Valota oikealle, ETTR - E-P3:lla

Tämä blogi liittyy oikeastaan kokemuksiini Olympus E-P3 kameralla (ja osin E-P2:lla sitä ennen). Kyseessä on se hyöty, joka saadaan, kun kuvataan RAW-formaatissa ja valotetaan aina niin runsaasti kuin mahdollista. Ilmaisu ”kuin mahdollista” tarkoittaa tässä sitä, että ei kuitenkaan ylivaloteta. Mitä sitten tarkoittaa ylivalotus?

Gamma

Tämän asian läpikäymisen vuoksi en mene suoraan E-P3:een vaan meidän on käytävä läpi muutamia asioita. Tarkastelemme aluksi RAW-tiedoston ja filmin välillä olevaa ratkaisevaa eroa, jonka vuoksi käsitteiden ylivalotus tai oikea valotus merkitys RAW-kuvauksessa on hämärtynyt. Se ero on gammakäyrä.

Käytännössä melkeinpä kaikkien digikameroiden valotusautomatiikka noudattelee vanhaa, filmiajalta peräisin olevaa määritystä. Se perustuu kohteen keskimääräiseen heijastavuuteen. Kamera voi olla säädetty valottamaan joko 12% tai 18% heijastavuuden mukaan. Filmillä on gammakäyrä, joka on ikäänkuin laskettelumäen muotoinen käyrä. Ylhäällä on kirkasta ja loivaa, keskiosassa jyrkkää, tasaista liukua ja alhaalla mennään loiventuen varjoihin. Kuva näyttää parhaalta, kun sen keskialueilla on hyvä kontrasti. Tummat sävyt eivät saa muuttua yhtäkkiä mustaan eivätkä vaaleat sävyt yhtäkkiä valkoiseen. Sellaiset terävät reunat eivät näytä luonnollisilta. Siksi sävymuutoksia hidastetaan kummassakin päässä loivalla kaarella. Filmikuvaajalle on tärkeintä käyttää sävyalueen keskiosan suora, hyväkontrastinen alue mahdollisimman kokonaan. Luonnollisuusvaatimuksen mukaan eroa filmityypin mukaan tulee siinä, että diakuvaajat varovat valottamasta vaaleimpia sävyalueita liian vaaleiksi (olisi ylivalotus) ja negatiivifilmille kuvaavat varovat tekemästä varjoalueita liian ohuiksi ja tummiksi (olisi alivalotus).   

Suurimmassa osassa kohteita kaikki menee hyvin, jos valotetaan kameran mittarinäyttämän mukaan. Kokemuksesta pitää tietää milloin, mihin suuntaan ja miten paljon on syytä poiketa kameran antamasta arvosta.

RAW

RAW-tiedosto eroaa filmistä siinä, että sillä ei ole samanlaista gammakäyrää, vaan se on lineaarinen. Valkoisesta mustaan mennään suoraa viivaa ilman mitään alku- ja loppuloivennuksia. Kuvan (ihmissilmälle) luonnollisuuden vaatimus toteutetaan kuitenkin RAW-konversiossa, kun RAW-tiedostosta tehdään pikselitiedosto ja tallennetaan se esimerkiksi TIFF- tai JPG-formaatissa. Silloin lopullinen kuva saa gammakäyrän ja se on käyttäjän säädettävissä jokaisessa hyvässä konvertterissa. Tosin tämä käyrä ei ole sinänsä näkyvissä läheskään aina, vain sen vaikutus kuvaan on havaittavissa.

Nyt voisi kuvitella, että mitäs eroa tässä on. Kohde vain valotetaan keskelle (tai johonkin kohtaan) sitä suoraa viivaa, tehdään se käyrä ja kaikki on hyvin. Ei sinä mitään, näin useimmat taitavat tehdäkin - samalla he hukkaavat merkittävän osan kuvan sävyistä.

RAW-tiedoston sävyt  

RAW-tiedoston kohdalla puhutaan bittisyydestä. Se tarkoittaa miten moneen pikkuruiseen portaaseen tämä suora viivamme jaetaan. Viiva nimittäin on jaettava, muuten meillä ei olisi digitaalista tiedostoa. Yleisvaikutelma on silti suora viiva, koska portaita on niin paljon. Tavallisimmin digijärjestelmissä on nykyisin 12-bittinen (per osaväri) muunnin, joka muuttaa kennon antaman analogisen (suora viiva) signaalin digitaaliseksi (pikku portaat suoralla viivalla). Parhaimmissa kameroissa voi olla myös 14- tai 16-bittinen muuunnin. Se ei kuitenkaan muuta itse asiaa, sama väli valkoisesta mustaan jaetaan vain suuremmaksi määräksi pienempiä portaita.

