E-M5 vs. E-P3: RAW-tiedostojen laatu

Tämä on aiemman, JPEG-laatua koskeneen, blogini uudelleenkirjoitus RAW-tiedostoille. Edellinen vertailu täällä.

Kasasin alle kuvakentäksi testiruudut, jotka kuvasin eri ISO-herkkyyksillä E-M5:llä ja E-P3:lla. Kuvatessa käytin tällaista:

• Objektiivi Zuiko D. 50mm f/2 Macro @F4
• Kummassakin rungossa samat aukko- ja valotusaika-asetukset vastaavilla ISO-herkkyyksillä. (Kameroiden herkkyydet vastaavat toisiaan)

Avasin RAW-tiedostot Lightroom 4.1:ssä (Release Candidate 2), tein niille normalisoinnin ja rajauksen samalla tavalla. E-M5:n rajaukset ovat 100%, pikseli ruudulla on pikseli tiedostossa. Suurensin E-P3:n rajaukset samaan kokoon Lightroomin Exportissa. Kaikissa kuvissa on kevyt terävöitys ja kohinanpoisto samoilla arvoilla.

Valitsin vertailutavaksi E-P3:n ruutujen suurentamisen, koska minua kiinnostaa laatu samankokoisissa vedoksissa. ISO-herkkyyksillä 200 ja 400 kameroiden väliset erot eivät tule näkyviin ellei vedoskoko ole suurempi kuin A3. Tällä tavalla näkyvä ero on siis se, joka voi olla nähtävissä sitä isommissa vedoksissa.

JPEG-vertailussa E-M5 oli näkyvästi parempi joka suhteessa. Korkeammilla ISO-arvoilla E-M5:n etu oli noin kaksi EV-porrasta. Silloin kirjoitin: Ero tulee uuden kennon paremmasta resoluutiosta, paremmasta laadusta per pikseli, ohuemmasta low pass (alipäästö) -suotimesta ja uudenlaisesta JPEG-prosessoinnista. Tämä vertailu osoittaa jälkimmäisen oleellisuuden silloin.

RAW-kuvilla erot eivät ole yhtä suuria tällaisessa targetissa. Tässä nähdään pääasiassa erot erotuskyvyssä ja kohinassa. E-M5:llä on etunaan 14% parempi lineaarinen erotuskyky ja ohuempi low pass -suodatin. Vaikutus näkyy selkeimmin salmiakkikuvion pienetessä. ISO 800:sta ylöspäin E-M5:n parempi kenno alkaa kasvattaa kaulaa. Jos olisin säätänyt tarkemmin kuvakohtaisesti terävöityksen ja kohinanpoiston suhdetta, E-M5 olisi hyötynyt enemmän. Kohteen vaativuuden kasvaessa E-M5 antaa lisää pelivaraa säädöissä. Sanoisin, että omalla kuvienkäsittelytavallani (Lightroomissa) ero on lähes kaksi aukkoväliä. E-P3:lla en mennyt koskaan yli ISO 1600:n. Nyt raja näyttäisi löytyvän hiukan alle ISO 6400:n.

Kuva alla E-M5, M.Zuiko 12mm f/2 (Sama kuva löytyy JPEG:nä kuvattuna mainitussa aiemmassa blogissa).

• ISO 200, @F6.3
• Säädöt Lightroom 4.1 (RC2)
• Rajaukset 100%, kuvan kirkkaimmasta ja tummimmasta kohdasta ilman lisäsäätöjä.

Kuva alla E-M5, Zuiko D. 12-60mm f/2.8-4

• ISO 200, @F5.6, tarkoituksellinen alivalotus
• Ensimmäinen kuva: avattu Lightroom 4.1een, Ligtroomin oletusasetukset, ei mitään säätöjä.
• Toinen kuva: valotuksen korjaus +5 aukkoa Lightroomissa, täysi Highlight-korjaus (-100); kaksi yksinkertaista säätöä säädettävyyden havainnollistamiseksi.
• Kolmas kuva on 100% rajaus. Tämä voimakas varjojen avaaminen tuo luonnollisesti esiin luminositeettikohinan. Mutta siinäpä se onkin. Ei mainittavaa leviämistä (ruoho on aina vaikea, kivessä oli tällainen laimukas pinta), suhteellisen terävät yksityiskohdat.

