puhtaampi kuva.

ETTR:ää on kehumisen ohessa myös kritisoitu ja väheksytty nettiblogeissa. Ongelma ei kuitenkaan ole itse asiassa vaan kameroissa. Vai harva kamera tarjoaa kuvaajalle kunnon työkalut luotettavan oikealle valottamisen toteamiseen. Ilman sitä vaarana on kennon ylivalotus, jolloin kuva on korjauskelvoton. ETTR ei myöskään tarkoita aina runsaampaa valotusta kuin kameran mittari näyttää. Valotusta saatetaan niukentaa kameran mittarin näyttämästä kohteen suuren kontrastialueen vuoksi, mutta silloinkin valotetaan vaaleimpien sävyjen mukaan.

ETTR:ään pyrittäessä kameraan tulisi valita ”laimeimmat” löytyvät asetukset: mahdollisimman alhainen kontrasti ja saturaatio sekä mahdollisimman laaja väriavaruus. Live View -kameralla valotuksen säätö kennon antaman palautteen mukaan on mahdollista jo ennen valotusta mutta peilikameralla valotuksen voi nähdä vasta valotuksen jälkeen. Saadun informaation laatu riippuu siitä, miten hyvin tai huonosti kameran asetukset mukailevat RAW-tiedostoa. Lisäksi kaikki gammakäyrää muokkaavat automaattisäädöt (High Light, Shadow...) on kytkettävä pois päältä.

Toisessa esimerkissä ETTR-valotuksesta valotus on tehty jälleen kuvan vaaleimman osan eli patsaiden vaaleiden kohtien mukaan, ja se on johtanut vajaan aukon valotuksen lisäykseen kameran ehdottamasta. Histogrammi ja säätimet Lightroomin oletusasetuksilla. Lightroomin varoitusvärit osoittavat ne kohdat, joissa ainakin yksi RGB-kanava menisi tukkoon Lightroomin oletusgammalla (2.2). 

Tässä ennen/jälkeen-kuvaparissa vasemmalla yksityiskohta kuvan vaaleimmasta osasta em. oletusasetuksilla ja oikealla nähdään miten parilla pienellä säätimien siirrolla fiksataan gammakäyrän varvasta ja olkaa niin, että mikään kohta kuvassa ei mene tukkoon. ETTR ei siis johda nysväämiseen vaan vähentää sitä.

JPG-kuvaus

Selvennyksenä on mainittava, että ETTR:ää ei voi soveltaa JPG-kuvaukseen. JPG-tiedostoa ei voi onnistuneesti valottaa oikealle ja sitten jälkeenpäin tummentaa ellei kohteen sävyala ole niin kapea, että se mahtuu JPG-kuvan gammakäyrän suoralle osalle. Silloinkin todennäköisenä tuloksena olisi posteroituminen vaaleissa sävyissä.

ETTR tarkoittaa itselläni huomion kiinnittämistä kuvan sävykkääseen alueeseen. Kiillot ja heijastukset saavat ja niiden pitääkin mennä puhki, että kuva olisi oikealla tavalla sävykäs ja kontrastikas. Tässä esimerkissä ETTR-valotus on johtanut yhden aukkovälin "ylivalotukseen" kameran tarjoamaan nähden. Todellisuudessa tämä on oikein ja kameran automaattivalotuksen suunnitellut insinööri on väärässä. On makuasia mihin kohtaan laitetaan huippukillon raja. Sitä voi säätää pienen pienellä muutoksella Lightroomissa, jos niin halutaan. Muutenhan kuva on siinä. 

Olympus E-P3 ja ETTR

ETTR:n käyttö kompuroi siis useimmiten kelvottomien välineiden kanssa. Opin ETTR-valotuksen kuitenkin mainoskuvaajan ammatissani jo 90-luvun viime vuosina. Väline oli silloin Leafin kolmen valotuksen digiperä ja sen ohjelmisto. Niillä ja studiosalamalaitteilla oli mahdollista sijoittaa valotus 1/20-aukon tarkkuudella juuri siihen mihin pitikin. Myöhemmin PhaseOnen CaptureOne mahdollisti saman muilla kameroilla. Mutta tällainen vaati aina kuvauksen suoraan tietokoneeseen.