12-bittinen kuva muodostuu 2^12 = 4096 mahdollisesta portaasta eli sävyarvosta valkoisesta mustaan. Tässä kohtaa joudumme valitettavasti antamaan hyvästit sävyjakauman lineaarisuudelle: sävyarvot eivät jakaudu tasaisesti bitteihin. Valkoisesta kohti mustaa lähdettäessä puolet sävyistä on ensimmäisen bitin alueella. Yksinkertaisuuden vuoksi voimme puhua valokuvauksellisemmin käsittein eli aukkoväleistä: Yhden täyden himmenninaukkovälin avaaminen (esim. F5.6 -> F4) tai vastaava valotusajan lisäys (esim. 1/60s -> 1/30s) lisää valomäärän kaksinkertaiseksi. Näin ensimmäisen aukkovälin alueella valkoisesta lähtien on puolet RAW-tiedoston mahdollisista sävyistä! 12-bittisen digikameran ensimmäisen aukkovälin alueella puhtaasta valkoisesta lähtien on siis 2048 mahdollista sävyarvoa (per osaväri), seuraavan aukkovälin alueella on 1024 mahdollista sävyarvoa, jälleen seuraavan aukkovälin alueella on mahdollista 512 sävyarvoa ja niin edelleen.

Nyt ei taida enää ollakaan saman tekevää mihin kohtaan tätä mahdollista sävyjakaumaa RAW-kuva valotetaan, jos halutaan mahdollisimman sävykäs kuva!!! 

Yllä kaksi RAW-kuvaa sellaisina kuin ne Lightroom 3:een avautuvat. Ylempi on valotettu kameran mittarin (automatiikan) mukaan ja alempi on valotettu oikealle. Valotuksen muutos on +2 aukkoväliä. Kuvien alla niiden histogrammit Lightroomissa ja oletusasetuksineen, vasemmalla kameran ehdotus, oikealla oma ETTR-versioni.

Seuraavana kuvaparina nähdään samat kuvat normalisoituina. Lähinnä klikkasin Auto-painiketta plus joku pieni siirto säätimiin. Ylempänä jälleen kameran versio ja sen alla ETTR-valotettu. Säädinkuvissa vasemmalla kameraversion histogrammi ja säätimien asennot, oikealla ETTR-kuvan vastaavat. Merkittävimmät erot ovat kameraversion vaalentaminen 1,8 aukkoväliä ja ETTR-versioon mustan lisäys. Valotusta (Exposure) ei siinä ole tarvinnut liikuttaa. Yhtäkkiä katsoen kuvissa ei juuri ole eroa, mutta on niissä. Homman varsinainen koukku onkin alla.

Ja se koukku on yksityiskohtien erottuvuus ja kohina. Tässä 100% osasuurennukset, yllä kameran mukaan valotettu ja normalisoitu, alla ETTR-valotettu ja normalisoitu, kummassakaan ei luminanssikohinan poistoa. ETTR-valotus on tehokkaimpia tapoja minimoida kohina sekä varjoissa että muuallakin. Lisäksi runsas valotus ei suinkaan ole vähentänyt yksityiskohtia vaaleilla alueilla vaan lisää niitä, koska signaali/kohina-suhde paranee.

Histogrammi ja valottaminen  

Histogrammi ilmentää kuvan sävyjen jakautumista. Histogrammin oikeassa laidassa on valkoinen ja vasemmassa musta. Sen vuoksi voimme sanoa, että histogrammissa ensimmäisen aukkovälin alueella OIKEALTA on puolet kuvan mahdollisista sävyistä. 

Mitä digikameran histogrammi sitten näyttää? Se ei näytä RAW-kuvan sävyjä vaan RAW-kuvasta lasketun JPG-esikatselukuvan sävyjä. Nämä ovat riippuvaisia kameran kontrasti- ja saturaatioasetuksista. Histogrammi saattaa siis näyttää yli- tai alivalotusta (tai molempia) vaikka digikennossa sinänsä olisi vaikka kuinka paljon valotusvaraa jäljellä. Lisäksi histogrammiin vaikuttaa valittu väriavaruus. Erityisesti sRGB on suppeampi kuin kennon väriavaruus. Sen ollessa valittuna RGB-histogrammi näyttää tarpeettoman usein saturoituneiksi värejä, jotka eivät sitä todellisuudessa ole. 

Mikä pahinta, histogrammi ei edes ole hyvä ETTR-valotusmittari, koska se kertoo kuvasta globaalisti mutta ei sen yksittäisistä sävyalueista mitään. Se ei suoraan kerro mikä on juuri se kohta kuvasta, joka nyt menisi puhki. ETTR-valotus vaatii kuva-alan jokaisen pikselin erillisen käytön ja näytön valotusmittarina.   

Lopuksi se surkein: peilikameroiden perinteinen valotuksenmittaus (ennen kuvan ottoa) on vieläkin ongelmallisempi RAW-kuvauksen kannalta. Se ei ymmärrä mitään kennon käyttäytymisestä. Ne ovat kaksi aivan toisistaan irrallista asiaa.

Valota oikealle, ETTR

Peräti kolme neljäsosaa RAW-tiedoston mahdollisista sävyistä on kahden ensimmäisen aukkovälin sisällä oikealta. Tämän pitäisi olla jokaiselle RAW-kuvaajalle riittävä syy valottaa niin oikealle kuin mahdollista ilman, että kuvan sävyalueet menevät puhki. Tätä kutsutaan englannin kielessä lyhenteellä ETTR (Expose To The Right). Tässä menetelmässä luovutaan perinteisestä ”oikein” valottamisen käsitteestä. ETTR-valotuksessa RAW-tiedosto voi olla konvertteriin avattaessa liian vaalea. Konvertterin säätimillä laajennetaan sen sävyaluetta tummaan suuntaan kunnes sävyalue on haluttu. Useimmissa tapauksissa onnistuneessa valotuksessa kuvan vaaleinta sävyaluetta ei tarvitse säätää ollenkaan. Tuloksena on sävykkäämpi ja kohinan osalta jopa merkittävästi puhtaampi kuva.