-p-

Olympus M.Zuiko 12-50mm 1:3.5-6.3

Sain Olympuksen uuden zoom-objektiivin, M.Zuiko 12-50mm 1:3.5-6.3, tuotantokappaleen toissapäivänä. Objektiivi on Olympuksen ensimmäinen sääsuojattu objektiivi peilittömien kameroiden M.Zuiko-sarjassa. Sääsuojattu objektiivi tavallisten runkojen joukossa, no sehän merkitsee sääsuojattua runkoa pian. Veikkaisin, että odottavan aika ei liene edes pitkä. Uusi objektiivi on herättänyt jonkin verran nettipolemiikkia julkistuksesta asti, joten on mielenkiintoista nähdä mikä peli se on. 

Yllä uusi zoomi kokovertailussa 4/3-sarjan 12-60mm 1:2.8-4 zoomin ja m4/3-sarjan 14-42 kittizoomin kanssa.

Rakenne 

Uusi objektiivi on kooltaan jonkin verran suurempi kuin 14-42mm kittizoomi kuvausasennossa. Objektiivi on muovikuorinen mutta vankan tuntuinen rakenteeltaan. Sekä tarkennus että zoomaus tapahtuvat sisäisesti, joten objektiivissa ei ole muita ulkoisia liikkuvia osia kuin tarkennus- ja zoomausrenkaat. Kapea tarkennusrengas on objektiivin etuosassa. Zoomausrengas on täysin sähköinen. Manuaaliasennossa se toimii kuten normaali zoomausrengas. E-asennossa se on power-zoomin kytkin. Silloin zoomausnopeus riippuu kiertoliikkeen voimakkuudesta. Manuaali- ja e-asento valitaan liikuttamalla zoomausrengasta objektiivin pitkittäissuunnassa. Valitun asennon näyttö on objektiivin rungon oikealla sivulla. Vasemmalta sivulta löytyvät L-Fn- ja Macro-painikkeet. Jälkimmäistä painettaessa zoomausrenkaalle löytyy kolmas asento, joka on luonnolliseti makro. Makrokuvauksessa objektiivin lähin tarkennusetäisyys on 0,2m ja pienin kuva-ala on 36x48 mm. L-Fn puolestaan on tarkoitettu erityisesti videokuvaukseen automaattitarkennuksen lukitsemiseen tilanteissa, joissa halutaan estää jatkuvan tarkennuksen lukittuminen väärään kohteeseen. 

Puolet linsseistä ovat muuta kuin tavallista optista lasia. DSA tarkoittaa Double Super Aspherical, se on linssi, jolla voidaan korvata ryhmä perinteisen optiikan linssejä.

L-Fn- ja Macro-napit ovat objektiivin vasemmalla puolella.

Ikkuna objektiivin oikealla puolella näyttää, että zoomausrengas käyttäytyy nyt kuten perinteinen zoomausrengas (vaikka onkin sähköinen). Zoomausrenkaan (oikealla) veto oikealle kytkee power-zoomin. Macro-painikkeen painaminen ja zoomausrenkaan veto vielä yhden klikkauksen oikealle säätää objektiivin valmiiksi lähikuvaukseen.

Paperilla

Olympuksen toimittaman datan perusteella voisin odottaa, että tämä objektiivi on optiselta laadultaan (kontasti ja resoluutio) 14-42mm kittizoomin ja 4/3-sarjan 12-60mm 1:2.8-4 zoomin välillä. MTF-käyrät löytyvät Olympuksen nettisivuilta. Nekin kertovat  suhteellisen tasaisesta laadusta koko kuva-alalla. Uusi objektiivi ei tule pärjäämään erityisesti resoluutioltaan 12-60-milliselle laajakulma-asennossa. Sen sijaan pisimmillä polttoväleillä eroja ei pitäisi juurikaan näkyä. Se taas tarkoittaa, että kittizoomiin nähden uuden objektiivin pitäisi antaa käytännössä hyvinkin näkyvästi paremman kuvalaadun juuri pidemmässä päässä. 