Näiden laitteiden jälkeen vasta Olympuksen VF-2 -etsin antoi itselleni uudenlaisen tien kohti takuuvarmaa ETTR-kuvausta missä ja milloin tahansa. E-P2:n kanssa opettelin näkemään etsinkuvasta milloin huippuvalojen valotus oli haluamani. Se vaati kameraan säädöt:

Shooting Menu 1 > Picture Mode > 4 Muted > Contrast -2, Saturation -2, Gradation: Normal

Custom G > Live View Boost: Off; WB Auto Keep Warm Color: Off; Color Space: Adobe RGB

Setup Menu > VF-2 Brightness: Kokeilua kunnes opin sopivan asetuksen. Sitten Custom D > Info Settings > Histogram: Off

Tämä oli vasta alkua, sillä silmä ei lopultakaan ole hyvä instrumentti, koska siihen vaikuttaa kuvaustilanteen yleinen kirkkaus. Jouduin vielä varmistamaan katsomalla VF-2:een tulevan jo otetun kuvan.

Olympus E-P3 korjasi tullessaan lopullisesti puutteen, koska siinä on lisäksi säädettävä huippuvalojen ja varjojen varoitusväri etsinkuvassa, siis ennen valotusta. Se säätö on itselläni:

Custom D > Histogram Settings > Highlight: 245

Nyt säädän valotusta kunnes sähköisessä VF-2 -etsimessä ylivalotuksen punainen varoitusväri juuri katoaa itselleni tärkeästä kohdasta. Periaatteessa tämä antaa enintään 1/6-aukon tarkkuuden, mutta käytännössä referenssikohta on erittäin lähellä arvoa 96% kuvan auetessa Lightroomiin. Se tulee vastaamaan lopullisessa kuvassa RGB-arvoa 245 ilman juuri mitään säätötarvetta, kuten yllä huomattiin. En käytä histogrammia, en käytä enää edes juuri otetun kuvan automaattista näyttöä, koska sitä ei tarvitse katsoa ainakaan valotuksen takia.

En tiedä mitään toista kamerarunkoa, jolla voisi tehdä tällaisen täydellisen valotuksen samalla tarkkuudella ja varmuudella. E-P3 on minulle ETTR King!

-p- 

Olympus E-P3:n RAW-kuvanlaatu

Kuvaan itse käytännössä pelkästään RAW-kuvia. Konvertterina käytän nykyään pääosin Lightroom 3:a. E-P3:n RAW-tiedostoja sillä ei vielä saa auki. Onneksi sain Olympuksen Viewer 2 -ohjelmiston uuden version, että voin saada käsityksen mitä E-P3:n RAW-tiedostoilta on lupa odottaa. 

Yllä on kolme vertailuruutua. Ne on kaikki kuvattu RAW-tiedostoina ISO 1600:lla. Ensimmäinen kuva ylhäältä on kuvattu E-P3:lla. Konvertoin sen TIF-tiedostoksi Olympus Viewer 2 -ohjelmistolla (uusi versio, joka tukee E-P3:a). Asetukset: kohinanpoisto pois päältä, terävöitys -2, muuten default. Toinen (keskellä) kuva on kuvattu E-P2:lla. Sama valotus ja konversio Olympus Viewer 2:ssa. Molemmissa kuvissa on sama terävöitys ja kevyt kohinanpoisto (edellistä kompensoimassa) Lightroom 3:ssa.

Johtopäätökseni (näistä ja muista kuvista): Näiden kameroiden kuvat ovat lähellä toisiaan niin, että E-P3:ssa on parempi resoluutio ja terävyys. Kohina on samanlaista tai hiukan pienempää E-P3:ssa. E-P3:n kuvissa on parempi kohteiden pintarakenne. Se johtunee E-P3:n parempilaatuisista suotimista kennon edessä. (Huomaa: todella laadukas low pass -suodatin voi yksistään maksaa enemmän kuin E-P3). Näyttäisi, että perussensori E-P3:ssa olisi E-P2:n sensoria vastaava mutta kaikki ”optiset” osat ja elektroniikka sensoriyksikössä ovat uusia.