ETTR:ää on kehumisen ohessa myös kritisoitu ja väheksytty nettiblogeissa. Ongelma ei kuitenkaan ole itse asiassa vaan kameroissa. Vai harva kamera tarjoaa kuvaajalle kunnon työkalut luotettavan oikealle valottamisen toteamiseen. Ilman sitä vaarana on kennon ylivalotus, jolloin kuva on korjauskelvoton. ETTR ei myöskään tarkoita aina runsaampaa valotusta kuin kameran mittari näyttää. Valotusta saatetaan niukentaa kameran mittarin näyttämästä kohteen suuren kontrastialueen vuoksi, mutta silloinkin valotetaan vaaleimpien sävyjen mukaan.

ETTR:ään pyrittäessä kameraan tulisi valita ”laimeimmat” löytyvät asetukset: mahdollisimman alhainen kontrasti ja saturaatio sekä mahdollisimman laaja väriavaruus. Live View -kameralla valotuksen säätö kennon antaman palautteen mukaan on mahdollista jo ennen valotusta mutta peilikameralla valotuksen voi nähdä vasta valotuksen jälkeen. Saadun informaation laatu riippuu siitä, miten hyvin tai huonosti kameran asetukset mukailevat RAW-tiedostoa. Lisäksi kaikki gammakäyrää muokkaavat automaattisäädöt (High Light, Shadow...) on kytkettävä pois päältä.

Toisessa esimerkissä ETTR-valotuksesta valotus on tehty jälleen kuvan vaaleimman osan eli patsaiden vaaleiden kohtien mukaan, ja se on johtanut vajaan aukon valotuksen lisäykseen kameran ehdottamasta. Histogrammi ja säätimet Lightroomin oletusasetuksilla. Lightroomin varoitusvärit osoittavat ne kohdat, joissa ainakin yksi RGB-kanava menisi tukkoon Lightroomin oletusgammalla (2.2). 

Tässä ennen/jälkeen-kuvaparissa vasemmalla yksityiskohta kuvan vaaleimmasta osasta em. oletusasetuksilla ja oikealla nähdään miten parilla pienellä säätimien siirrolla fiksataan gammakäyrän varvasta ja olkaa niin, että mikään kohta kuvassa ei mene tukkoon. ETTR ei siis johda nysväämiseen vaan vähentää sitä.

JPG-kuvaus

Selvennyksenä on mainittava, että ETTR:ää ei voi soveltaa JPG-kuvaukseen. JPG-tiedostoa ei voi onnistuneesti valottaa oikealle ja sitten jälkeenpäin tummentaa ellei kohteen sävyala ole niin kapea, että se mahtuu JPG-kuvan gammakäyrän suoralle osalle. Silloinkin todennäköisenä tuloksena olisi posteroituminen vaaleissa sävyissä.

ETTR tarkoittaa itselläni huomion kiinnittämistä kuvan sävykkääseen alueeseen. Kiillot ja heijastukset saavat ja niiden pitääkin mennä puhki, että kuva olisi oikealla tavalla sävykäs ja kontrastikas. Tässä esimerkissä ETTR-valotus on johtanut yhden aukkovälin "ylivalotukseen" kameran tarjoamaan nähden. Todellisuudessa tämä on oikein ja kameran automaattivalotuksen suunnitellut insinööri on väärässä. On makuasia mihin kohtaan laitetaan huippukillon raja. Sitä voi säätää pienen pienellä muutoksella Lightroomissa, jos niin halutaan. Muutenhan kuva on siinä. 

Olympus E-P3 ja ETTR

ETTR:n käyttö kompuroi siis useimmiten kelvottomien välineiden kanssa. Opin ETTR-valotuksen kuitenkin mainoskuvaajan ammatissani jo 90-luvun viime vuosina. Väline oli silloin Leafin kolmen valotuksen digiperä ja sen ohjelmisto. Niillä ja studiosalamalaitteilla oli mahdollista sijoittaa valotus 1/20-aukon tarkkuudella juuri siihen mihin pitikin. Myöhemmin PhaseOnen CaptureOne mahdollisti saman muilla kameroilla. Mutta tällainen vaati aina kuvauksen suoraan tietokoneeseen.

Näiden laitteiden jälkeen vasta Olympuksen VF-2 -etsin antoi itselleni uudenlaisen tien kohti takuuvarmaa ETTR-kuvausta missä ja milloin tahansa. E-P2:n kanssa opettelin näkemään etsinkuvasta milloin huippuvalojen valotus oli haluamani. Se vaati kameraan säädöt:

Shooting Menu 1 > Picture Mode > 4 Muted > Contrast -2, Saturation -2, Gradation: Normal

Custom G > Live View Boost: Off; WB Auto Keep Warm Color: Off; Color Space: Adobe RGB

Setup Menu > VF-2 Brightness: Kokeilua kunnes opin sopivan asetuksen. Sitten Custom D > Info Settings > Histogram: Off

Tämä oli vasta alkua, sillä silmä ei lopultakaan ole hyvä instrumentti, koska siihen vaikuttaa kuvaustilanteen yleinen kirkkaus. Jouduin vielä varmistamaan katsomalla VF-2:een tulevan jo otetun kuvan.