Ensimmäiset kuvausvaikutelmat

Suomi ei ole todellakaan ihannemaa tällaisen objektiivin testailuun vuoden pimeimpään aikaan. Kuvasin eilen ensimmäisen satsin kuvia käyttötuntuman saamiseksi. Kaikki kuvat saivat nyt olla käsivaralta ja silloin täydellä aukolla olosuhteiden pakosta. ISO-herkkyydet ovat vuoden pimeimmän ajan vuoksi ulkona sen verran korkeita, että edellä olleiden kontrasti/resoluutio-arvioiden todentaminen jää nyt seuraavaan blogiin. Ensimmäinen vaikutelmani puoltaa kuitenkin niitä.

Huomionarvoista on, että Lightroomiin avattuna kuvissa ei ole vinjetointia käytännön kuvaustilanteissa  millään polttovälillä täydellä aukolla. Distortio on näkyvää 12mm asennossa ja häipyy lähes kokonaan 17mm mennessä. Kromaattinen aberraatio on myös voimakkainta laajakulmaisimmassa asennossa ja vähenee/häipyy polttovälin kasvaessa. Sekä distortio että kromaattinen aberraatio on helppo poistaa Lightroomin työkaluilla, ja kokonaiskorjaukselle voi tehdä polttovälikohtaisen presetin.

Alla muutama kuva, palaan tarkempaan vertailuun äsken mainitsemieni zoomien kesken joulun jälkeen.

-p-

 

Polttoväli 20mm, F4.6, 1/60s, ISO 800

Polttoväli 50mm, F6.3, 1/100s, ISO 1600.

Polttoväli 50mm, F6.3, 1/80s, ISO 1600.

Polttoväli 12mm, F3.5, 1/60s, ISO 640.

Update on December 26, 2011 at 16:58 by Pekka Potka

Englanninkieliselle puolelle tulleita kysymyksiä:

Tiedän, että zoomaus on sähköinen mutta tuntuuko se samalta kuin manuaalinen objektiivi asetettuna manuaalille?

 Manuaalisen zoomin tunnusta on niin monia  versioita perinteisissä objektiiveissa... Tämän 12-50-millisen liikkeen tuntu on pehmeämpi ja siinä on tasapainoisempi vastus kuin omassa 12-60-millisen yksilössäni. 12-50-millisen manuaalimoodissa on toki tyypillinen "sähköinen rahina", kun rengasta käännetään. Zoomausalueen äärikohdat ovat selkeät ja niissä on myös stoppausääni. Polttovälit näkyvät etsimessä (mutta vain siellä).

Voisitko laittaa myös suurimmat aukot/polttoväli? Milloin tullaan f/6.3:een?

Alla oleva kaavio osoittaa suurimmat aukot eri polttoväleillä etsinnäyttöjen mukaan: 

-p- 

Olympus E-P3:n RAW-kuvanlaatu

Kuvaan itse käytännössä pelkästään RAW-kuvia. Konvertterina käytän nykyään pääosin Lightroom 3:a. E-P3:n RAW-tiedostoja sillä ei vielä saa auki. Onneksi sain Olympuksen Viewer 2 -ohjelmiston uuden version, että voin saada käsityksen mitä E-P3:n RAW-tiedostoilta on lupa odottaa. 