Normaaleissa arkipäivän RAW-kuvissa, Viewer 2:lla kehitettyinä yllä kerrotulla tavalla, et ehkä huomaisi eroa näiden kahden kameran välillä. Matkassa on liikaa muuttujia. Vertailussa ero on olemassa ja  E-P3 -kuvien ilme on terävämpi, kun käytetään laadukkaita objektiiveja. Edellisessä tekstissäni totesin, että E-P3 voi olla näkyvästi parempi kamerassa prosessoituihin ja terävöitettyihin JPG-kuviin, vaikkakaan E-P3:n JPG-kuvien ilme ei aina tunnu oikealta minulle, joka otan mieluummin hiukan rakeisuutta kuin liikaa sileyttä.

Alin kuva on sama E-P2:n RAW-tiedosto kehitettynä Lightroom 3:ssa samaan visuaaliseen terävyyteen. Kuten huomaat, konvertterit eivät ole samanlaisia edes tavoiteltaessa samanlaisuutta, ilman värejä ja isoa kohteen dynamiikkaerojakaan. Lightroom on samaan aikaan parempi ja huonompi kuin Viewer 2. Mutta, kuten sanoin, saadakseni haluamiani kuvia, Viewer 2:n jälkeen tarvitaan terävöitys ja sitä kompensoiva kohinanpoisto. Lisäksi kuvan värit ovat hyvin riippuvaisia konvertterin asetuksista. RAW-kuvauksessa tiedoston valotus, konvertterin valinta ja käyttö sekä käyttäjä itse on se ratkaisevin tekijä matkalla hyviin kuviin.

-p-

E-P3 RAW, ISO 200. RAW-konversio Viewer 2:ssa. Vastavalo ei aiheuta ongelmaa dynamiikassa. Hyvin detaljeja huippuvaloista varjoihin. Hyvät värit.

E-P1 + 14-42/3.5-5.6 ED vastaan Canon 5D + 24-105/4 L IS

Mikä olisi täydellinen matkakamera? Mitä objektiiveja? Paljonko painoa ja pullottavaa kokoa? Millaisia kompromisseja koon, määrän ja laadun välillä? Nämä ovat luullakseni tuiki tuttuja pohdintoja jokaiselle kuvaajalle.

Canon 5D ja zoom-objektiiivi 24-105mm f/4 L IS oli matkakumppanini muutamia vuosia. En pidä runsaan varustemäärän kantamisesta, ja tämä yhdistelmä tarjosi minulle hyvän kuvalaadun ja monipuoliset polttovälit kohtuullisen kokoisessa ja painoisessa paketissa. Kuvanvakaaja kompensoi keskinkertaista valovoimaa, ja objektiivi tarkentuu tarpeeksi lähelle. 5D:n kuvanlaatu on myös erittäin hyvä ISO 800:aan saakka. Myöhemmin olen käyttänyt samaa objektiivia 5D MkII:n kanssa, mutta tämä yhdistelmä ei ole yhtä tasapainoinen, koska zoomi ei yllä 5D MkII:n korkeampiresoluutioisen sensorin tasolle. Mutta se onkin jo toinen tarina. Alla on maisemakuva Mauritiukselta. Kuvattu Canon 5D:llä ja 24-105mm objektiivilla. Polttoväli 45mm @ ISO 400.

Mutta sitten tuli Olympus E-P1

Verratessani E-P1:llä kuvaamieni ruutujen yleistä vaikutelmaa aikaisempiin kuviini eri digikameroilla havaitsin, että ISO 100:lla ne eivät ole liian kaukana 5D:n kuvista. Molemmissa on 12 megapikselin kenno, mikä selittää osan. 5D on lisäksi vanhempi kamera. En tiedä miten samaa tahtia Canonin ja Olympuksen kennotekniikat kehittyvät mutta joka tapauksessa 5D:n kennon pinta-ala on nelinkertainen, mikä tekee siitä edelleenkin paljon paremman kameran korkeilla herkkyyksillä. Mutta unohdetaan nyt korkeat herkkyydet ja pysytään ISO 100:ssa.

Voin jo kuulla kriittisen joukon huutavan, että ei ole reilua verrata näitä kahta kameraa. Käytetty 5D uuden 24-105mm objektiivin kanssa maksaa kolme kertaa niin paljon kuin E-P1 kittizoomilla. 5D on täyden koon kamera ja 24-105:llä on laajempi polttovälialue. Joo, se on kaikki totta. Mutta voin silti verrata mitä tahansa kameroita valitessani matkakameraani. Olisi tietysti turhaa verrata liian erilaisia kameroita kuten Sinar P2:ta PhaseOnen digiperällä johonkin Canonin Ixukseen. Siinä ei olisi järkeä, mutta tässä on!