Olympus E-P3 korjasi tullessaan lopullisesti puutteen, koska siinä on lisäksi säädettävä huippuvalojen ja varjojen varoitusväri etsinkuvassa, siis ennen valotusta. Se säätö on itselläni:

Custom D > Histogram Settings > Highlight: 245

Nyt säädän valotusta kunnes sähköisessä VF-2 -etsimessä ylivalotuksen punainen varoitusväri juuri katoaa itselleni tärkeästä kohdasta. Periaatteessa tämä antaa enintään 1/6-aukon tarkkuuden, mutta käytännössä referenssikohta on erittäin lähellä arvoa 96% kuvan auetessa Lightroomiin. Se tulee vastaamaan lopullisessa kuvassa RGB-arvoa 245 ilman juuri mitään säätötarvetta, kuten yllä huomattiin. En käytä histogrammia, en käytä enää edes juuri otetun kuvan automaattista näyttöä, koska sitä ei tarvitse katsoa ainakaan valotuksen takia.

En tiedä mitään toista kamerarunkoa, jolla voisi tehdä tällaisen täydellisen valotuksen samalla tarkkuudella ja varmuudella. E-P3 on minulle ETTR King!

-p- 

DigiExpo 2011

DigiExpo 2011 messuttiin Helsingin messukeskuksessa viikonvaihteessa. Olin messuilla alusta loppuun, koska pidin peräti 14 esitystä fotoalueen esiintymislavoilla.

DigiExpo 2011 on ohi. Itselleni messut olivat varsin kiireinen viikonvaihde, pidin nimittäin 14 kappaletta lyhyitä luentoja kolmen päivän aikana. Muutenkin messut olivat positiivisen vilkkaat, ja erityisesti lauantaina kävijöitä oli ruuhkaksi asti.

DigiExpon valokuvapuolella oli nyt uusi konsepti. Siinä Rajala ProShop oli vuokrannut koko valokuva-alueen ja vuokrasi sitä edelleen maahantuojille ja muille näytteilleasettajille. Näin oli saatu aikaan tyylikäs, yhtenäinen ilme ja yhtenäinen, paremmin näkyvä markkinointi ennen messuja. Ehkä sen vuoksi messut muodostuivatkin taloudellisesti aiempaa paremmiksi ja antavat alan toimijoille lisää uskoa yhdessä toimimiseen.

Oma energiani meni pääosin omien luentojen hoitamiseen. Aiheitani tällä kertaa olivat Rajala ProShopin kuvakirja, Canon DPP-ohjelmisto, Adobe Lightroom 3 ja Olympus E-P3:n hyödyt omassa käytössäni. Perjantaina ja sunnuntaina kaikki aiheet mentiin läpi kertaalleen omina luentoinaan ja lauantaina tuli jo toistoakin, koska silloin oli kuusi luentoa. Valokuva-alueella pyöri erilaisia esityksiä koko ajan kahdella näyttämöllä. Näin oli varmasti tarjolla nähtävää ja kuultavaa  jokaisen mieltymysten mukaan. Itsekin seurailin kollegoiden puheita, aina niistä vain löytyy uusia näkökulmia ja tiedon pätkiä.

Laitepuolella olivat esillä kaikki tärkeimmät merkit. Poissa olevista noteerasin vain Panasonicin. Kävin itsekin kokeilemassa kaikenlaista, ja oikeastaan uutuuksista vain Canon EOS 1DX, jäi väliin sinänsä itselleni mielenkiinnottomana laitteena. Pidän sitä toki loistavana esimerkkinä siitä mitä tämän hetkisellä laskentateholla on kamerassa saavutettavissa, en vain tarvitse niitä ominaisuuksia. Omassa kuvaustavassani tarvitsen enemmän kojetta, instrumenttia kuin tuollaista vauhtikonetta. Onneksi kameroiden kehityksessä on menossa muitakin trendejä kuin olla nopeampi tietokone. Peilittömiä katsellessa oma E-P3 + VF-2 -runkoyhdistelmä yhdessä systeemin objektiivivalikoiman kanssa tuntuu edelleen optimilta. Oikeastaan vain vaikutelma vahvistui, ei ole tarvetta harkita vaihtoa muihin merkkeihin. Sen sijaan olen miettinyt oman kalustoni yläpäätä. Siellä nimittäin itselläni tuntuu olevan entistäkin vahvempi halu päästä eroon kinokoon kalustosta ja keskikoon digiperistä. Leica S2… Systeemin käytettävyys ja laatu, siinä on se juttu. 

Leicasta puheen ollen: Juttelin Leica AG:n Marc Léthenetin kanssa useampaankin otteeseen. Vaikuttaa todellakin siltä, että Leica tulee rikkomaan "rumien vanhojen miesten" kameramerkin imagonsa lopullisesti ensi vuoden Fotokinassa. Odotan suurella mielenkiinnolla! ;-) Pikku detskuna Leicasta vielä: Marcin Leica-esitelmässä oli mukavasti yleisöä herättelevä kohta, jossa hän kaatoi vettä S2-rungon ja objektiivin päälle. Hienosti toteutettu. Taidanpa ottaa mallia tekniikasta! En toki epäile S2:n tiivistyksiä sinänsä, mutta silti temppu on siinä miten se tehdään.