Yllä on kolme vertailuruutua. Ne on kaikki kuvattu RAW-tiedostoina ISO 1600:lla. Ensimmäinen kuva ylhäältä on kuvattu E-P3:lla. Konvertoin sen TIF-tiedostoksi Olympus Viewer 2 -ohjelmistolla (uusi versio, joka tukee E-P3:a). Asetukset: kohinanpoisto pois päältä, terävöitys -2, muuten default. Toinen (keskellä) kuva on kuvattu E-P2:lla. Sama valotus ja konversio Olympus Viewer 2:ssa. Molemmissa kuvissa on sama terävöitys ja kevyt kohinanpoisto (edellistä kompensoimassa) Lightroom 3:ssa.

Johtopäätökseni (näistä ja muista kuvista): Näiden kameroiden kuvat ovat lähellä toisiaan niin, että E-P3:ssa on parempi resoluutio ja terävyys. Kohina on samanlaista tai hiukan pienempää E-P3:ssa. E-P3:n kuvissa on parempi kohteiden pintarakenne. Se johtunee E-P3:n parempilaatuisista suotimista kennon edessä. (Huomaa: todella laadukas low pass -suodatin voi yksistään maksaa enemmän kuin E-P3). Näyttäisi, että perussensori E-P3:ssa olisi E-P2:n sensoria vastaava mutta kaikki ”optiset” osat ja elektroniikka sensoriyksikössä ovat uusia.

Normaaleissa arkipäivän RAW-kuvissa, Viewer 2:lla kehitettyinä yllä kerrotulla tavalla, et ehkä huomaisi eroa näiden kahden kameran välillä. Matkassa on liikaa muuttujia. Vertailussa ero on olemassa ja  E-P3 -kuvien ilme on terävämpi, kun käytetään laadukkaita objektiiveja. Edellisessä tekstissäni totesin, että E-P3 voi olla näkyvästi parempi kamerassa prosessoituihin ja terävöitettyihin JPG-kuviin, vaikkakaan E-P3:n JPG-kuvien ilme ei aina tunnu oikealta minulle, joka otan mieluummin hiukan rakeisuutta kuin liikaa sileyttä.

Alin kuva on sama E-P2:n RAW-tiedosto kehitettynä Lightroom 3:ssa samaan visuaaliseen terävyyteen. Kuten huomaat, konvertterit eivät ole samanlaisia edes tavoiteltaessa samanlaisuutta, ilman värejä ja isoa kohteen dynamiikkaerojakaan. Lightroom on samaan aikaan parempi ja huonompi kuin Viewer 2. Mutta, kuten sanoin, saadakseni haluamiani kuvia, Viewer 2:n jälkeen tarvitaan terävöitys ja sitä kompensoiva kohinanpoisto. Lisäksi kuvan värit ovat hyvin riippuvaisia konvertterin asetuksista. RAW-kuvauksessa tiedoston valotus, konvertterin valinta ja käyttö sekä käyttäjä itse on se ratkaisevin tekijä matkalla hyviin kuviin.

-p-

E-P3 RAW, ISO 200. RAW-konversio Viewer 2:ssa. Vastavalo ei aiheuta ongelmaa dynamiikassa. Hyvin detaljeja huippuvaloista varjoihin. Hyvät värit.

Nikon D3x, resoluution kunkku?

Kaikki ajavat eilisen autoilla ja kuvaavat eilisen kameroilla. Näinhän se menee teknisessä mielessä. Oma kokemus tekemisestä ei toki absoluuttisesti heikkene vaikka uusia malleja tulee. Silti ammattikuvaajan näkökulmasta paikoilleen jääminen merkitsee ennen pitkää taantumista kilpailutilanteessa. Tässä suhteessa olen ollut kovin kiinnostunut Nikonin D3x-rungosta heti sen esittelystä alkaen, koska speksejä ja muuta infoa lukiessa vaikutti siltä, että Nikon on tässä kamerassa ottanut nykyisestä kennoteknologiasta kaiken irti. Kilpailukyky hinnan suhteen näytti olleen Nikonille toisarvoinen juttu. Kirjoitin D3x:stä lyhyesti blogissani jo 1.12.2008.