Matkakameroita verratakseni päätin matkustaa E-P1:n ja 5D:n kanssa. Otin junan Helsinkiin ja kuvasin kirkkoja, patsaita, laivoja, toria, katuja, rakennuksia ja liikkeiden ikkunoita... ja junia. Oli mukavaa olla turisti muutaman tunnin, syödä jäätelöä ja matkustaa takaisin kotiin. No, junamatkahan kesti vain 20 minuuttia mutta silti oli kiva käydä Stadissa kauniina sunnuntai-iltapäivänä, sitä kun ei tule tehtyä usein.

Kuvaamisen fiilikset

5D voittaa mennen tullen, koska siinä on etsin ja sillä voi kuvata vakaasti niin kuin kameralla kuuluu. Minulla oli VF1-etsin koko ajan E-P1:ssä mutta se käyttö kittizoomissa on rajallista. En nauti kuvaamisesta LCD-ruudun kautta. Piste. E-P1 voittaa mennen tullen, koska se on niin pieni ja kevyt. Se on yhtä nopea käyttää kuin 5D. Sillä on helppo kuvata huomaamatta, ja sen jälkeen 5D:llä kuvaaminen tuntuu performanssilta. Molemmat tuntuvat oikeilta kunnon kameroilta mutta kummallakin kuvaaminen on erilainen kokemus. Omaan käyttööni molemmat kamerat tarkentavat ja valottavat yhtä hyvin, ja molemmat ovat säädettävissä käyttäytymään kuten haluan.

Kuvat

Otin muutaman tusinan kuvia molemmilla kameroilla. Käytin E-P1:n kittizoomin polttovälejä: 14, 18, 25, 35 ja 42mm ja yritin rajata 5D:llä samoilta jalansijoilta samalla tavalla 5D:llä. Siinä oli tietysti hiukan vaihtelua vastaavissa polttoväleissä, koska kameroiden kennojen sivusuhteet ovat erilaiset. Kuvasin useita aiheita kullakin polttovälillä, ettei tämä aiheuttanut vertailuvaikeuksia.

Kuvasin E-P1:llä RAW + SuperFineJPG -kuvia ja pelkästään RAW-kuvia 5D:llä. Avasin Olympuksen JPG:t ja Canonin RAW:t Lightroomissa. Kuvat olivat suhteellisen lähellä yleiseltä vaikutelmaltaan, mutta hienosäädin Canonin ruutuja tarpeen mukaan samaan terävyyteen ja sävyyn kuin E-P1 JPG:t. Sitten valitsin 15 edustavaa kuvaparia ja tulostin ne A3-kokoon vertailua varten. Luonnollisesti vertailin pareja myös ruudulla.

Havaintoja

E-P1:n (oik) 14mm ja 5D:n (vas) 28mm polttoväleillä 100% rajaukset ovat hyvin lähellä toisiaan laadultaan. Polttovälien tasaamisen vaikeuden vuoksi Canonin objektiivi oli tässä hiukan laajemmalla asetuksella.

E-P1:n (oik) 18mm ja 5D:n (vas) 35mm polttoväleillä 100% rajaukset ovat jälleen hyvin samanlaatuisia kuten ylläkin.

 