Rotolightin osastolla oli mielenkiintoinen uusi LED-valaisimen prototyyppi. Valaisimen valon värilämpötila on säädettävissä ja spektrin jatkuvuudenkin pitäisi olla kunnossa. Ra-arvoksi kerrottiin 90, joka on hyvä. Itse olen skeptinen tämän Ra-arvolukeman suhteen. En tarkoita, että epäilisin Rotolightia vaan sitä, että Ra-arvo ei välttämättä anna oikeaa kuvaa LED-valaisimen värientoistokyvystä valokuvauksessa. LEDeiltä puuttuu standardi, joka kertoisi koko totuuden spektrin jatkuvuudesta. Tehovastaavuudeksi annettiin 1000W. Sovin Rotolightin omistajan kanssa tarkempien taustainfojen saamisesta ja maahantuojan kanssa laitteen saamisesta kokeiltavaksi, kunhan tuotantolaitteet tulevat.   

En onneksi sortunut ostoksiin esitysten välisenä joutoaikana samaan tahtiin kuin jotkut tutut, ostin vain nipun muistikortteja SanDiskin tarjouksesta ja lisää akkuja PENiin. Kuvia siis pukkaa. Rajalan tarjouspakettien menekki näytti olevan messuilla melkoista. Olympuksella iloitsivat ja harmittelivat, että myivät messuilla loppuun koko loppuvuoden Suomen ennakkokiintiönsä Zuiko 45mm f/1.8 -objektiivia. Toivottavasti saavat lisää. 

Tällaisten messujen suola on ihmisten kanssa juttelu. Vanhoja tuttuja oli paljon, ja uusia tuli erityisesti ulkomaisista esiintyjistä. Kaikken kaikkiaan messuista jäi oikein hyvä fiilis. Ainoa miinus oli valokuva-alueen vieressä ollut Microsoftin ständi, jossa huudatettiin pelijumputusta järjettömällä voimakkuudella. Nämä idiootit pilasivat jotkut Kuvalavan esitykset täysin, ja meillä muillakin oli vaikeuksia, kun omaa ääntä ei puhuessa kuullut. Toivottavasti järjestäjän laittavat nimen muistiin ensi vuoden DigiExpon järjestelyissä huomioitavaksi. 

-p-

Olympus E-P3 ja liikkuvat kohteet

Karvakasa vasemmalla on partacolliemme Vertti, eli Memorylane One for the Sun. Vertti on virallinen ja innokas testaajani vauhtikameroille. Tosin aika harva kamera menee puhtaasti läpi Vertin testistä, koska tämä kaveri osaa liikkua niin moniin suuntiin yhtä aikaa. Vertti on elävä esimerkki Heisenbergin epätarkkuusperiaatteesta...

Konfiguroin aina tarkennuksen peukalonapille, jos se vain on mahdollista. Peilijärjestelmissä konfiguroin siihen jatkuvan automaattitarkennuksen. Kohde on terävä napin painalluksella. Jos kohde liikkuu, pidän napin painettuna ja olen valmis ottamaan kuvan tai kuvasarjan haluamallani hetkellä.

Olympuksen E-P2:ssa peukalonapille on konfiguroitava kertatarkennus, koska E-P2:n jatkuva AF on huono. Se soutaa edestakaisin eikä lukitu oikein mihinkään. E-P3:ssa tämä on muuttunut, ja nyt voin määrittää jatkuvan AF:n peukalonapille. Tarkennus on kuin kerta-AF paikoillaan pysyville kohteille ja nappi pohjassa systeemi pystyy seuraamaan monia liikkuvia kohteita. Sitten sanan ”moni” määrittely...

Vaikka E-P3:n yksittäistarkennus olisikin samalla tasolla kuin D3x:ssä, jatkuva tarkennus ei ole. Hyvällä peilijärjestelmällä, kuten D3x, pystyn seuraamaan oikullisia kohteita, kuten juoksevaa koiraa helposti, pidän tarkennuksen ja kuvaan, ja useimmat kuvat ovat teräviä, jos valotusaika on kunnossa. E-P3:lla ensimmäinen ongelma on livekuva. VF-2 -etsin on päivittämättä liian pitkään. Koiran seuraaminen, sommittelu ja jatkuva kuvaaminen on vaikea yhdistelmä. Tämä on alue, jossa optinen peilitähtäin on vielä parempi kuin sähköinen etsin. Kennon kaksinkertainen työ vie liikaa aikaa etsimeltä. Toinen seikka on, että E-P3:ssa tarkennuksen algoritminen ennustaminen on vielä hiukan vajaa. Peilikamerassa on lyhyempi aikaväli viimeisimmän tarkennusinformaation ja sulkimen laukeamisen välillä kuin livekuvakamerassa. Niissä voidaan ennustaa tarkemmin missä tarkennuksen pitää olla sulkimen lauetessa. Ja lopuksi, E-P3:n kuvataajuus, 3 kuvaa sekunnissa, ei ole paras toimintasarjoihin. Kaikki tämä voi johtaa ongelmiin kohteen seuraamisessa, sommittelussa ja terävien kuvien saamisessa. Koirien juoksukuviin en valitsisi kamerakseni E-P3:a. Ja jos minun pitäisi, en käyttäisi jatkuvaa kuvausta vaan yksittäisiä ruutuja koiraa seuraten ja liikkeen kohokohtia etsien. Tämä tekniikka näyttäisi lisäävän onnistumisprosenttia paljon.