Samaan hengenvetoon on toki sanottava,että aina tekninen kehitys ei mene suinkaan suoraviivaisesti, ainakaan eteenpäin. Tästä hyvänä esimerkkinä on vaikkapa Leafin Volare -digiperä, joka oli laadun huipentuma pitkälle ohi sen mitä aikanaan uudempien oneshot-digikameroiden teknistä spekseistä voisi lukea. Tämä perä vain ilmensi kehitystä, joka ei vastannut enää markkinoiden logiikkaa. 

Kuvaustaustaa

Minulla on nyt ollut D3x-runko (itse asiassa kaksi runkoa) ja Nikon-objektiiveja (välillä 14-200mm) käytössäni puolentoista kuukauden ajan. Olen kuvannut näillä sekä omaksi ilokseni että työmielessä. Muutamaa kuukautta vaille kymmenen vuoden Canon-digijärkkätaustan kangistamana minulla kesti jonkin aikaa ennen kuin Nikonin käyttölogiikka alkoi mennä takaraivoon. Siihen saakka D3x vaikutti väärällä käyttöliittymältä varustetulta mystiseltä tietokoneelta. Mutta kun olin saanut konfiguroitua rungot oman kuvaustapani mukaisiksi ja sormet alkoivat löytää itsekseen nappuloille ja rattaille, kameran käyttö on ollut pelkkää nautintoa.

Tätä puolentoista kuukauden käyttökokemusta vasten uskallan sanoa, että D3x on saatavissa olevan kuvalaadun kannalta paras koskaan tehty digijärjestelmäkamera. Tällä tarkoitan vanhan kinofilmin kokoisia kennoja käyttäviä kameroita. Olisiko D3x sitten esimerkiksi omaan henkilökohtaiseen kuvaukseeni paras kamera on eri asia. Nykyinen oma kamerani Canon 5D MkII on parempi joissakin merkittävissä käytettävyysasioissa. Jos nyt ostaisin siihen käyttöön järjestelmäkameraa omilla kovalla työllä ansaitulla rahoillani, valinta olisi hintaeron vuoksi edelleen 5D MkII. Studiossa sen sijaan toisin päin menevästä valinnasta ei olisi epäilystäkään.

Maisema Ylläkseltä. Tällaiset suuret maisemat hyötyvät mahdollisimman korkeasta resoluutiosta.  

Resoluutiotesti

Tässä blogissa keskityn jatkossa pelkästään tekemääni resoluutiovertailuun. Muut näkökohdat jääkööt tuonnemmaksi. Olen testannut digikameroiden resoluutioita ja värintoistoa samalla setupilla jo kymmenen vuoden ajan. Minua eivät kiinnosta absoluuttiset arvot vaan vertailu, jonka suhteutan kokemukseeni aikaisemmista laitteista käytännön tilanteissa. Vertailuni on helposti toistettavissa, antaa samat tulokset aina niin tehtäessä ja ennen kaikkea se vastaa siihen mitä kysytään. D3x:n verrokeiksi otin nyt Canonin 5D MkII:n ja PhaseOne P45+ -digiperän. Olen verrannut aikaisemmin Canonin 5D MkII:n ja 1Ds MkIII:n keskenään, joten tiedän ettei niiden resoluutiossa ISO 100:lla mitään merkittävää eroa. Ne eivät ole tasan samat mutta niin lähellä toisiaan (vaihdellen hiukan käytetyn RAW-konvertterin mukaan), että kaikki väärin verrattu -kommentit ovat turhia. Ja sitäpaitsi kuvauskokemus D3x:llä kertoi jo, ettei enää kannata viilata pilkkua näiden kahden Canonin välillä.