Nämä osasuurennokset ovat E-P1:n 25mm (oik) ja 5D:n 50mm (kesk) polttoväleillä. Tässä näkyy jo eroja, vaikkapa sanan ”NESTEKAASUA” kohdalla. Tosiasiassa sama asia näkyy jo edellisissä kuvissa vaikkapa kivessä ”1863”:n ympärillä ja nahkapinnassa. Lisäksi E-P1:n osasuurennoksessa on rakeisuutta. 5D:n kuvat ovat hyvin puhtaita, siinä yksinkertaisesti on parempi kenno ja algoritmit kuin E-P1:ssä. Tässä täytyy muistaa, että E-P1:n kuvat ovat kameran prosessoimia JPG-kuvia. Meidän täytyy odottaa, että Adobe päivittää RAW-prosessorinsa, että saamme todella vertailukelpoisia tuloksia. Ok, 100% osasuurennoksissa siis on eroja. Kuvista nautitaan hyvin harvoin 100% osasuurennoksina oikeassa elämässä. Missä voidaan odottaa, että tämä tai jotain eroa näkyy käytännössä? A3-kokoisissa vedoksissa en näe mitään näistä mainituista eroista. Koossa A2, kyllä, jotkut ihmiset näkevät, kun heitä pyydetään vertaamaan vedoksia rinnakkain. Muuten, eroja on mutta ne eivät ole niin ilmeisiä kenellekään. Netissä? Kenelläkään ei ole tarpeeksi suuria monitoreja.  Ja, lopultakaan hyvin harvat kuvat ovat kiinni viimeisen päälle mikrokontrastista. Katsopas köysiä. Eivätkö ne olekin terävämpiä E-P1-kuvassa? Tässä E-P1:n pieni krouvius on hyvästä ja se myös näkyy A3-vedoksissa.

Jatketaanpa seuraavaan pykälään: E-P1 35mm (oik) ja 5D 70mm (kesk) polttovälit. E-P1:n vaatimaton kittizoomi ei ole ollut tähän saakka yhtään huonompi kuin Canonin ammattilainen L-zoomi. Oikeastaan se on hiukan parempi 25mm (50mm) polttovälillä ja toisen hiukkasen parempi tässä. Kummallakaan objektiivilla ei terävyystaso ole suora, joten tulokset ovat kohteesta riippuvia. Nämä parit ovat silti aika tyypillisiä. Myöskään tämä kontrastiero ei ole juurikaan näkyvä A3-vedoksissa. Yksi pahimpia virheitä E-P1:ssä on punaisen leviäminen. Se näkyy yllä poikittaisissa punaisissa viivoissa. 

Viimeisenä ja vähimpänä E-P1 42mm (oik) ja 5D noin 84mm (kesk) polttovälillä. Vähimpänä, koska tässä E-P1:n kittizoomi on selvästi Canon-objektiivia huonompi. A3-vedoksissa ero esiintyy pääosin kontrastin puutteena lähes kaikissa E-P1-kuvissa. Mielestäni Olympuksen m4/3 kittizoomi on erinomainen objektiivi alueella 14-35mm. Sen hinta-laatusuhde on loistava. 42mm:n asennossa se ei ole suoranaisesti huono, mutta, no - kävele lähemmäksi, jos mahdollista ja kuvaa 35mm asetuksella.

-p-

Canon EOS 5D MkII: Ei ole sama missä kehitteessä kuvasi lilluvat

Korkeilla ISO-arvoilla eri RAW-konvertterit tekevät hyvinkin erilaista jälkeä 5D MkII:n tiedostoista. Toistaiseksi niitä on käytettävissä vasta kaksi: Canonin DPP ja Adoben Camera Raw. Kumpikaan ei nyt saa kiitettävää arvosanaa.

Olen toistaiseksi kuvannut 5D-kakkosellani lähes pelkästään hämärässä, käsivaralta. Hämärää ei tosiaan ole paljon tarvinnut hakea, mikä on ollut iso plussa juuri nyt, koska kiinnostavinta itselleni on ollut hakea uuden 5D:n korkeiden ISO-arvojen rajoja eri tyyppisille aiheille. Tosin kaikki kuvat eivät muokkaukseni jälkeen ehkä näytä niinkään hämärässä kuvatuilta, kuten alla oleva fillarikuva osoittaa.

Tämä kuva on kuitenkin valotettu käsivaralta hämärässä porttikongissa Helsingin Krunikassa. ISO 3200, f/1,4, aika 0,3 sekuntia. Objektiivina Sigma 1.4/50mm. No, oikeasti siinä on neljä ruutua, jotka on yhdistetty HDR-tekniikalla - ja sitten kuvaa on hiukan mankeloitu, venytetty, vanutettu, huuhdottu, kuivattu ja toistettu käsittely. Pikkuruudussa alla on 100% yksityiskohta kuvasta.

HYVÄÄ JÄLKEÄ VAI MONIPUOLISIA SÄÄTÖJÄ?