Mutta leikkivät lapset ovat nyt helppoja, enimmäkseen. Urheilu katsomosta ja kentän laidalta on helppoa, enimmäkseen. Lentokoneet ja autot, enimmäkseen.

”Enimmäkseen”, koska liikkeen nopeus ei ole ratkaisevaa sinänsä. Merkitsevää on etäisyyden muuttumistahti. Mikään tosi nopea kaukana ei liiku nopeasti kameraan nähden. Mitä lähemmäksi liike tulee sitä vaikeammaksi se muodostuu. Alla on yksinkertainen harjoitus, joka osoittaa, että aluksi erot ovat pieniä mutta lopuksi tapahtuu nopeasti. Auto lähestyy noin 40km/h (paikan nopeusrajoitus):

Yllä olevat kuvat ovat 100% suurennuksia. Kahdeksan perättäistä kuvaa E-P3:lla. Objektiivi M.Zuiko 40-150mm 1:4-5.6. Polttoväli 40mm, aukko 4. Jatkuva tarkennus. Kuvat on yliterävöitetty niin, että terävä terävöityy, epäterävä ei.

Alla sarjan ensimmäisen ja viimeisen kuvan alkuperäinen rajaus. Seisoin siis hyvin lähellä tien reunaa. Tästä tilanteesta E-P3 selviää hyvin kahdeksaan ruutuun saakka, paitsi rajauksen vaikeutuminen lopussa. Yhdeksäs ruutu oli epäterävä.

MUUTA TARKENNUKSEEN LIITTYVÄÄ

Nikon antaa AF:n toiminta-alueeksi -1 - +19 EV D3x:lle. Olympus antaa arvot 0-18 EV E-P2:lle ja 0-20 EV E-P3:lle. Näiden arvojen välillä AF:n pitäisi löytää ja lukittua. EV 0 vastaa 1 sekuntia aukolla 1 ja ISO 100:lla. Testasin Olympukset Lumix 20mm/1.7 -objektiivilla. AF lukittui luotettavasti 1” saakka (EV 0,5, ISO 200) E-P2:lla ja 4” saakka (EV -1,5 !!, ISO 200) E-P3:lla. Testasin D3x:n 50/1.4:llä. AF lukittui luotettavasti 2” saakka (EV 0, ISO 100). Targettini oli mustia neliöitä valkoisella pohjalla, 50/50. EV 0:ssa on enää pysty näkemään D3x:n etsimen läpi. VF-2 etsin E-P2:ssa kohisee EV 0,5:ssä rajusti mutta menettelee vielä. Suuri yllätys oli VF-2:n laatu E-P3:ssa. Ei haitallista kohinaa, EV -1,5:ssäkin näki varsin hyvin mitä on tekemässä.

Todellisissa kuvaustilanteissa on tavallisesti jotain kirkkaampaa, johon tarkentaa. Nyt tilanne oli täysin harmaa hämäryys/pimeys silmilleni. D3x:n ja E-P2:n tulokset ovat loogisia. En väitä, että EV-arvoni ovat absoluuttisen oikeita sellaisenaan, tämä oli vain tapani verrata. En edes tiedä millaisia targetteja Nikonilla ja Olympuksella käytetään. Mutta että EV -1,5 E-P3:lle??? (HUOMAA: AF apuvalo ei ollut päällä.) Tarkastin useita kertoja ja tämä oli tulos, jonka sain joka kerta muihin verrattuna. E-P3:n ja muiden väli oli merkittävä, huomattava, iso, miellyttävä ja ärsyttävä. Liikkuvien kohteiden tapauksessa on aina löydettävä kontrastinen tarkennuskohta mahdollisimman nopeasti. Muuten AF ei pysty lukittumaan minnekään.

Tosiaankin, kamerassa on nyt AF-apuvalo, jos haluat herättää huomiota kuvattavissa ...

E-P3n kasvojen tunnistuksessa on uusia ominaisuuksia. Voit valita tarkentaako se oikeaan vai vasempaan silmään, tai voit asettaa sen tarkentamaan lähimpään silmään. Muoto- ja glamourkuvaajat pitävät tästä!

Voit myös tarkentaa koskettamalla minne vain OLED-takanäytössä. E-P3 tarkentaa ja ottaa kuvan. Tämä oli jännä ominaisuus ihmisten joukossa 12mm laajakulman kanssa. Kukaan ei tiennyt selailinko kuvia näytössä vai mitä tein. Toimii loistavasti runkovakaajan kanssa. Ominaisuus kytketään päälle suoraan näytöstä.

Edelleen jäin kaipaamaan tarkennusvarmistusta manuaaliobjektiiveille. Vuosia sitten meillä oli tarkennuspylväs Leafin kolmen valotuksen perien softassa. Tarkennusrengasta käännettiin ja katsottiin miten pylväs menee ylös kunnes se alkaa laskea. Sitten vain käännettiin hiukan taakse maksimiin ja siinä. Jonkin tämänkaltaisen toteuttamisen ei pitäisi olla liian vaikeaa.