En voi verrata runkoja ja periä suoraan, ilman objektiiveja. Enkä välittäisikään, koska olen valokuvaaja. Objektiivi vaikuttaa aivan ratkaisevasti tällaisen testin tulokseen. Siksipä otin Canonilta ja Nikonilta kummaltakin kolme objektiivia. Käytössäni oli sopivalta polttovälialueelta AF Nikkor 85mm 1.4D, PC-E Micro Nikkor 85mm 2.8D ja AF-S Micro Nikkor 105mm 2.8G ED. Niitä vastaaviksi pareiksi otin oman erinomaiseksi todetun EF 85mm 1.2L II USM:n sekä studion hyllystä 3 kpl TS-E 90mm 2.8 ja 2kpl EF 100mm 2.8 Macro USM:ää. Canon sai tässä siis kolme lisäyritystä. Lisäksi tiesin kuvauskokemustani vastaan, että Nikon Nordicilta lainassa oleva 105mm Micro Nikkor ei voi olla kunnossa. Se on demo-objektiivi, jossa maastossa kuvattujen ruutujen perusteella VR on ilmeisesti saanut sielunvamman. Resoluutiokartta (VR off) vahvistikin tämän: Sen verran huono kaikkiin muihin verrattuna, että objektiivin seuraava osoite on huolto. Siis Nikonille jäi kaksi mahdollisuutta kuutta vastaan pärjätä.

Tämä Micro Nikkorin tapaus osoitti jälleen miten tärkeää D3x:n kaltaisen rungon kohdalla on objektiivin merkitys. Resoluutiohyödyn saa irti vain huippuobjektiiveilla. Micro Nikkorin vammaisuus olisi ehkä jäänyt jopa huomaamatta D3:lla?

Kuvasin CaptureOne Pro 4.7 -ohjelmistolla niin, että tiedostot olivat sävyalueeltaan identtiset jokaisessa vaihtoehdossa. Kehitin tiedostot  C1:ssä. Sen jälkeen avasin RAW-kuvat myös Adobe Lightroomissa ja kehitin ne myös mahdollisimman hyvin C1-kehityksiä vastaaviksi. Canon-tiedostot avasin lisäksi Canonin DPP-ohjelmistossa ja Nikonin tiedostot Nikonin Capture NX2:ssa. NX2:n käytössä tämä testiaika on ensi kokemukseni, joten tiedostojen kehitykset siellä C1-skaalaan menivät hiukan rimaa hipoen. Noita muitahan olen käyttänyt niiden synnystä asti, ja C1:tä ja DPP:tä olen ollut mukana betatestaamassa. 

Niin Nikonilta kuin Canoniltakin löytyi yksi objektiivi muita parempana. Nikonilla tosin objektiivien väliset erot olivat niin pieniä, että tavallisessa valokuvassa tuskin olisin löytänyt eroa. Hiukan parempi oli kuitenkin PC-E 85mm. Canonin puolella oma suosikkiobjektiivini 85mm 1.2L II pieksi kaikki muut. Piekseminen on tietysti liioittelua mutta oli kuitenkin helppo valita. Huom: testitaulu oli sijoitettu kaikissa tapauksissa pelkästään kuva-alan keskelle. Etsin siis kameran parasta resoluutiota, en verrannut objektiiveja sinänsä.

Sivutuotteena tosin tuli verrattua kummankin valmistajan tuotekuvaukseen suunniteltua perspektiivinkorjausobjektiivia kummankin parhaalla runkoresoluutiolla. Canon, tämä on säälittävää, nyt vauhtia 90mm tilttisiftin uusintaan!!!

Nikon väittää D3x:n kilpailevan digiperien kanssa. Siksi oli mielenkiintoista nähdä mikä on ero 24,5 megapikselin digijärkän ja 39 megapikselin digiperän välillä. P45+ perä oli kiinni Mamiya 645 AFDII-kamerassa ja objektiivina oli Mamiyan erinomainen 120mm Macro.

Kolmen kameran (kultakin paras objektiivi) vertailuruudut eri RAW-konverttereilla löytyvät täältä. Ne kannattaa downloadata, että voit katsella niitä omalla koneella 1:1. Sen lisäksi Canonin ja Nikonin tiedostot kannattaa suurentaa samaan kokoon kuin PhaseOnen. Silloin vasta paljastuvat todelliset erot.