Kaikkia kuvia ei nyt kuitenkaan ole tarkoitus pahoinpidellä tuolla tavalla, joskus pitää olla tavallisen tylsäkin. Teräviä ja oikein kehitettyjä kuvia voin tiedostoistani tehdä tällä hetkellä joko Canonin DPP:llä tai Photoshop CS4:n mukana tulevalla Camera Raw:lla. Ongelma työskentelyn kannalta on se, että DPP tekee 5D-kakkosen tiedostoista paljon miellyttävämpää jälkeä kuin ACR. Ja mitä suurempi on herkkyys, sitä suurempi on ero DPP:n hyväksi. Ongelma tämä on siksi, että DPP on säätimiltään ja käyttöliittymältään surkea ohjelma. Olin aikanaan mukana sen kehitystyössä ja täytyy sanoa, että nyt muutaman vuoden tauon jälkeen esiin otettuna ohjelman uusin versio on aivan yhtä ahdistava ja luotaan työntävä kuin ne aiemmatkin. Oikeastaan olisi pitänyt kirjoittaa, että olin ”mukana”, sillä Canon ei kuunnellut eikä välittänyt, testattavaksi vain tuli aina uusi versio, johon oli lisätty milloin mitäkin tarpeettomia pillejä niiden tarpeellisten viheltimien sijaan. No, nyt ollaan tilanteessa, jossa positiivista on se, että jokaisen Canonin-digijärkän mukana tulee ilmainen softa, jolla pääsee heti hyödyntämään uuden kameran RAW-ominaisuuksia. Sillä voi tehdä sinänsä teknisesti hyvinkin laadukkaita kuvia, mutta mikään luovuutta ruokkiva työkalu DPP ei tosiaankaan ole. ACR sen sijaan on. Monipuolinen, innostava, kokeilemaan kehottava, mutta kuvan tekninen laatu jättää sitten enemmän toivomisen varaa.

Fillarikuva on luonnollisesti toteutettu ACR:n ja Photoshopin kautta. Tekninen laatu? Tottakai moitteeton, JOS tällaista hakee!

TESTIRUUTUJA

HUOM: Vertailukuvat poistettu 9.12.2010!

Toisin kuin edellisen blogin kameroita vertaavat ruudut, näistä on nyt poistettu värikohina ja ne on terävöitetty. Luminanssikohinaa olen vaimentanut vain aavistuksen etteivät yksityiskohdat kärsi. Siedän kuvissani mieluummin hiukan terävää rakeisuutta kuin yleistä muhjuisuutta. Huomioita:

• Ohjelmat käyttävät hyvin erilaisia algoritmeja, kuten on havaittavissa, kun verrataan vihreää, punaista, sinistä ja mustavalkoista testiruutua.
• Ohjelmien terävöitykset toimivat aivan eri tavoin, ja ACR:llä tulee raja vastaan punaisessa liian aikaisin muiden värien jäädessä kesken.
• DPP poistaa nätisti moirén ja lisää sitä kautta näennäistä resoluutiota erityisesti komposiittikanavassa (mv) ISO 100.
• DPP aina paljon parempi sinisessä, ACR niukasti punaisessa
• Ratkaiseva ero tulee rakeen muodossa: DPP:llä se on kaunista ja tiivistä ISO 3200 saakka, ISO 6400 vielä täysin hyväksyttävää. ACR on tässä 1-2 porrasta heikompi.
• Eniten pelkäsin 5D-kakkosen tulossa korkeiden ISOjen mahdollista laikukkuutta. Näin käykin ACR:llä ISO 6400:lla ja hiukan myös ISO 3200:lla (MacBeth-kartan tummimmat ruudut). DPP on käytännön kuvaamisen kannalta puhdas jopa ISO 6400 saakka.
• Ohjelmilla on aivan erilaiset käsitykset oikeasta värintoistosta. Tosin nämä erot pystyisi tasaamaan parissa minuutissa kuvassa kuin kuvassa. 

KUVAESIMERKKEJÄ

Laitan seuraavaan 5D-blogiin kuvaesimerkkejä ISO 800, 1600, 3200 ja 6400. Ne ehkä kertovat kuitenkin parhaiten miten upea kamera 5D MkII on haastavissa valaistustilanteissa. Samalla omat kokemukseni netissä kohinaa aiheuttavasta ”black spot issuesta”.

 -p-