Ja sitten on mahdollista zone-tarkennus 12mm/2.0 -objektiivilla... Mutta se onkin taas uusi tarina.

-p-

Olympus E-P2 plus VF-2

Tässäpä ne ovat, Olympuksen kaksoset. Ilman objektiiveja ja irrotettavia etsimiä (ja tietysti uutta kiiltävää mustaa pintaa), uusi E-P2 olisi vaikea erottaa veljestään, E-P1:stä.

EP-2:ssa on joitakin lisäyksiä EP-1:een nähden mutta merkittävin asia on uusi sähköinen etsin VF-2. EP-2:ssa on hiukan korkeampi varustekenkä ja sen takana uusi varusteliitin. VF-2 yksinkertaisesti työnnetään varustekenkään ja liittimeen. Tarvitsee vain painaa etsimen valintanappia okulaarin alla, ja käytössä on kokonaan uusi tapa katsella maailmaa PENillä.

Minulla oli esituotantoasteinen E-P2 (firmware 0.9) muutaman päivän ja saatoin kokeilla VF-2:ta käytännössä. E-P1:ni on ollut melkoisessa käytössä kesäkuun lopulta. Ikävä kyllä uusi sähköinen etsin (EVF) ei toimi E-P1:ssä. E-P2:n runko toimii tasan samalla tavalla kuin edeltäjänsä. Kesti vain pari minuuttia, kun konfiguroin sen menut ja nupit sopimaan omaan kuvaustapaani. Ainoa muutos, jonka tein käytössä oli Fn-nupin muuttaminen terävyysalueen tarkistukseen. Sehän on yksi EVF:n eduista optiseen helokehäetsimeen nähden.

VF-2 -etsin

Olympus ei asiaa suoraan vahvistanut mutta VF-2:n sisällä on ilmeisesti Epsonin uusi TFT-näyttö. Ainakin siinä on 1.44 megapikseliä. Se on suuri ja kirkas. Vertasin VF-2:ta EOS 5D MkII:een ja Nikon D3x:ään. Se ei tietenkään ole reilua, mutta tässä uudessa EVF:ssä on tosiaan suuri kuva. Ja laseillanikin näen koko kuva-alan. Kirkkaassa päivänvalossa kuva ei pärjää näille kinokoon etsimille. Ne ovat teräviä ja toistavat väriliu´ut oikein,  VF-2 taas on yhä keinotekoinen, värit ovat haaleammat ja vertailtaessa paljastuu sen pikseliluonne. Mutta kun tullaan himmeään tai vaikka tavalliseenkin huonevaloon suhde muuttuu. VF-2 on kirkaampi ja parempi. Ja jos mennään jonnekin todella hämärään, optisten etsimien läpi ei oikein enää näe - ja 5D MkII lopettaa kokonaan tarkentamisen, VF-2 sen sijaan tulee hyvin rakeiseksi mutta sillä voi edelleen rajata ja E-P2 tarkentaa aivan hienosti nappia painaen.

Olen käyttänyt yhdistelmää Lumix 20mm/1.7 objektiivi ja optinen VF-1 etsin niin pitkään, että oli aika shokeeraavaa laukaista ensimmäisen kerran VF-2:n läpi. Sehän meni sekunniksi pimeäksi... No, mekaaninen suljinhan kamerassa on. Jatkuvassa kuvauksessa sen sijaan ei ole mustaa kuvien välissä. Puolen päivän jälkeen unohdin jo kuvaavani EVF:n läpi Se vaan oli niin kätevää, kun voi nopeasti arvioida valotusta ja terävyysaluetta. Haluan tällaisen omaksi.

Mutta eikös se olekin huvittava kapistus E-P2:n päällä. Jos E-P1 ja VF-1 ovat yhdessä tyylikästä retroa niin mitä tämä on - öh, derkkuretroa? Ei voi estää, että mieleen tulee DDR-aikainen Pentacon Six ja sen neuvostoaikaiset KIev 6 -sukulaiset tai mitenkä olisi upouusi (tehdään edelleen Ukrainassa) Arax/Kiev 88 TTL-prisman kanssa. Voi veljet, Olympus!

VF-2:n melkoinen korkeus tulee monesta tekijästä: lisälaitteen rakenne, taittuva optinen osa osa kääntyy portaattomasti ylös suoraan kulmaan asti, iso näyttö, laadukas diopterikorjattu vääristämätön okulaari ja lopuksi E-P2:n varustekenkä on korkeampi lisäliittimen vuoksi. Oikeastaan korkeus kameran pohjasta okulaariin on sama kuin EOS 5D MkII:lla. Käytännössä en tuntenut, että VF-2 häiritsisi E-P2:n kompaktiutta yhtään. Sitä oikeastaan korosti se, että minun oli pidettävä kameran merkki ja design piilotettuna koko ajan. Olympus teki tässä oikein eikä tuonut pientä ja huonolaatuista EVF:ää niin kuin Panasonic GF-1:een. Jäin kuitenkin kaipaamaan VF-2:een lukitusta, nyt se on varustekengässä turhan löysässä.