Johtopäätöksiä

Omat johtopäätökset:

• 1. P45+, 2. D3x, 3. 5D MkII - selvästi
• D3x on yllättävän paljon Canonia parempi ja yllättävän vähän P45+:aa huonompi. Yllättävän viittaa tuossa siihen mitä oletin AA-filttereiden ja lineaaristen resoluutioerojen pohjalta. (P45+ kärsii tässä hiukan, koska kuvaustilanteessa kuvausetäisyydet määritettiin ruudun pitkän sivun suhteen). 
• Ennakkoaavistukseni D3x:stä oli aivan oikea: siinä on otettu kinofilmin kokoisesta kennosta kaikki irti pilaamatta samalla yleistä kuvauksen helppoutta turhalla moirélla.  Hinta ei siis tule tyhjästä vaan kennon lisäksi AA-filtterit ja muut oheiskapistukset on valittu ja suunniteltu paras kuvanlaatu mielessä. Canon saa panna parastaan 1Ds3:n seuraajaa kehittäessään.
• D3x pärjää hyvin kaikille digiperille, joiden megapikselilukema alkaa 2:lla, mutta kyllähän jo P45+:n koko jyllää niin kuin pitääkin.
• D3x on hyvin, hyvin kiinnostava vaihtoehto studiolle, joka pohtii investointisuhteita digijärkkien ja digiperien välillä. Canon-studiot, kuten Potkastudios joutuvat investoimaan molempiin.
• Konverttereista C1 Pro on erittäin hyvä kaikille rungoille, Lightroom tekee sille tyypillistä muhjua ja nostaa esiin 5D MkII:ssa moirén, jota ei näy ollenkaan DPP:ssä. NX2:een palaan myöhemmin, kun olen perehtynyt siihen tarkemmin.

Hyvä kuvalaatu on muutakin kuin resoluutiota, mielipiteeni D3x:stä siinä suhteessa seuraavassa laiteblogissa. 

-p-

Canon EOS 5D MkII: Kuvalaadusta

Sain eilen ensimmäisen 5D-kakkoseni. Aiemmissa teksteissä olen referoinut tämän kameran teknisiä ominaisuuksia ja ensituntumaa kädessä. Tein 5D MkII:lla vakiotestini, jotka olen tehnyt jo varsin monella digikameralla ja -perällä. Tässä hiukan vaikutelmia siitä, miltä uuden rungon kuvalaatu tuntuu verrattuna erityisesti edeltäjäänsä.

EROTUSKYKY JA KOHINA

Pienillä ISO-herkkyyksillä 5D:n ja 5D MkII:n kuvien merkittävin ero on uuden rungon pikselimäärän kasvu. Eroa on lineaarisesti hiukan alle 30%, mikä näkyy uuden rungon jonkin verran parempana erotuskykynä. Ero on olemassa ja se näkyy kyllä, jos kuvataan Canonin parhaimmilla objektiiveilla. Muuten pikselimäärän lisäyksestä ei ole mitään iloa. Saman suuruinen ero vaakasuuntaisessa pikselimäärässä muuten on hypättäessä 5D-kakkosesta PhaseOnen P45+ -digiperään, jossa on 39 miljoonaa pikseliä. Näiden välinen resoluutioero on jo selkeämpi. Tämä ero tulee pelkkien pikselien lisäksi siitä, että P45:ssä ei ole kuvaa pehmentävää antialiasing-suodinta. 

Tällä hetkellä ainoa RAW-konvertteri, joka kehittää kaikkien mainittujen kameroiden tiedostoja on Adobe Camera Raw. Kaikki vertailut on tehty sillä kehitetyillä tiedostoilla, joita ei ole terävöity eikä tehty mitään kohinan poistoa.

HUOM: Vertailukuvat poistettu 9.12.2010!

Suurin parannus näiden kahden Canon-rungon välillä on punaisessa kanavassa ja siis punaisissa väreissä ylipäätään. Normaaliherkkyyksillä punainen kanava oli 5D:n heikoin kanava. Siellä on tapahtunut nyt merkittävä yksityiskohtien erottumisen parantuminen eikä eroa siniseen kanavaan ole enää juurikaan. Vertailukuvina galleriassa punaiset värit ISO 100, rajaukset skaalattu 5D-kakkosen 100% kokoon. 