VF-2 näyttää tietenkin kaiken saman informaation kuin kameran takanäyttö. E-P2:ssa on paljon valinnanvaraa: hienolinjaisia apuviivoja, vesivaaka, elävä histogrammi, valotusarvoja korjailuineen jne - tai yksinkertaisesti puhdas kuva ilman sälää. VF-2:ta voidaan käyttää kuvien katseluun, ja VF-2:sta voi siirtyä takanäyttöön ja takaisin milloin vain. VF-2 on paras näkemäni sähköinen näyttö valokuvakamerassa.

  

Muita uusia ominaisuuksia

Varustekengän takana oleva uusi liitin käy myös muille lisävarusteille, kuten stereomikrofoniadapterille (EMA-1) ja stereomikrofonille (ME-51S). Tämäkin adapteri työnnetään varustekenkään - mutta sinne menee vain yksi varuste kerrallaan, sama koskee ulkoista salamaa. Minua asia ei ole vielä häirinnyt mutta ymmärrän, että joitakin on.

AF-seurannan lukitus on nyt parempi kuin E-P1:ssä speksien mukaan mutta en huomannut suurta eroa. Ainakaan ei olla vielä EOS 5D MkII:n luokassa, joka on minulle käytettävyyden alaraja.

HD-video on edelleen 720p mutta nyt toimivat myös käsisäädöt. Taidefilttereihin on lisätty kaksi uutta: dioraama ja krossikehitys. Dioraama tekee ihmiset ja rakennukset lelumaisiksi blurraamalla alhaalta ja ylhäältä, ja krossikehitys tekee fantsuja värejä. En ole vakuuttunut, vaikka täytyy kyllä myöntää, että minulla on leikkausta odottamassa melkoisesti E-P1:n ART 6 -filtterillä kuvattua töksähtelevää videomateriaalia. Viimeisenä ja vähäisimpänä on lisää kuva-automatiikkaa (i-Enhance) ja kuvaesitysten kauko-ohjausta HDMI:n välityksellä.

Lisävaruste, jonka oikeasti haluaisin nähdä on näyttöpiuha rungon ja VF-2:n välille. Se antaisi paljon uusia mahdollisuuksia etäkuvaamiseen.

Kaiken kaikkiaan E-P2 on minulle tasan sama kamera kuin E-P1, erona vain liitin VF-2:lle. Muuten samaa laitetta mainituilla lisävarusteilla ja softapäivityksillä. Olen tyytyväinen, että Olympus toi E-P1:n niin kuin tapahtui, koska sen kanssa on ollut kivaa ja olen kuvannut niin paljon. Harmi, että Epsonin tuotekehitys oli puoli vuotta myöhässä E-P1:lle. Kehityksestä puheen ollen, minusta tuntuu, että Olympus ja Panasonic kilpailevat liikaa toisiaan vastaan eikä yhdessä micro 4/3:n puolesta. Yksi typerä päätös lisää on erilaiset EVF-liittimet näiltä valmistajilta!

Saatavuus ja hinta

E-P2 on vasta menossa sarjatuotantoon. Silti tämä näkemäni sample tuntui jo hyvin viimeistellyltä enkä huomannut mitään ongelmia EVF:ssä, joka on kokonaisuuden uusi osa. E-P2 ja VF-2 ovat kaupoissa tammikuussa 2010. Olympuksella on edelleen vaikeuksia tuottaa riittävästi E-P1:tä. Saa nähdä miten pärjäävät sitten E-P2:n kanssa. Rungon ja VF-2:n yhteishinta on annettu 899 euroksi, joka ei ole ollenkaan paha ja todellisuudessahan kaupat myyvät halvemmalla.

Uusia objektiiveja 2010

Toivoin, että Olympus olisi esitellyt tässä yhteydessä valovoimaisia laajakulmia ja teleitä. Todellisuudessahan nuo ovat marginaalitoiveita, ja Olympus julkistaakin kaksi kuluttajaluokan zoomia. Ne ovat 9-18mm/4.0-5.6 ja 14-150mm/4.0-5.6, todella kompaktit zoomit, joissa on käytetty ED-lasia, ja tulevat myyntiin 2010 alkupuoliskolla. E-P2:n hyvän kuvanvakaajan kanssa ne ovat käyttökelpoisempia kuin numerot sanovat, mutta silti...

-p-

Kuvalaatu, joka on saatavissa esiin, kun työskennellään E-P2:n (tai vastaavasti E-P1:n) RAW-tiedostoila on suorastaan erinomainen, kun verrataan sen 12MP:n kuvakokoon ja pieneen fyysiseen kokoon ja mukana pidettävyyteen. Myös sillon, kun olosuhteet ovat jotain muuta kuin ihanteelliset. Tämä kuva on otettu käsivaralta Lumix 20mm/1.7 objektiivilla @ 1/40s, f/2.0 ja ISO 1000. Kertonee miten hämärää oli!  Tämä sivun kuvat on käsitelty omaan tyyliini, joten ne eivät edusta kameran laatua sinänsä. Olen valokuvaaja, en kopiokone... ;-)  Vasemmalla on 100% osasuurennos. En tehnyt tähän mitään vertailuparia mutta vertaa vapaasti oman kamerasi sateisen illan ISO 1000, f/2.0 kuviin.