Herkkyydet 50, 100 ja 200 ovat 5D MkII:ssa käytännön kannalta hyvin samanlaiset erotuskyvyn ja kohinan kannalta. ISO 400:lla kohina alkaa hiukan olla löydettävissä, kun sen kaivaa esiin. ISO 800:sta alkaen kohina kasvaa asteittain mutta se pysyy hyvin kasassa ISO 6400:n saakka. Aiemmalla 5D:llä ISO 1600 oli suurin kalibroitu herkkyys, nyt se on ISO 6400. Vertailukuvissa vanhan 5D:n herkkyydet ISO 1600 alkaen samankokoisissa kuvissa kuin uuden kameran kaikki herkkyydet. Kuvat 100% rajauksia. Jopa uuden kameran 6400 on erotuskyvyltään parempi kuin 5D:n 1600. Kohinarakeen koossa 5D:n ISO 1600 on karkeampi kuin 5D-kakkosen ISO 3200 mutta hienompi kuin 6400. Tästä eteenpäin ero tulisi yhä selvemmäksi uuden kameran hyväksi. Erotuskyvyn säilyminen ja kohinan pysyminen aiempaa runkoa terävämpänä ovat hyviä parannuksia. Uudessa rungossa on vielä herkkyydet H1 (ISO 12500) ja H2 (ISO 25000). Kuten yleistä, näillä kalibroimattomilla lukemilla laatu laskee jo selvästi. Tein huvin vuoksi vanhalle 5D:lle myös uutta vastaavat huuhaa-herkkyydet alivalotetuista ruuduista.

VÄRIT

Testitaulu näyttää, että Canonin runkojen värintoisto on hyvin samankaltainen. Eroja tulee varmaan näkymään joissakin materiaaleissa ja yksittäisissä väreissä, mutta niistä ehkä myöhemmin. PhaseOne-perän värintoisto on selkeästi erilainen kuin Canonin. Tässä on huomattava, että nämä on kuvattu kalibroiduilla kameroilla, mutta väriprofiilit ovat Adoben konvertterin sisäänrakennetut. Jollain toisella konvertterilla tulos voisi olla toisenlainen.

SÄVYALA

Yllä olevat verrokit oli tasattu sävyalaltaan kuvien vertailtavuuden vuoksi. Default-arvoillaan 5D-kakkonen tarjoaa hiukan pidemmän sävykäyrän kuin edeltäjänsä. Sen dynamiikka on myös hiukan laajempi ”yhden herkkyyden sisällä”. Tämän mittaamiseen minulla ei ole mitään absoluuttisia arvoja antavaa mittaria, joten ”hiukan” riittää nyt ja oikeat valokuvat kertovat lopullisen vaikutelman.  Käytettävissä oleva kokonaissävyala sen sijaan on uudella rungolla huikeasti suurempi, kuten erot korkeiden ISO-herkkyyksien yksityiskohtien toistossa osoittavat. Alaherkkyyksissä 5D-kakkosen kalibroimaton ISO 50 on sävykäyrältään erilainen kuin ISO 100. Canonin aiempien mallien tapaan siinä on jyrkempi olka, jolloin taittuma sävyttömään valkoiseen tulee huippuvaloissa nopeammin kuin muilla herkkyyksillä.

ODOTUKSIA VASTAAVA

 Omat testini vahvistivat jokseenkin sen mitä Canonin speksejä lukemaan tottuneena odotinkin. EOS 5D MkII tarjoaa pienen mutta näkyvän lisän perusterävyydessä ja selkeän parannuksen suurissa herkkyyksissä. Tästä on kiva jatkaa kuvaamaan, kun tietää mitä milläkin asetuksella voi kuvilta odottaa! Ja sitä vidioottiakin pitäisi kai ihmetellä...

-p-